Kukintakausi 2024 pääkaupunkiseudulla – alkukevät

Vuoden 2024 alussa pääkaupunkiseudullakin on ollut hyvin lunta, mikä luonnollisesti on vaikuttanut siihen, miten kukintakausi on alkanut. Lumisesta talvesta huolimatta kasvien kevät ei ainakaan kaikkien lajien osalta näyttäisi olevan erityisen myöhässä, mutta se on näkynyt jonkin verran eri lajien kukinnan aloittamisjärjestyksessä. Huhtikuun loppupuolellakin on tullut uusia lumisateita, joiden takia monien lajien kukintakauden aloitus viivästynee tässä mainittujen jälkeen.

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kukintakauden aloituksen poikkeama keskiarvosta vuoden 2024 alkukeväällä (16.4. saakka). Kuvaajassa negatiiviset Y-akselin arvot tarkoittavat kukinnan alkamista aiemmin kuin keskimäärin ja positiiviset myöhemmin. Kuvan perusteella kukintakauden alussa oli suurta hajontaa eri lajien välillä – toiset lajit olivat myöhässä ja toiset aikaisessa keskiarvoon verrattuna. Sen jälkeen on nähtävissä yleinen trendi: kukintakausi on ensin myöhässä ja sitten näennäisen lineaarisesti muuttuu keskimääräistä aikaisemmaksi käännekohdan ollessa jossain huhtikuun 5.-10. päivän tienoilla (X-akselin arvoilla 96-100 – X-akselin arvot ovat päiviä vuoden alusta).

On kuitenkin huomattava, että kuvaajan viimeisimmät kaksi datapistettä (oikeassa alakulmassa) ovat aiemmin huonosti havaituilta lajeilta (japaninruttojuuri ja pelto-orvokki, kts. alla olevat yksittäisten lajien kommentit), eikä niistä kannata päätellä, että kukintakausi olisi lopuksi kokonaisuudessaan lähes kaksi viikkoa keskimääräistä aiemmin. Lisäksi kuvaajan jälkeen tuli vielä takatalvi, joka varmastikin näkyy tämän kuvaajan jälkeisessä tilanteessa kukintakauden myöhästymisenä.

Kukintakautensa aloittaneet lajit

Tässä toistaiseksi kukintansa aloittaneet lajit (huhtikuun 16. päivään asti – mutta etukäteistietona mainittakoon, että tätä kirjoittaessani on 27.4. eikä vielä ole näkynyt uusia kukkivia lajeja näiden lisäksi takatalven takia):

