Kasvien kukintakausi 2016

Vuoden 2016 kasvien kukintakausi pääkaupunkiseudulla kesti 266 päivää (14.3.-5.12.). Kukintakauden huippu osui heinäkuun puolenvälin paikkeille (16.7.).

2016_lajit

Kahtena edellisenä vuotena olen seurannut kasvien kukintakautta Espoossa. Tänä vuonna laajensin seurantaa niin, että otan mukaan myös Helsingissä ja Vantaalla havaitsemiani lajeja, eli nyt kyseessä on pääkaupunkiseudun kasvilajien kukintakauden seuranta. Menetelmä on muuten säilynyt jokseenkin samana. Näin kerroin menetelmästä viime vuoden kirjoituksessa:

Menetelmä on periaatteessa yksinkertainen: havainnoidaan kasvien kukintaa luonnossa, kirjataan ylös kulloinkin kukkivat lajit ja niiden määrä merkitään kunkin päivän kohdalle.

Koska kaikilla kukintapaikoilla ei ehdi käymään päivittäin, kirjanpitoa korjataan jälkeenpäin niin, että lajin kukinnan havaintojen väliset päivät merkitään kuuluvaksi kukintakauteen, jos voidaan olla varmoja lajin kukinnasta myös havaintojen välisinä päivinä. Yleensä tästä voidaan olla varmoja, vaikka poikkeuksiakin on erityisesti loppuvuodesta, jolloin jotkut lajit alkavat uuden kukinnan ja sitä ennen lajilla on ollut oikeasti kukkimaton kausi.

Seuranta suoritetaan erikseen luonnontilaisilla mailla ja niitetyillä/käännetyillä mailla. Tämä tehdään siksi, että niitto ja maan kääntäminen muuttavat lajien kukinta-aikoja.

Tulokset luonnontilaisilta mailta

Vuoden 2016 seurantaan osui yhteensä 235 eri lajia. Havaintoja tehtiin 218 eri päivänä.

Vuoden 2016 kasvien kukintakausi pääkaupunkiseudulla alkoi tämän seurannan mukaan 14.3. leskenlehden kukinnalla. Toisena kukinnan aloitti etelänruttojuuri (15.3.) ja kolmantena sinivuokko (30.3.). Nämä päivämäärät siis viittaavat vain siihen, miten minä olen asioita havainnut. Lajit ovat saattaneet olla kukassa jossain jo aiemminkin. Esimerkiksi näsiän tiedetään olevan varhainen kukkija, mutta minun kohdalleni se osui vasta 12.4.

Vuoden viimeinen kukkija oli keto-orvokki, joka lopetti kukintansa 5.12.2015. Toiseksi viimeinen kukkija oli valkopeippi (viimeinen kukinta havaittiin 26.11.) ja seuraavaksi viimeisiä olivat litulaukka, otavalvatti ja tahmavillakko, jotka havaittiin kukkimassa vielä 23.11.

Kukintakauden huippu oli heinäkuussa. Suurin päiväkohtainen lajimäärä oli 141, joka havaittiin 16.7. Jo ennen tätä oli lähes saman verran lajeja kukassa, sillä 11.7. niitä oli 140 ja jo 4.7. niitä oli 139. Huipun jälkeenkin oli 140 lajia kukassa vielä 19.7. Voidaan siis ajatella, että kukinnan huippu osui 4-19.7. välille. Tuon ajankohdan puoliväli osuu 12.7. kohdalle. Vastaava arvio viime vuodelle oli 14.7.2015 ja sitä edelliselle vuodelle se oli 15.7.2014. Nämä kaikki huippuarviot ovat hyvin lähellä toisiaan, joten on mahdollista, että vuoden kukintahuippu osuu melko tarkalleen samaan päivään joka vuosi säistä riippumatta. Tämä on kuitenkin vielä hyvin epävarmaa.

Kukintakausi kesti kaikkiaan 266 päivää ensimmäisen lajin kukinnasta viimeisen lajin kukinnan loppumiseen (vuonna 2015 se oli 289 päivää). Viime vuoden tapaan arvioin myös kukintakauden pituuden niin, että vähintään 10 lajia (eli 5 prosenttia mukana olleista lajeista) on kukassa. Näin arvioitu kukintakauden kesto oli 203 päivää (vuonna 2015 se oli 207 päivää). Kasvukausi vähintään 75 kukkivalla lajilla (32 prosenttia lajeista) kesti 124 päivää vuonna 2016 (vuonna 2015 se oli 100 päivää). Kukintakausi kesti vuonna 2015 pidempään kuin 2015 kun kauden pituutta arvioidaan vähäisellä lajimäärällä, mutta suuremmalla lajimäärällä vuoden 2016 kukintakausi kesti pidempään. Tämä tarkoittaa sitä, että kesän kukkein aika kesti vuonna 2016 pidempään kuin vuonna 2015, vaikka vuonna 2015 muutamat lajit kukkivatkin pidempään kuin vuonna 2016. Tämä näkyy selvästi seuraavassa kuvassa, jossa on vertailtu eri vuosien kukintakausia:

2016_vuosivertailu

Vuoden 2016 kukintakauteen kuuluu mielenkiintoinen tasainen vaihe, joka alkaa suunnilleen vuoden 2016 elokuun puolestavälistä ja kestää syyskuun alkuun. Tämä ei johdu havainnoinnin erityisestä huonoudesta, vaan kyseessä näyttäisi olevan todellinen ilmiö. Syytä sille en vielä tiedä.

