Missä päin maapalloa on huonoin sää?

Weatherwise-lehdessä julkaistiin äskettäin lista kymmenestä maapallon paikasta, joissa on maailman huonoin sää. Kyseessä on tietysti ainakin osittain mielipidekysymys ja tässä tapauksessa mielipiteen asiasta esittää kirjailija ja valokuvaaja Ed Darack. Huono sää tässä tapauksessa tarkoittaa karkeasti ottaen ihmiselle huonoiten sopivaa säätä. Tämän listan lukeminen saattaa helpottaa niitä, joita hiukan ahdistaa taas kerran alkava talvi. Suomi ei nimittäin rankoista talvikeleistä huolimatta ole päässyt listalle, eikä ehkä edes lähelle sitä.

Vostok

10. Oimjakon, Siperia: Tässä pienessä Venäjän federaatioon kuuluvassa Sahan eli Jakutian tasavallassa sijaitsevassa kylässä on noin 500 asukasta. Oimjakonissa on mitattu maapallon kylmin Etelämantereen ulkopuolinen lämpötila, joka on 6. helmikuuta 1933 mitattu -67,7 celsiusastetta. Oimjakon on myös maapallon kylmin paikka, jossa on pysyvää ihmisasutusta. Tosin Siperiassa on toinenkin kylä, Verhojansk, jossa on mitattu yhtä kylmä lämpötila 7. helmikuuta 1892. Oimjakon mainitaan näistä kahdesta kylmempänä paikkana ehkä sen vuoksi, että siellä on mitattu epävirallisesti -71,2 celsiusasteen lämpötila 26. tammikuuta 1926. Lisäksi WMO kertoo Venäjän ilmastotutkijoiden valtaosan uskovan Oimjakonin olevan kylmempi paikka.

Oimjakon on talvella todella kylmä paikka. Lämpötila laskee alle -45 celsiusasteen joka yö joulu-helmikuussa. Oimjakonin nimi tarkoittaa kuitenkin sulaa vettä, mikä johtuu kylän lähellä sijaitsevista kuumista lähteistä. Kesällä Oimjakonissa saattaa olla jopa 30 celsiusasteen helteitä, joten siellä vuotuinen lämpötilaero on yksi maapallon suurimmista.

9. Bouvet’nsaari on Etelä-Atlantin antarktisella alueella sijaitseva Norjalle kuuluva saari. Saari on maailman syrjäisin, ja lähin maa-alue sijaitsee Etelämantereella yli 1600 kilometrin päässä. Saari on muodostunut sammuneesta tulivuoresta, ja nykyisin 90 prosenttia saaresta on jäätikön peitossa. Saaren lämpötila-, tuuli- ja sadeolosuhteet eivät ole niin äärimmäiset kuin monilla muilla listan paikoilla. Tähän listalle saari pääsi siksi, että siellä vallitsevat hyvin huonot sääolosuhteet vuoden jokaisena päivänä. Jokaisen kuukauden alin lämpötila on pakkasen puolella, eikä ylin lämpötilakaan nouse montaa astetta plussan puolelle. Saari sijaitsee keskellä merta, joten siellä puhaltavat voimakkaat tuulet lakkaamatta. Saarella ei asu ihmisiä, eikä sinne oikein pääsekään kuin helikopterilla, koska saarella ei ole lainkaan turvallisia maihinnousupaikkoja. Saarella elää jonkin verran eri lintulajeja, kuten esimerkiksi pingviinejä.

8. Keski-Sahara: Afrikan kuuluisan aavikon keskiosat koostuvat loputtomista hiekkameristä, kivikkoisista ylätasangoista ja suolatasangoista. Lämpötila voi nousta kesällä yli 50 celsiusasteen, mutta talvella voi olla jopa pakkasta. Yksittäisen vuorokauden lämpötila voi vaihdella -0,5 ja +37,5 celsiusasteen välillä. Pöly- ja hiekkamyrskyjä esiintyy usein. Vuotuinen sademäärä on noin 25 mm, mutta alueen itäosissa vain noin 5 mm. Ilman ulkopuolista apua ihminen ei selviä täällä montaa päivää, ellei sattumalta osu jollekin alueen harvoista keitaista.