  • Etelänruttojuuri: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 6.3. Tämä oli minulle melkoinen yllätys. Olin menossa katsomaan, olisiko tuntemallani hyvin aikaisella etelänruttojuuripaikalla vielä mitään näkyvissä, mutta siellä olivatkin jo ensimmäiset kukatkin auki. Tämä oli kaksi viikkoa keskimääräistä aikaisemmin. Kirjoitin tästä havainnosta jo aiemmin.
  • Lumikello: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 12.3. Lumikello on ollut seurannassani vuodesta 2020 lähtien ja tämä oli aikaisin havaintoni ja 11 päivää aiemmin kuin keskimäärin. Seurannassani on varmastikin ollut vielä puutteita, koska uutta lajia mukaan ottaessa ei yleensä ole vielä aikaisimmat paikat tiedossa. Tämänkin havainnon tein minulle uudelta, somessa kuulemaltani paikalta.
  • Harmaaleppä: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 15.3 hedekukinnosta, eli norkosta (tämä oli kolme päivää vuosien 2021-2024 keskiarvoa aiemmin). Ensimmäisen kukkivan emikukinnon olen merkinnyt 30.3. ja ensimmäisen siitepölyhavainnon norkkoa ravistettaessa 20.3. Harmaalepän kukinnan tunnistamisessa minulla on vielä ongelmia. Siitepöly lienee varma merkki, mutta muuten norkon kukintatilanteen arviointi on hyvin epävarmaa varsinkin kukinnan alussa. Emikukinnostakin on hyvin vaikeaa sanoa, milloin se kukkii ja milloin ei. Olen merkinnyt sen kukkivaksi vain silloin kun se on huomiota herättävän punainen, mutta kukinta alkaa luultavasti jo aiemmin, sillä eihän kasvilla ole järkeä päästää hedekukista siitepölyä, jos emikukinnot eivät ole vielä valmiit moneen päivään. En tosin ole pitänyt emikukintoa seurannassani kuin vasta viime vuodesta alkaen.
  • Pähkinäpensas: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 27.3 emikukinnosta. Tämä oli kahdeksan päivää vuosien 2018-2024 keskiarvoa myöhemmin. Ensimmäisen hedekukinnon (eli norkon) olen merkinnyt 30.3. Pähkinäpensaan hedekukinnon havainnointiin liittyy samat ongelmat kuin harmaalepälläkin, mutta pähkinäpensaan norkosta ravistettaessa tuleva siitepöly ei ole niin helppo havaita kuin harmaalepällä.
  • Leskenlehti: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 28.3. Tämä oli kahdeksan päivää vuosien 2015-2024 keskiarvoa myöhemmin. Leskenlehden kukinnan havainnointiin ei minulla liity muita epävarmuuksia kuin se, miten usein käyn tarkistamassa tuntemani aikaiset kukintapaikat. Leskenlehden kukinnan myöhäiseen aloitukseen talven runsas lumipeite varmastikin vaikutti.
  • Krookus: (Virallinen lajinimi tälle taitaa olla kevätsahrami.) Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 28.3. Tämä oli päivää aiemmin kuin vuosien 2021-2024 keskiarvo, mutta vasta muutama vuosi seurannassa mukana olleena minulla on lajin havainnoinnissa ehkä ollut vielä puutteita.
  • Sinivuokko: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 29.3. Tämä oli kaksi päivää vuosien 2015-2024 keskiarvoa myöhemmin. Olisi voinut luulla, että leskenlehden lailla myös sinivuokko olisi ollut enemmän myöhässä keskimääräisestä kukinnan aloituksesta, joten siinä mielessä aloitus oli yllättävän aikaisin.
  • Posliinihyasintti: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 1.4. Tämä oli kolme päivää vuosien 2021-2024 keskiarvoa aiemmin, mutta vuoden 2021 ensimmäinen havaintoni on niin myöhäinen, ettei se selvästikään ole lähelläkään kukintakauden oikeaa aloitusta. Ilman vuoden 2021 havaintoa vuoden 2024 kukinnan aloitus olisi päivää myöhemmin kuin keskiarvo.
  • Kevättähti: (Olen merkinnyt kaikki kevättähtilajit samaan, mutta yritän erottaa niitä toisistaan jatkossa.) Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 1.4. Tämä oli viisi päivää vuosien 2021-2024 keskiarvoa myöhemmin. Myös kevättähden tapauksessa keskiarvoon liittyy epävarmuutta, sillä sen aloitus oli havainnoissani poikkeuksellisen myöhään sekä 2021 ja 2022. Tässä näkyy se, että olen löytänyt aikaisempia kukintapaikkoja sen jälkeen, kun otin lajiryhmän mukaan seurantaani.
  • Idänsinililja: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 6.4. Tämä oli samana päivänä kuin vuosien 2015-2024 keskiarvo.
  • Kevätlinnunsilmä: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 6.4. Tämä oli seitsemän päivää vuosien 2016-2024 keskiarvoa aiemmin. Löysin vasta viime vuonna hyvin aikaisen kevätlinnunsilmäpaikan, joten keskiarvoon vertaaminen ei anna aivan oikeaa kuvaa tilanteesta. Kukinnan aloitus 2024 oli päivää myöhemmin kuin 2023. Tiedossani on aika vähän kevätlinnunsilmäpaikkoja, mikä aiheuttaa lisäepävarmuutta kukinnan aloituksen havainnointiin, koska kukintapaikoilla ei tule käytyä kovin usein – nykyään ehkä muutaman päivän välein.