Yksittäisistä lajeista pisimpään kukkivat vuonna 2016 keto-orvokki (210 päivää) ja valkopeippi (203 päivää). Näiden lisäksi vähintään 150 päivän kukintakauteen ylsi 18 lajia (alsikeapila, heinätähtimö, neidonkieli, puistolemmikki, siankärsämö, hiirenvirna, huopakeltano, paimenmatara, puna-apila, hopeahanhikki, sarjakeltano, voikukka, aitovirna, lupiini, litulaukka, poimulehti, mäkitervakko ja ahomansikka). Melko hyvin havaituilla lajeilla lyhimmät kukintakaudet olivat lehtokuusamalla (12 päivää) ja vaahteralla (14 päivää).

Luonnontilaiset, niitetyt ja käännetyt maat

Seuraavassa kuvassa on esitetty seuranta luonnontilaisilta (vihreä), niitetyiltä (ruskea) ja käännetyiltä eli “tuoreilta” (musta) mailta:

2016_maatyypit

Niitetyillä mailla kukintakausi näyttää olevan selvästi myöhäisempi kuin luonnontilaisilla mailla. Tuoreilla maillakin ainakin kukintakauden aloitus on myöhäsempi kuin luonnontilaisilla mailla. Kukintakauden huippu niitetyillä mailla oli 1.9.2016 ja tuoreilla mailla 19.7.2016. Tuoreiden maiden näennäinen myöhäisyys vuoden 2015 seurannassa selittyy huonolla havainnoinnilla, sillä vuonna 2015 vasta siirryttiin tähän luonnontilaisten/niitettyjen/tuoreiden maiden jaotteluun, eikä seuranta ollut vielä erityisen tarkkaa niitettyjen jä käännettyjen maiden osalta.

Kukintakausi lajien alkuperän perusteella

Olen jaotellut lajit niiden alkuperän perusteella niin, että Suomeen luontaisesti levinneet ja ihmisen tuomat lajit on laskettu erikseen. Tulokset on esitetty seuraavassa kuvassa:

Kuvassa vihreällä esitetyt luontaisesti tänne levinneet lajit näyttävät kukkivan aikaisemmin kuin punaisella esitetyt ihmisen tuomat lajit. Ihmisen tuomat lajit on lisäksi jaettu muinaistulokkaisiin (sininen) ja nykyisiin vieraslajeihin (musta). Näissä ei ole selvää eroa kukinnan ajankohdan suhteen, mutta kukintakauden muoto kuvaajassa on hiukan erilainen. Voisiko kuvassa näkyä merkkejä siitä, että muinaistulokkaat ovat sopeutumassa Suomen olosuhteisiin?

Kukintakauden seurannasta

Nyt kun kukintakauden seurannassa alkaa olla useampia vuosia, niin tulokset vaikuttavat mielenkiintoisilta. Jatkossa tulee olemään jännää seurata, miten kukintakaudet vaihtelevat eri vuosina ja miten ne riippuvat eri tekijöistä, kuten säästä.

Toivon saavani muita kasvien havainnoijia mukaan tähän seurantaan, sillä seuranta kärsii aina, jos olen estynyt havainnoimaan joinakin päivinä (esimerkiksi matkoillaolon takia). Olisi myös mielenkiintoista saada samanlainen seuranta käyntiin Suomen muilla paikoilla. Varsinkin pohjois-etelä vertailu olisi mielenkiintoinen. Olen aloittelemassa Facebook-sivua tätä ja muuta luonnon seurantaa varten., mutta sitä odotellessa toivon asiasta kiinnostuneiden ottavan yhteyttä (voit jättää viestin tämän kirjoituksen alle tai sähköpostilla – sähköpostiosoite löytyy esittely-sivulta). Havainnointiin ei tarvitse panostaa yhtään sen enempää kuin haluaa. Jokainen havainnoitu kukkiva kasvilaji auttaa. Havainnon ilmoittamisessa olisi hyvä antaa päivämäärä, paikkakunta, kasvupaikan tyyppi (luonnonvarainen/niitetty/tuore/ei tiedossa) ja siellä kukkivat lajit. Minua kiinnostavat myös vanhemmat havainnot, eli vaikkapa vuoden 2015 ja 2016 kukintahavaintoja otan myös mielelläni vastaan.

Posted in Kasvit, Luonto. Comments Off on Kasvien kukintakausi 2016

Paju ei kuki vielä vaikka pajunkissoja näkyykin

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin leudon sään vaikutuksista luontoon. Juttu on otsikoitu näin: “Linnut laulavat ja paju kukkii – leuto talvisää sekoittaa jo eläintenkin pään”. Tästä on hiukan huomautettavaa, enkä tarkoita sitä, että paju ei ole eläin, vaikka otsikon voidaan katsoa niinkin väittävän.

Tarkoitan pajun kukkimista. Pajunkissan näkyminen ei nimittäin tarkoita sitä, että paju kukkii. Pajunkissat ovat vain varsinaisen kukinnan alkuvaihe. Pajunkissat ovat oikeastaan vain nupussa olevia kukkia, joiden suojakarvat ovat näkyvissä. Tämä on nähtävissä yllä olevassa kuvassa (olen ottanut sen vuoden 2005 keväällä Sipoon Talmassa), jossa pajun kukinta on juuri alkanut. Osa kukinnoista on osittain kukassa ja osa kukinnoista on vielä pajunkissavaiheessa ja kukkien nuput ovat hyvin näkyvissä pajunkissan karvojen välissä.