7. Andit Patagonian eteläkärjessä: Maapallon pisin vuorijono Andit alkaa Venezuelasta ja työntyy Etelä-Amerikan eteläkärjessä Drakensalmeen, joka erottaa Etelä-Amerikan Etelämantereesta. Näillä leveysasteilla Etelä-Amerikan eteläkärki on pieniä saaria lukuun ottamatta ainoa maa-alue. Alueella vallitsevat voimakkaat tuulet, jotka ovat peräisin Etelämantereen matalapaineista. Tuulet puhaltavat Andien huipuilla läpi vuoden ja Eteläiseltä jäämereltä tulee voimakkaita myrskyjä. Lämpötilat ovat alhaiset, lumisateet jatkuvia ja myrskyt kestävät viikkotolkulla. Vuorille ei ole ikinä perustettu sääasemia, koska olosuhteet ovat liian äärimmäiset.

6. Iso Hiekka-aavikko (Iran): Maanpinnan lämpötilaa mitattaessa satelliiteilla on havaittu, että maapallon kuumin paikka on Iranissa sijaitseva Iso Hiekka-aavikko. Sieltä mitattiin maanpinnan lämpötilaksi 70,7 celsiusastetta vuonna 2005. Ison Hiekka-aavikon keskellä on eloton laavatasanko, jonne karavaanilta putosi vehnää 1950-luvulla. Muutaman päivän kuluttua tuli seuraava karavaani, joka huomasi vehnän käristyneen karrelle. Tasangolle annettiin nimeksi Gandom-e Beryan, joka tarkoittaa kärventynyttä vehnää.

5. Summit-tutkimusasema Grönlannissa: Summit-tutkimusasema sijaitsee keskellä Grönlantia jäätiköllä noin 3230 metrin korkeudessa merenpinnasta. Summitissa vallitsevat polaariset olosuhteet, jotka ovat yksi maapallon ankarimmista johtuen tutkimusaseman pohjoisesta ja korkeasta sijainnista. Lämpimimpien kuukausien (kesä-heinäkuu) päivän korkein lämpötila on keskimäärin -11 celsiusastetta. Kylmimpinä kuukausina yön kylmin lämpötila on keskimäärin -48 celsiusastetta. Lämpötila nousee hyvin harvoin yli nollan. Myrskyt moukaroivat tutkimusasemaa ympäri vuoden. Lumimyrskyt muuttavat maiseman tasaisen valkoiseksi, mikä vaikeuttaa rakennuksien löytämistä. Pienikin erehdys suunnistuksessa myrskyjen aikana voi johtaa ihmisen harhaan ja seurauksena voi olla kuolema muutamassa tunnissa.

4. K2 Karakorumin vuoristossa: Karakorumin vuoriston korkein huippu on nimeltään K2 ja sen huippu sijaitsee 8609 metrin korkeudessa merenpinnasta. K2:lla ja sitä ympäröivillä vuorilla vallitsee sijaintinsa ja korkeutensa takia hyvin ankara sää ympäri vuoden. Talvimyrskyt ovat voimakkaita kuten myös kesän monsuunin aikaiset myrskyt. Mount Everestille on kiivetty myös talviaikaan, mutta K2:lle ei ole ikinä kiivetty talvella. Silloin on liian kylmää (jopa alle -60 celsiusastetta) ja korkeutensa vuoksi K2:lle osuvat suihkuvirtausten voimakkaat tuulet. Näille vuorille ei ole ikina perustettu sääasemia, mutta vuorikiipeilijöiden raporttien perusteella alue ansaitsee maininnan, ei vain yhtenä maailman huonoimman sään paikoista, vaan myös yhtenä maailman kuolettavimman sään paikoista.

3. Etelämantereen rannikko: Etelämantereella riittää äärimmäisen sään paikkoja ja Etelämantereen paikoilla voisi oikeastaan täyttää tämän koko listan. Etelämantereen rannikolla maapallon korkein, kuivin ja kylmin manner kohtaa maailman myrskyisimmän merialueen – Eteläisen jäämeren. Etelämantereen rannikolla ei ole aivan niin kylmä kuin mantereen korkealla merenpinnasta sijaitsevissa sisäosissa, mutta rannikolla voi silti olla tappavan kylmää ympäri vuoden. Lähellä rannikkoa sijaitsevalla Rossinsaaren McMurdo-mittausasemalla lämpötila vaihtelee vuoden aikana noin -32:n ja -5:n celsiusasteen välillä.

Pakkasen purevuutta pahentaa voimakas tuuli. Vuonna 1995 Etelämantereen rannikolla mitattiin tuulennopeudeksi noin 58 metriä sekunnissa. Etelämantereen ennätystuulennopeus 89 metriä sekunnissa on myös mitattu rannikolla. Voimakkaat tuulet voivat puhaltaa rannikolla päiväkausia.