  • Tervaleppä: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 7.4 hedekukinnosta eli norkosta (samana päivänä oli myös ensimmäinen siitepölyhavainto). Tämä oli neljä päivää vuosien 2021-2024 keskiarvoa myöhemmin. Ensimmäisen emikukinnon olen merkinnyt 14.4 (päivää aiemmin kuin 2022-2024 keskiarvo). Tervalepän kukinnan aloituksen havainnointiin liittyy samanlaisia ongelmia kuin harmaalepällä. Tervalepällä lisäongelmia aiheuttavat lajin harvempi havainnointini ja ainakin toistaiseksi olen kokenut tervalepän norkkojen olevan vaikeampia tulkita katsomalla kukinnan kannalta kuin harmaalepällä, joten tervalepällä olen joutunut olemaan enemmän siitepölyhavaintojen varassa. Näyttää kuitenkin siltä, että harmaaleppä aloittaa kukintansa aiemmin kuin tervaleppä (minun havainnoissani noin kaksi viikkoa aiemmin), mikä ehkä johtuu tervalepän viihtymisestä vesialueiden lähellä, koska varsinkin suuret vesialueet (kuten meri) lämpenevät maa-alueita hitaammin keväällä.
  • Näsiä: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 9.4. Tämä oli kymmenen päivää vuosien 2016-2024 keskiarvoa myöhemmin. Keskiarvoa tosin sotkee vuoden 2020 havainto, jossa merkitsin kukintakauden alkaneeksi tammikuun 9. päivä, mutta olen jälkeenpäin todennut tuon havainnon olleen jonkinlaista jälkikukintaa ja jos keskiarvo lasketaan ilman vuotta 2020, niin vuoden 2024 ensimmäinen havainto on samana päivänä kuin keskiarvo. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka tällaisessa seurannassa yhdenkin vuoden poikkeuksellinen havainto voi sotkea keskiarvoa huomattavasti.
  • Kevätkynsimö: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 10.4. Tämä oli päivää aiemmin kuin vuosien 2015-2024 keskiarvo. Kevätkynsimön kukintakauden aloitus on ollut minun havainnoissani normaalista poikkeava siinä mielessä, että näin sitä ensi kertaa yhdellä havaintopaikalla hyvin runsaasti (satoja kukkivia yksilöitä), mutta muualla en ole sen jälkeen havainnut kuin yksittäisiä kukkivia yksilöitä. Yleensä olen havainnut kevätkynsimön kukintakauden alkavan kunnolla useammilla paikoilla ellei samanaikaisesti niin kuitenkin hyvin lähellä toisiaan eri havaintopaikoilla. Tätä kirjoittaessani 27.4. olen juuri tänään nähnyt kevätkynsimöä enemmän useilla paikoilla.
  • Valkovuokko: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 11.4. Tämä oli kaksi päivää vuosien 2015-2024 keskiarvoa myöhemmin.
  • Lehtoimikkä: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 11.4. Tämä oli kahdeksan päivää vuosien 2016-2024 keskiarvoa aiemmin. Imikkä pääsi yllättämään minut tänä keväänä. Kävin tuntemallani kasvupaikalla katsomassa näkyisikö edes nuppuja vielä, mutta siellä olikin jo monta yksilöä kukassa.
  • Pajulaji: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 12.4 hedekukinnoille ja 14.4. emikukinnoille. Tämä oli kolme päivää vuosien 2015-2024 keskiarvoa myöhemmin sekä hedekukinnoille että emikukinnoille. En osaa erottaa pajulajeja toisistaan (halavaa lukuunottamatta), joten olen toistaiseksi niputtanut ne yhteen.
  • Mukulaleinikki: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 12.4. Tämä oli päivää myöhemmin kuin vuosien 2016-2024 keskiarvo.
  • Pystykiurunkannus: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 12.4. Tämä oli päivää myöhemmin kuin vuosien 2015-2024 keskiarvo.
  • Pikkunarsissi: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 12.4. Otin lajin mukaan seurantaan vasta tänä keväänä.
  • Kevättaskuruoho: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 13.4. Tämä oli neljä päivää myöhemmin kuin vuosien 2015-2024 keskiarvo.
  • Tuoksuorvokki: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 13.4. Tämä oli kaksi päivää myöhemmin kuin vuosien 2020-2024 keskiarvo.
  • Isokäenrieska: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 13.4. Tämä oli päivää myöhemmin kuin vuosien 2016-2024 keskiarvo.
  • Japaninruttojuuri: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 13.4. Tämä oli 13 päivää aiemmin kuin vuosien 2020-2024 keskiarvo. Minulla on tästä lajista toistaiseksi huonot havainnot ja tämä kevät taisi olla ensimmäinen, jolloin sain japaninruttojuuren kukintakauden aloituksen havaittua melko hyvin. Keskiarvoon vertailusta ei siis voi vetää tämän lajin kohdalla mitään johtopäätöksiä.
  • Kevätpiippo: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 13.4. Tämä oli neljä päivää aiemmin kuin vuosien 2015-2024 keskiarvo.
  • Lehtosinijuuri: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 15.4. Tämä oli viisi päivää aiemmin kuin vuosien 2020-2024 keskiarvo.
  • Haapa: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 16.4. Tämä oli samana päivänä kuin vuosien 2022-2024 keskiarvo. Haavan kukinta on toistaiseksi ollut minulla huonosti havainnoitu, joten keskiarvosta ei voi vielä tehdä mitään merkityksellisiä johtopäätöksiä.
  • Pelto-orvokki: Ensimmäinen kukintahavaintoni oli 16.4. Tämä oli 16 päivää aiemmin kuin vuosien 2015-2024 keskiarvo. Pelto-orvokin aiemmissa havainnoissa on huomattavaa epävarmuutta, koska minulla oli hankaluuksia erottaa sitä keto-orvokista, joten vertailu keskiarvoon ei kerro mitään merkityksellistä. Kukinnan aloitus ei poikkea vuosien 2022-2024 keskiarvosta, jolloin lajin tunnistus on ollut varmempaa.