Pajunkissojen näkyminen tähän aikaan vuodesta ei myöskään ole ainakaan nykyään kovin poikkeuksellinen ilmiö. Niitä alkaa näkyä lähes joka syksy. Näin oli myös viime syksynä pääkaupunkiseudulla omien havaintojeni mukaan. Olen nähnyt niitä pääkaupunkiseudulla runsaasti myös tänä vuonna jo viikkojen ajan (HS:n jutussa mainittiin niitä nähdyn Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa). Pajunkissoista on uutisoitu aiemmin marraskuussa 2013, jolloin YLE uutisoi hieman maltillisemmin:

“Suomen ympäristökeskuksen vanhemman tutkijan Terhi Ryttärin mukaan marraskuiset pajunkissat eivät ole vallan tavaton asia, vaikka etuajassa ovatkin. Karvapeite suojaa kissaa tuiskulta ja ne selviävät talvesta, kunhan eivät ala kukkia.”

Pajunkissojen syksyisestä ilmaantumisesta on uutisoitu myös vuosina 2015 ja 2011.

Posted in Kasvit, Luonto. Comments Off on Paju ei kuki vielä vaikka pajunkissoja näkyykin

Kuusen korkeusarvio sen heittämän varjon perusteella

kuusenvarjossa

Kävellessäni tänään Haltialan pellolla kiinnitin huomioni lähellä kasvavan kuusen heittämään pitkään varjoon. Aurinko oli nimittäin hyvin alhaalla, sillä vaikka kello oli noin 11, oli joulukuun puoliväli. Oheisessa kuvassa seison kuusen varjossa ja kuusi on minusta ehkä noin 50 metrin päässä. Kuusi on melko lyhyt – varovaisesti arvioituna alle 10 metrin mittainen. Kuvan otettuani lähdin kävelemään eteenpäin, mutta mietin yhä tilannetta. Päätin mitata oman varjoni pituuden, sillä oletin pääseväni sen avulla laskemaan, kuinka korkealla aurinko on horisontista. Lisäksi ounastelin saavani myös kuusen korkeuden laskettua.

Pysähdyin kävelytielle risteyskohtaan, jossa aurinko heitti varjoni risteävälle tielle. Katsoin tarkkaan kohdan, jossa varjoni päättyi ja mittasin etäisyyden karkeasti askelin mittaamalla. Sain tulokseksi 19 askelta ja koska yritin astella metrin mittaisin askelin, oletamme siis varjoni pituudeksi 19 metriä.

Tilanne on siis tämän kuvan mukainen:

varjo1

Kuvaan merkitty kulma a on auringon etäisyys horisontista asteissa. Kulma a saadaan tässä tapauksessa yhtälöstä sin(a) = [minun pituuteni]/[varjoni pituus]. Merkataan minun pituuttani vaikka kirjaimella m ja varjoni pituutta kirjaimella v, jolloin yhtälö on sin(a) = m/v. Tästä saadaan kulmaksi a = arcsin(m/v). Kun tiedossa olevat arvot sijoitetaan yhtälöön, saadaan a = arcsin(1,8 metriä / 19 metriä) ~ 5,4 astetta. Tarkistin netistä auringon maksimikorkeuden tälle päivälle ja se on Helsingissä 6,6 astetta. Laskemani arvo on siis melko hyvä, kun ottaa huomioon, että aurinko oli korkeimmillaan kello 12:16, eli se nousi vielä yli tunnin verran mittauksestani. Harmi, etten suorittanut mittauksia täsmälleen kello 12:16, sillä silloin minulla olisi ollut kulma jo tarkasti tiedossani.

Nyt auringon kulma on siis karkeasti tiedossa, joten voin ryhtyä määrittämään kuusen korkeutta. Arvioin siis, että kuusi oli minusta noin 50 metrin päässä kuvaa ottaessani. Kuusen varjo jatkui minusta vielä pitemmälle, mutta olin sijoittunut niin, että oma varjoni ulottui miltei yhtä pitkälle kuin kuusen varjo, eli voin arvioida kuusen varjon pituudeksi 50 + 19 = 69 metriä. Nyt tilanne on siis tämän kuvan mukainen:

varjo2

Kuvassa kuusen korkeutta on merkitty kirjaimella k. Saamme laskettua sen yhtälöstä: sin(a) = k/w, jossa w on kuusen varjon pituus, jonka arvioin jo yllä. Haluamme laskea kuusen korkeuden, joten ratkaisemme sen yhtälöstä: k = w * sin(a). Sijoitamme tunnetut arvot: k = 69 metriä * sin(5,4 astetta) ~ 6,5 metriä. Tämä on hiukan pienempi arvo kuin odotin. Paikan päällä ajattelin nimittäin, että jos minun pitäisi arvat kuusen korkeus, arvaisin sen kahdeksan metrin korkuiseksi. Luotan kuitenkin tähän laskentaani enemmän kuin paikan päällä tehtyyn silmämääräiseen arvioon. Tosin, kun katsotaan ottamaani kuvaa kuusesta, niin aurinko ei ole siinä aivan latvan kohdalla, vaan hiukan alempana. Laskemani arviohan perustui siihen, että aurinko on jokseenkin latvan kohdalla. Tällä perusteella arvioon pystyy hyvinkin lisäämään ehkä puolisen metriä, joten lopullinen arvio kuusen korkeudeksi voisi olla seitsemän metriä.