2. Saint Eliasin vuoret: Tämän Yhdysvaltain Alaskan ja Kanadan Yukonin territorion alueella sijaitsevan vuoriston korkein huippu on 5950 metrin korkeuteen ulottuva Mount Logan, joka on Kanadan korkein vuori. Vuoristoa kutsutaan Pohjois-Amerikan Himalajaksi. Vuoristo nousee Alaskanlahdesta ja siellä sijaitsee maapallon suurin napa-alueiden ulkopuolinen jäätikkö. Vuoristossa sataa runsaasti lunta vaarallisissa myrskyissä, jotka takovat vuorten rinteitä joskus jopa viikkokaupalla. Mount Loganilla on mitattu kesällä jopa -40 celsiusasteen lämpötiloja ja -30 celsiusastetta on melko tavallinen lämpötila lämpimimpien kuukausien aikana. Alueen tuulet ovat hyvin voimakkaita. Tuulet ovat esimerkiksi taittaneet sääaseman vahvistetun maston ja repäisseet tuulimittarin irti teräsalustastaan. Vuoriston toiseksi korkeimmalla vuorella, Mount Saint Eliaksella, on vielä kurjemmat sääolosuhteet.

1. Tutkimusasema Vostok Etelämantereella: Tutkimusasema Vostok sijaitsee Etelämantereen itäosassa noin 1300 kilometrin päässä maantieteellisestä etelänavasta. Vostokilla on mitattu maapallon kylmin lämpötila −89,2 celsiusastetta 21. heinäkuuta 1983 (katso myös aiempi juttumme aiheesta). Vostokin alueella ei esiinny luontaisesti mitään eläimiä. Korkein Vostokilla mitattu lämpötila on -12,2 celsiusastetta. Lämpimimmän kuukauden (tammikuu) keskimääräinen päivälämpötila on noin -27 celsiusastetta ja yölämpötila noin -37,6 celsiusastetta. Lämpimimmän kuukauden alin mitattu lämpötila oli noin -55 celsiusastetta. Vuoden kuukausista kahdeksalla alhaisin mitattu lämpötila on alle -73 celsiusastetta. Huhtikuusta syyskuuhun kaikkien kuukausien keskimääräinen yölämpötila on noin -68 celsiusastetta. Etelänavalla on lämpimämpää kuin Vostokin tutkimusasemalla. Etelänavalla on myös tyynempää. Vostokin tutkimusasemalla vallitsevat jatkuvat tuulet, joiden nopeus vaihtelee välillä 4-27 m/s. Tämä voimistaa ennestään sitä vaikutelmaa, että Vostok on kylmä, erittäin kylmä paikka.

Lähde:

The 10 Worst Weather Places in the World, Ed Darack, Weatherwise Magazine.

Maakasvien aiheuttama ilmastonmuutos johti massasukupuuttoon

YK:n rahoittama tutkimusryhmä Appalakkien osavaltionyliopiston geologian osastolta on löytänyt todisteita merissä 375 miljoonaa vuotta sitten esiintyneistä happikadoista ja sukupuutoista. Nämä liittyvät tuolloin tapahtuneeseen maakasvien kehittymisestä ja leviämisestä aiheutuneeseen maapallon ilmaston viilenemiseen.

DevoniMeri
Tämä leiripaikka Mongoliassa oli aikoinaan meren peitossa. (Kuva: Johnny A. Waters.)

“Myöhäisen devonikauden massasukupuutto oli yksi viidestä suurimmasta massasukupuutosta elämän historiassa,” sanoo professori Johnny Waters, joka on yksi YK:n rahoittaman viisivuotisen tutkimusprojektin johtajista. Tutkimusryhmän tarkoituksena on arvioida ilmastonmuutoksen ja ekosysteemien suhdetta devonikaudella (419-359 miljoonaa vuotta sitten).

“Tämä on kolmanneksi merkittävin massasukupuutto ja sen aiheuttivat kasvit,” Waters sanoo. “Toisin kuin dinosaurusten massasukupuutto, joka liittyi asteroidin törmäykseen, tämä aiheutui ympäristöstä.”

Waters tarkentaa, että devonikaudella vallitseva ilmasto oli superkasvihuone, eli maapallo oli erittäin lämmin. Jäätiköitä ei luultavasti ollut ja ilmakehässä oli paljon hiilidioksidia (arvioiden mukaan jopa 4000 ppm, eli tilavuuden miljoonasosaa, mikä on kymmenkertainen pitoisuus nykyiseen verrattuna).

“Kun kasviyhteisöt laajenivat maa-alueille ja muodostivat ensimmäiset metsät, ne kuluttivat ilmakehän hiilidioksidia,” Waters sanoo. “Hiilidioksidipitoisuus putosi 400 ppm:ään devonikauden lopulla. Ilmasto viileni. Jäätiköitä alkoi esiintyä. Nopea ilmastonmuutos aiheutti paljon sukupuuttoja tropiikissa ja koralliriutat kuolivat sukupuuttoon.”