Yllätys – jälkikukintaa yli talven

Tänä keväänä kasveilla oli minulle yllätys – havaitsin yhden juuri tehdyn tien pientareella useita kasvilajeja ilmeisesti jatkamassa loppusyksystä aloittamaansa jälkikukintaa. Nämä lajit ovat peltotaskuruoho, peltoukonnauris, joku tädyke (ehkä peltotädyke tai persiantädyke) ja ehkä lutukkakin.

Havaitsin nämä lajit maaliskuun loppupuolella – peltotaskuruohon ensimmäisen kerran 26.3. ja muut 31.3. Ne eivät normaalisti kuki läheskään näin aikaisin. Olen havainnut vastaavaa aiemmin vain kerran vuonna 2020, kun havaitsin peltovillakon kukkivan jo 31.3.

Näiden lajien tapauksessa oletan, että ne ovat olleet aloittamassa jälkikukintaa loppusyksystä ja sitten ne ovat peittyneet lumeen ja keväällä lumien sulettua ne jatkavat kukintaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vuoden 2020 peltovillakko on tässä mielessä kuitenkin hiukan arvoitus, sillä pääkaupunkiseudulla vuoden 2020 alku oli käytännössä lumeton.

Posted in Kasvit, Luonto. Tags: , . Comments Off on Kukintakausi 2024 pääkaupunkiseudulla – alkukevät