On kuitenkin huomattava, että tähän laskennalliseen arvioon sisältyy huomattavia virhelähteitä. Niitä ovat muun muassa arvioni kuusen etäisyydestä (jos arvioni heitti esimerkiksi kymmenen metriä suuntaan tai toiseen, kuusen korkeusarvio muuttuu välillä 5,5 – 7,5 metriä), askelieni pituus kun mittasin varjoani, oma pituuteni (minulla oli pipo päässä ja kengät jalassa – molemmat lisäävät hiukan heittämäni varjon pituutta) ja maanpinnan kaltevuus varjoni mittauspaikalla.

Arviooni siis sisältyy paljon epävarmuutta, mutta silti sain melko helposti laskettua kuusen korkeuden melko hyvällä tarkkuudella mittaamatta sitä. Henkilö, joka tuntee hyvin sinifunktion antamat arvot, olisi jopa voinut laskea arvion päässään paikan päällä.

Posted in Kasvit, Luonto, Tiede. Comments Off on Kuusen korkeusarvio sen heittämän varjon perusteella

Minkä värinen oli kukintakausi 2015?

Kirjoitin aiemmin vuoden 2015 kukintakaudesta. Päätin vielä tarkastella asiaa toisesta näkökulmasta. Laskin kulloinkin kukkineiden kasvilajien määrän väreittäin. Tuloksena syntyi ylhäällä esitetty kuvaaja.

Kuvasta nähdään selvästi, että yleisimmät kukkien värit ovat valkoinen, violetti ja keltainen. Paljon muuta tuosta kuvasta ei helposti selviä, joten katsotaan sama asia hiukan toisella tavalla esitettynä:

Violettien kukkien esiintymishuippu näyttäisi olevan hiukan myöhemmin kuin muilla väreillä. Tarkat huippuajankohdat eri väreillä ovat:

  • Vihreä: 1-17.7. (keskiarvona 9.7.).
  • Valkoinen: 6.7. ja 11.7. (keskiarvona 9.7.).
  • Keltainen: 11.7.
  • Sininen: 11-14.7. ja 23-26.7. (keskiarvona 19.7.).
  • Punainen: 14-25.7. (keskiarvona 20.7.).
  • Violetti: 28.7.-4.8. (keskiarvona 1.8.).
  • Ruskea: liian vähän lajeja huippuajankohdan määrittämiseksi.

Tästä erottuu kaksi ryhmää: vihreä-, valko- ja keltakukkaiset lajit kukkivat yleisesti ottaen aiemmin ja sini-, puna- sekä violettikukkaiset lajit kukkivat myöhemmin. Lisäksi on huomattava, että sekä puna- että sinikukkaisten lajien tapauksessa on aina hiukan epäselvää, onko laji sittenkin violettikukkainen. Eli ainakin myöhemmin kukkivalla ryhmällä tuntuu olevan yhteinen tekijä, sinipunaisuus. Kukkimisajankohdan kannalta voitaisiinkin nimittää näitä kahta ryhmää aiemmin kukkivaksi valkokeltaryhmäksi ja myöhemmin kukkivaksi sinipunaryhmäksi. On kuitenkin muistettava, että tässä on kyse koko lajiston keskimääräisestä tilanteesta. Kummastakin ryhmästä toki löytyy myös lajeja, jotka kukkivat aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä.

Seurannassa olevien lajien kokonaismäärät ja prosentit väreittäin ovat:

  • Punainen 7 kpl, 3.3 % lajistosta.
  • Keltainen 59 kpl, 27.7 % lajistosta.
  • Vihreä 4 kpl, 1.9 % lajistosta.
  • Sininen 13 kpl, 6.1 % lajistosta.
  • Violetti 60 kpl, 28.2 % lajistosta.
  • Valkoinen 67 kpl, 31.4 % lajistosta.
  • Ruskea 3 kpl, 1.4 % lajistosta.

Yllä esitetyistä kuvista kummastakaan ei helposti selviä, mitkä värit ovat kulloinkin yleisimpiä. Tämän selvittämiseksi laskin, kuinka monta prosenttia kaikista kukkivista lajeista on kulloinkin tiettyä väriä. Tämän laskennan tulos on seuraavanlainen:

Tästä kuvaajasta saa jo jonkinlaisen käsityksen värien suuruussuhteista. Seuraavassa kuvaajassa nähdään toisenlainen esitystapa:

Kukintakausi 2015 oli keltainen aikavälillä 14-31.3. Aikavälillä 1-6.4. keltainen ja sininen olivat valtavärejä. Kelta-, sini- ja valkokukkaisia lajeja oli kaikkia yhtä paljon 7-9.4. ja sen jälkeen violettikin liittyi jakamaan ykköstilaa edellä mainittujen kolmen värin kanssa pariksi päiväksi (10-11.4.). Valkoisia kukkia oli eniten 12.4. ja valkoisia ja keltaisia oli eniten 13.4, minkä jälkeen palattiin taas neljän värin jaettuun ykköstilaan ajanjaksolla 14-18.4. Keltaisia kukkia oli eniten 19-21.4. ja sitten keltaisia ja valkoisia oli yhtä paljon 22-23.4. Valkoisia kukkia oli eniten 24.4.-1.7. ja sen jälkeen valkoisia ja keltaisia oli yhtä paljon 2-3.7. Keltaiset olivat enemmistö 4.7, valkoiset ja keltaiset 5.7, valkoiset 6.7, valkoiset ja keltaiset 7-8.7. sekä keltaiset 9-12.7. Violetit kukat aloittivat valtakautensa 13-14.7. Keltaiset tulivat tasoihin 15.7, mutta violetit olivat taas enemmistönä 16.7.-12.8. Tämän jälkeen keltaiset ja violetit olivat tasoissa 13-16.8. Sen jälkeen keltaiset ottivat johdon 17-21.8. Violetti ja keltainen olivat tasoissa 23-26.8, violetti johti 27.8. ja 28-29.8. olivat taas violetin ja keltaisen tasatilannetta. Violetti oli enemmistönä 30.8.-1.9. ja keltainen 2-3.9. Keltainen ja violetti olivat taas tasoissa 4.9, mutta sitten violetti oli enemmistö 5.9. ja keltainen 6-9.9. Violetti oli johdossa 10-20.9. Keltaisen ja violetin tasatilanne vallitsi 21.9, mutta sitten violetti otti taas johdon 22.9.-16.10. Keltaisen ja violetin vuorottelu tuli päätökseensä 17.10, kun valkoinen tuli tasatilanteeseen violetin kanssa. Tasatilanne vallitsi myös 18.10, mutta sitten violetti oli taas enemmistönä 19.10. Valkoisen ja violetin tasatilanne jatkui taas 20-21.10. Sitten valkoinen oli johdossa 22.10-1.11. Keltainen tuli valkoisen kanssa tasoihin 2.11. ja yksin enemmistöksi 3-12.11. Valkoinen oli taas ykkössijalla 13-18.11, minkä jälkeen valkoinen ja violetti olivat tasoissa 19-20.11. Valkoinen oli enemmistönä 21-26.11. ja valkoinen sekä violetti yhdessä 27.11.-11.12. Loput kukintakaudesta, eli 12-28.12. valkoinen oli yksin enemmistövärinä.