Suurin osa tähän massasukupuuttoon liittyvistä tiedoistamme tulee Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Nykyään nämä kaksi maa-aluetta ovat etäällä toisistaan, mutta devonikaudella ne olivat lähekkäin. Tietomme asiasta ovat siis tulleet lähinnä vain yhdestä tuonaikaisesta maailmankolkasta. Olisi tärkeää saada tietoja tuonaikaisista tapahtumista myös muualta maailmasta, jotta ymmärtäisimme, miten ilmastonmuutos eteni tuolloin maailmanlaajuisesti.

Watersin kansainvälinen tutkijaryhmä on tehnyt vuosien ajan kenttätyötä Länsi-Kiinassa. Hiljattain on tehty myös kaksi kenttätyöjaksoa Länsi-Mongoliassa, lähellä Venäjän ja Kiinan rajoja. Kiinan muuttunut poliittinen ilmapiiri on viime vuosina sallinut kenttätyön näissä paikoissa. Tutkimusryhmässä on ollut mukana eri alojen asiantuntijoita. YK:lla on vastaavia tutkimusprojekteja käynnissä Thaimaassa, Myanmarissa, Vietnamissa ja Pohjois-Kiinassa.

“Työskentelemme Keski-Aasiassa siksi, että sieltä löytyy paljon hyviä todisteita siitä, mitä tapahtui ennen tätä massasukupuuttoa ja sen jälkeen. Tätä aluetta ei ole aiemmin tutkittu kunnolla,” Waters sanoo. “Olennainen osa työtämme on löytää sellaiset paikat, joista löytyy paras tieto siitä, mitä massasukupuuton aikana ja sen jälkeen tapahtui.”

Tietoa massasukupuuton aikaisesta ilmastosta saadaan Keski-Aasian kivinäytteistä, jotka devonikaudella olivat merenpohjaa. Ilmastonmuutoksesta jää merkit kivikerrostumiin. Kivinäytteistä selviää, että devonikauden ilmastonmuutos vaikutti maa-alueiden elämän lisäksi myös merien elämään. Merissä tapahtui tuolloin sarja happikatoja ja sukupuuttoja, joiden aikana 50 prosenttia merieliölajeista hävisi.

Kivinäytteiden analysointi tehdään pääasiassa opiskelijoiden toimesta Appalakkien osavaltionyliopiston tiloissa apulaisprofessori Sarah Carmichaelin ohjauksessa. Tutkimusprojektissa saatuja uusia tietoja vertaillaan olemassa oleviin tietoihin Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, jotta saadaan käsitys maailmanlaajuisesta tilanteesta.

“Nykyään kyseessä on hiilidioksidin lisääntymisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen ja sen negatiiviset vaikutukset ekosysteemeille. Devonikaudella kyseessä oli hiilidioksidin nopea väheneminen, joka geologisessa ajassa tapahtui miljoonien vuosien kuluessa eikä satojen vuosien kuluessa,” Waters sanoo. “Näistä ilmastonmuutoksista saatava oppi on kuitenkin melko samanlainen. Olemme selvästi huolissamme ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista ympäristölle ja ekosysteemeille. Geologinen arkisto on oikeastaan ainoa paikka, jossa voimme nähdä tällaisia tapahtumia ja verrata, mitä tapahtui ennen ja jälkeen.”

Lähteet:

Appalachian geology professors collect evidence of mass extinction that occurred in Central Asia (Appalakkien osavaltionyliopiston tiedote).

DEREUIL, Aubry A., CARMICHAEL, Sarah K., WATERS, Johnny A., SUTTNER, Thomas J., and KIDO, Erika, RECOGNITION OF THE KELLWASSER EVENT IN THE LATE DEVONIAN HONGGULELENG FORMATION OF NORTHWESTERN CHINA, 2013 GSA Annual Meeting in Denver: 125th Anniversary of GSA (27-30 October 2013), Paper No. 128-14. [tiivistelmä]

WATERS, Johnny, CARMICHAEL, Sarah K., SUTTNER, Thomas J., KIDO, Erika, MOORE, L. McCain, BATCHELOR, Cameron J., and DEREUIL, Aubry A., RECOGNITION OF THE KELLWASSER AND HANGENBERG ANOXIA EVENTS IN THE CENTRAL ASIAN OROGENIC BELT, 2013 GSA Annual Meeting in Denver: 125th Anniversary of GSA (27-30 October 2013), Paper No. 303-3. [tiivistelmä]