Kukintakausi on ollut siis monen eri värinen vuoden eri aikoina. Ehkä selvimmät valtakaudet ovat valkoisilla kukilla ensin 24.4.-1.7 ja sitten vuoden lopussa (tosin vuoden lopun tilanne ei ole kovin merkityksellinen, koska silloin kukkiva lajimäärä on vähäinen). Tulevina vuosina tulee olemaan jännittävää nähdä, pysyvätkö värien voimasuhteet samoina vuoden eri aikoina. Keltakukkaisten lajien määrän romahdus touko-kesäkuun vaihteessa ja toipuminen heti takaisin samalle tasolle on myös mielenkiintoinen seurattava tulevina vuosina.

Kuten yllä jo todettiin, useimmat puna- ja sinikukkaiset lajit voisi yhtä hyvin sijoittaa violettien lajien joukkoon. Tämä olisi ainakin vuonna 2015 saanut violetit kukkalajit enemmistöksi heinäkuun puolestavälistä lokakuun lopulle. Tällöin lähes koko vuosi olisi ollut lähinnä valkoisten ja violettien kukkien aikaa.

Kukintakausi 2015

Vuoden 2015 kasvien kukintakausi Espoossa kesti 289 päivää (14.3.-28.12.). Kukintakauden huippu osui heinäkuun puolenvälin paikkeille (11-16.7.).

2015_lajit_merkinnat

Kirjoitin aikaisemmin vuoden 2014 kukintakaudesta Espoossa. Olen jatkanut kukkivien kasvilajien seuraamista. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani vihjaisin, menetelmäni ovat hiukan muuttuneet vuodesta 2014. Kun vuonna 2014 seuranta rajoittui yhdelle ainoalle reitille, olen nyt seurannut kasvilajien kukintaa kaikkialla Espoon alueella, missä olen sattunut liikkumaan. Menetelmä on periaatteessa yksinkertainen: havainnoidaan kasvien kukintaa luonnossa, kirjataan ylös kulloinkin kukkivat lajit ja niiden määrä merkitään kunkin päivän kohdalle.

Koska kaikilla kukintapaikoilla ei ehdi käymään päivittäin, kirjanpitoa korjataan jälkeenpäin niin, että lajin kukinnan havaintojen väliset päivät merkitään kuuluvaksi kukintakauteen, jos voidaan olla varmoja lajin kukinnasta myös havaintojen välisinä päivinä. Yleensä tästä voidaan olla varmoja, vaikka poikkeuksiakin on erityisesti loppuvuodesta, jolloin jotkut lajit alkavat uuden kukinnan ja sitä ennen lajilla on ollut oikeasti kukkimaton kausi.

Seuranta suoritetaan erikseen luonnontilaisilla mailla ja niitetyillä/käännetyillä mailla. Tämä tehdään siksi, että niitto ja maan kääntäminen muuttavat lajien kukinta-aikoja.

Tulokset luonnontilaisilta mailta

Vuoden 2015 seurannassa oli yhteensä mukana 214 eri lajia. Tätä ei päätetty etukäteen, vaan tämän verran lajeja vuoden varrella sattui osumaan havainnoijan silmään. Havaintoja tehtiin 194 eri päivänä.

Vuoden 2015 kasvien kukintakausi Espoossa alkoi tämän seurannan mukaan 14.3. leskenlehden kukinnalla. Toisena kukkaan ehti sinivuokko (1.4.) ja kolmantena valkovuokko (7.4.). On huomattava, että kyseiset päivämäärät viittaavat vain siihen, miten minä olen asioita havainnut. Nämä lajit, tai jotkut muut lajit, ovat saattaneet olla kukassa jossain jo aiemminkin.

Vuoden viimeinen kukkija oli litulaukka, joka lopetti kukintansa vasta 28.12.2015. Kukassa tosin oli vain yksi yksilö, joka saattoi olla jotenkin häiriintynyt tai häiritty. Toiseksi viimeinen kukkija oli keto-orvokki (viimeinen kukinta havaittiin 11.12.) ja kolmanneksi viimeinen oli peltosaunio (26.11.).

Kukintakauden huippu oli heinäkuussa. Sekä 11.7. että 16.7. seurannassa olleita lajeja oli kukassa 157. Kukintakauden huippu ajoittuu siis tuolle välille. Tarkka huippuajankohta ei ole selvillä, mutta voimme arvioida sen olevan 11. ja 16. päivien keskiarvo, joka on 13,5, eli pyöristettynä kukintakauden huippu arvioidaan olleen 14.7.2015. Tämä on hyvin lähellä vuoden 2014 huippua, jonka arvioitiin olleen 15.7.2014. On kuitenkin huomattava, että vuoden 2014 arviossa oli huomattavasti epävarmuutta.

Kukintakausi kesti kaikkiaan 289 päivää. Ensimmäisen ja viimeisen havaitun kukinnan perusteella laskettuun kukintakauden pituuteen liittyy kuitenkin paljon epävarmuutta, koska yksittäisten lajien jotkut yksilöt saattavat kukkia poikkeukselliseen aikaan syystä tai toisesta. Olisikin ehkä parempi arvioida kukintakauden pituus niin, että vähintään tietty määrä lajeja on kukassa. Jos määritellään kukintakausi sellaiseksi, että vähintään 95 prosenttia (eli kaksi keskihajontaa) seurannassa olleista lajeista on kukassa, niin silloin vähintään 10 lajia on oltava kukassa tässä seurannassa. Näin määritelty kukintakausi 2015 kesti 207 päivää, sillä ensimmäinen päivä, jolloin vähintään kymmenen lajia oli kukassa oli 19.4. ja viimeinen kymmenen lajin päivä oli 12.11. Yhdellä keskihajonnalla laskettuna 2015 kukintakauden pituus oli 100 päivää (eli lajeista vähintään 68 oli kukassa välillä 8.6.-16.9.).

Yksittäisten lajien pisimmät kukintakaudet olivat litulaukan 226 päivää ja keto-orvokin 223 päivää. Yli 150 päivän kukintakauteen ylsivät myös valkopeippi (187 päivää), peltosaunio (179), niittyleinikki (170), siankärsämö (155) ja ruoholaukka (150). Lyhimmät kukintakaudet kirjattiin lähinnä huonon havainnoinnin takia (seurannassa oli kaksi lajia, pikkutervakko ja rohtomesikkä, joita ei havaittu kuin yhtenä päivänä). Melko hyvin havaituilla lajeilla lyhimmät kukintakaudet olivat tummatulikukalla (18 päivää) ja kalliokielolla sekä kurjenmiekalla (molemmilla 20 päivää).

Luonnontilaiset, niitetyt ja käännetyt maat

Seuraavassa kuvassa on esitetty seuranta luonnontilaisilta (vihreä), niitetyiltä (ruskea) ja käännetyiltä eli “tuoreilta” (musta) mailta:

2015_lajit_luon_niit_tuor

Huomataan, että niitetyillä ja käännetyillä mailla kukintakausi on siirtynyt huomattavasti myöhemmäksi. Kukintakauden huippu niitetyillä mailla oli 6.9.2015 ja käännetyillä mailla 8.9.2015. Näiden huippu osuu niin samaan aikaan, että jatkossa voisi harkita näiden yhdistämistä samaan seurantaan. Asiaa on kuitenkin seurattava vielä hetken, sillä vuoden 2015 seuranta ei ollut erityisen tarkkaa niitettyjen jä käännettyjen maiden osalta, vaan seuranta keskittyi luonnontilaisille maille.

Huomioita

Niitot häiritsivät joidenkin harvoilla paikoilla kukkivien lajien seurantaa.

Kukintakauden kuvaajassa (ensimmäinen kuva ylhäällä) on havaittavissa kohtia, joissa lajimäärä pysyy jonkin aikaa saman tai jopa vähenee. Nämä eivät ole todellisia lajiston kukinnan muutoksia, vaan noina aikoina havainnointi on ollut vähäistä lomamatkojen tai muiden syiden takia.

Lajien tunnistamista on syytä edelleen parantaa. Seurantaan on kirjattu joitakin lajeja, joiden havainnot saattavat olla monen samannäköisen eri lajin yksilöitä. Tällaisia lajeja ovat muun muassa ahomansikka, heinätähtimö ja hopeahanhikki. Tämän lisäksi seurantaan on merkitty muutama tunnistamaton, mutta selvästi eri laji kuin muut seurannan lajit.

Seurannasta on jätetty pois joitakin lajeja, joita on havaittu, mutta joiden kukinta on hankalaa tunnistaa ilman tarkempaa tutkimista. Tällaisia lajeja ovat muun muassa suolaheinät ja hierakat, jauhosavikka, nokkonen ja pihasaunio. Samasta syystä seurannan ulkopuolelle on jätetty lähes kaikki heinäkasvit, sarat, kortteet ja monet puulajit (kuten esimerkiksi koivut).

Kukkivien kasvilajien laskentaa

2014kasvi

Aloin seurata kukkivien kasvilajien määrää vuoden 2014 alkukesällä. Tein laskentaa työmatkani yhteydessä (Espoossa). Työmatkani kuljin kävellen ja matkaa oli noin neljä kilometriä. Maasto oli omakotitaloaluetta, teollisuusaluetta, tien piennarta ja vähän metsääkin. Ensimmäisen laskennan suoritin 5.6.2014. Pyrin suorittamaan laskennan kerran viikossa tai useammin, mutta joskus laskennan väliin tuli pitempi aika esimerkiksi lomien takia.

Lasketun lajien määrän korjasin jälkikäteen niiden lajien osalta, jotka olin nähnyt aiemmalla laskentakerralla ja jotka olivat jääneet minulta huomaamatta yhdellä laskentakerralla ja jotka havaitsin seuraavalla laskentakerralla. Näiden osalta oli siis tiedossa, että ne olivat olleet kukassa myös sillä laskentakerralla, jolloin en ollut niitä syystä tai toisesta havainnut.

Jätin laskennan ulkopuolelle muun muassa heinäkasvit, koska niiden kukkiminen on ainakin minulle vaikea tunnistaa. Laskennassa oli vuonna 2014 yhä mukana joitain lajeja, jotka olisi ollut paras jättää pois juuri kukkimisen tunnistamisen vaikeuden takia. Tällaisia lajeja ovat ainakin hevonhierakka ja sen sukulaiset aho- ja niittysuolaheinä.

Tulokset

Kuvassa 1 on esitetty vuoden 2014 aikana havaittujen kukkivien kasvilajien määrä. Kukkivien lajien määrä oli korkeimmillaan 86, mikä määrä havaittiin sekä 9.7.2014 että 21.7.2014. Voidaan siis karkeasti arvioida, että kukkivien kasvilajien määrä vuonna 2014 saavutti huippunsa näiden päivämäärien puolessa välissä, eli 15.7.2014. Kaiken kaikkiaan laskennassa havaittiin eri aikoina noin 125 kukkivaa kasvilajia.

Kasvit2014
Kuva 1. Kukkivien kasvilajien määrä vuoden 2014 aikana.

Epävarmuudet

Lajien tunnistus: Joitakin lajeja jäi tunnistamatta, mutta ne pystyttiin silti tunnistamaan eri lajeiksi kuin jo tunnistetut lajit. Joidenkin lajien tunnistus on myös saattanut mennä pieleen, mutta tässäkin tapauksessa kysymyksessä on kuitenkin melko varmasti ollut eri laji kuin oikein tunnistetut lajit. Laskettujen lajien määrä tuskin siis kärsii paljon tunnistusvaikeuksien takia. Poikkeuksena tästä ovat kahden samannäköisen lajin laskeminen samaksi lajiksi. Esimerkiksi ahde- ja nurmikaunokkia ei tunnistettu eri lajeiksi, vaan ne on molemmat laskettu samaan. Myös tähtimöissä ja härkeissä saattaa esiintyä tätä ongelmaa. Laskettu lajimäärä on siksi todennäköisesti mieluummin liian pieni kuin liian suuri.

Havainnoinnin ajoitus: Havainnointia on suoritettu yleensä vähintään kerran viikossa, mutta loma-aikoina on saattanut tulla pidempiä havainnoimattomia jaksoja. Erityisesti heinäkuulle sattunut kesäloma ajoittui juuri kukkeimpaan aikaan, ja silloin oli kahden viikon jakso ilman havaintoja. Tämän takia emme tiedä, kuinka paljon lajeja olisi esiintynyt juuri parhaimpaan aikaan. Emme myöskään tiedä kukkeimman ajan tarkkaa ajankohtaa. Tiedämme vain sen olleen joskus 9.-21.7. välisenä aikana. Joidenkin lajien kohdalla kasvupaikkoja ei tiedetty etukäteen ja niitä ei tajuttu sen takia erityisesti tarkkailla tarpeeksi ajoissa. Tällainen laji on ainakin karvahorsma, joka kasvoi melko etäällä kuljetusta reitistä, eikä sen kukintaa havainnut, ellei tajunnut katsoa juuri oikeaan suuntaan juuri oikeaan aikaan. Karvahorsma luultavasti aloittikin kukintansa huomattavasti aiemmin kuin se tässä laskennassa esiintyy. Yksi epävarmuutta lisäävä seikka on myös se, että joillakin lajeilla kukat tuntuivat olevan kiinni suuren osan päivästä. Pukinparta vaikutti olevan tällainen laji ja ilmeisesti myös punasolmukin jo muutenkin vaikea havaittavuus kärsi tästä myös.

Niitto: Monet kasvit innostuvat kukkimaan uudelleen niitetyillä paikoilla. Vuoden 2014 laskennoissa tätä asiaa ei otettu huomioon kunnolla, mutta jatkossa tämä olisi tarkoitus ottaa huomioon. On etsittävä sopivat keinot asian huomioonottamiseksi. Vähintään olisi merkittävä, kun laji lasketaan niitetyltä paikalta. Tulokset voisi jatkossa esittää sekä niitetyiltä että niittämättömiltä paikoilta laskettuna.

Käytetty reitti: Keskittyminen tietylle reitille rajaa lajien lukumäärää. On siis huomattava, että tässä esitetyt lajimäärät eivät kuvaa kyseisen ajan kaikkia esiintyviä lajeja, vaan pelkästään kyseisen matkan varrella esiintyviä lajeja. Lisäksi joitakin lajeja oli vaikea havainnoida, koska niitä oli vaikea nähdä. Esimerkiksi punasolmukki esiintyi matkan varrella yhdellä nurmikolla, mutta sen havainnointi nurmikolla osoittautui vaikeaksi lajin pienuuden takia (sekä ilmeisesti myös siksi, ettei se pidä kukkiaan jatkuvasti auki). Välillä se havaittiin ja välillä ei. Toinen esimerkki on karvahorsma, jonka tilanne kuvattiin jo yllä. Vuoden 2015 meneillään olevassa laskennassa on luovuttu keskittymisestä yhteen ainoaan reittiin ja lajien kukkimista on seurattu yleisemmin omalla asuinseudulla (joka tällä hetkellä on Espoo).

Ajatuksia laskennasta

Kukkivien kasvien lajimäärän laskeminen saattaa tarjota keinon tutkia ekosysteemin vuodenaikaistoiminnan ajoitusta kasvilajiston osalta. En tiedä, onko tällaista menetelmää käytetty aiemmin tähän tarkoitukseen. Lajien toiminnan ajoitusta seurataan kyllä yleisesti esimerkiksi keväällä, mutta se on epäselvää, onko koko kasvilajiston toimintaa analysoitu samalla tavalla kuin tämän menetelmän avulla on tarkoitus.

Menetelmä on vasta kokeilu- ja kehitysasteella. Tänä vuonna (2015) on jo otettu erilaiset, toivottavasti paremmat, menetelmät käyttöön. Ensimmäiset kokemukset uusista menetelmistä ovat hyviä, mutta ainakin lajien tunnistamista pitää parantaa vielä monien lajien osalta.

Arvio yhden koivuyksilön siementen määrästä vuonna 2014

Kesällä monet huomaavat koivun tuottavan valtavan määrän siemeniä. Siemeniä sataa joka paikkaan ja ne kerääntyvät kasoiksi sinne tänne. Meilläkin harjataan takapihan terassi joka päivä koivun pahimman siemennyksen aikaan. Esimerkkinä tästä, vuonna 2012 MTV uutisoi ennätyksellisestä koivun siemenmäärästä. Vuonna 2014 tilanne on näyttänyt samalta ainakin Espoossa, joten jää nähtäväksi, onko tänä vuonna ollut taas ennätyskesä tässä mielessä. Ainakin siitepölyn määrässä tehtiin uusi Helsingin ennätys tänä vuonna.

Paljonko koivu oikeastaan tuottaa siemeniä? Tämän kesän mökkireissulla ajattelin tarkistaa asian, kun näin rantakoivun siemennorkot. Kyseessä oli noin 6-7 metriä korkea hieskoivu (Betula pubescens) pienen järven rannalla Parikkalassa.

Hieskoivu

Otin koivusta norkon ja aloin laskea sen siementen määrää. Huomasin heti, että se, mikä yleisesti mielletään koivun siemeneksi (kuten esimerkiksi tässä Aamulehden kuvakisassa), ei olekaan siemen, vaan vain norkossa oleva tukirakenne varsinaisia siemeniä varten. Kävyissä vastaavia tukirakenteen osia sanotaan suomuiksi, mutta en tiedä, mikä tämän koivun norkon osan virallinen nimi on. Allaolevassa kuvassa keskellä ylhäällä on vierekkäin siemen ja tukirakenteen osa. Kuvassa vasemmalla puolella on laskennan kohteena oleva norkko ja oikealla norkko purettuna laskentaa varten.

Laskemisen yhteydessä oli oltava tarkkana, sillä suoritin laskentaa pihaterassilla, jossa silloin tällöin kävi lievä tuulenvire. Välillä tuulenvire oli niin voimakas, että siemeniä oli suojeltava tuulelta. Onnistuin mielestäni kuitenkin hyvin, enkä havainnut yhdenkään siemenen karkaavan tuulen mukana.

Tässä näytenorkossa oli 376 siementä ja 133 tukirakenteen osaa (niitä, joita yleensä luullaan koivun siemeniksi). Näiden suhde on 2,83. Norkon siemeniä ja tukiosia purkaessa ja laskiessa huomasin, että jokaista tukiosaa kohden oli kolme siementä. Laskennan lopputulos tukee tätä havaintoa likimäärin, mutta olisi mielenkiintoista tietää, miksi lopputuloksen suhdeluku ei ole lähempänä kolmea. Onko kyseessä laskuvirhe vai onko norkon joissakin osissa vähemmän kuin kolme siementä jokaista tukiosaa kohden?

Tässä vaiheessa olin siis vasta saanut selville yhden norkon siemenmäärän. Seuraavaksi laskin kyseisen koivun parin alimman oksan norkkomäärän. Alimmassa oksassa oli 22 norkkoa ja toiseksi alimmassa 125 norkkoa. Näiden keskiarvoksi saadaan: (22 + 125) / 2 = 75. Toiseksi alin oksa näytti olevan kyseisen koivun oksistä norkkomäärältään suurin (silmämääräisen arvion perusteella) ja alin oksa ei välttämättä ollut norkkomäärältään pienin, joten päädyin arvioimaan oksakohtaisen norkkomäärän pienemmäksi kuin kahden lasketun oksan keskiarvon. Valitsin oksakohtaiseksi norkkomääräksi 50.

Seuraavaksi arvioin koivun oksamäärän silmämääräisesti. Sain tulokseksi noin 50 oksaa. Tämän seurauksena minulla oli tarpeeksi tietoa arvioida kyseisen koivun siemenmäärä tänä vuonna (2014). Siemenmäärä on 50 x 50 x 376 = 940 000 siementä, eli voidaan sanoa, että likiarvona siemenmäärä on yksi miljoona.

Yritin etsiä tietoa muista samanlaisista arvioista, mutta toistaiseksi olen löytänyt vain yhden:

“Kuuden vuoden aikana paras puu on tuottanut 12 miljoona siementä, eli kaksi kertaa enemmän kuin kymmenen huonointa puuta yhteensä.” (Koivun sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon – Metla)

Minun arvioni näyttäisi sopivan tuohon melko hyvin. On kuitenkin muistettava, että arvioni on hyvin karkea ja sisältää useita epävarmuutta lisääviä oletuksia.