Variksen raakuntaa

Kokeilin tehdä Youtube-videon ja tässä sen kokeilun tulos:

Posted in Linnut, Luonto. Comments Off on Variksen raakuntaa

Kukintakauden 2016 värit

Kirjoitin aiemmin vuoden 2016 kukintakaudesta ja noin vuosi sitten kirjoitin kukintakauden 2015 väreistä. Katsotaan nyt, miten kukintakauden 2016 värit muuttuivat. Yllä olevassa kuvaajassa on esitetty kukkivien kasvilajien määrä väreittäin vuosien 2014 ja 2016 välillä – vuoden 2016 kukintakausi on oikeanpuolimmaisimpana. Eri vuosien kukintakaudet näyttävät näin tarkasteltuna melko samanlaisilta (tämä on hyvä juttu siinä mielessä, että se lisää luottamusta käytettyyn laskentamenetelmään, eli menetelmä ei selvästikään anna ainakaan täysin mielivaltaisia tuloksia). Vuoden 2014 havainnot olivat melko puuttellisia, joten en puutu vuoden 2014 tilanteeseen tässä sen tarkemmin.

Vuoden 2015 tapaan kukintakauden 2016 yleisimmät värit olivat valkoinen, violetti ja keltainen. Katsotaan sama asia hiukan toisella tavalla esitettynä:

Tästä kuvasta voidaan arvioida eri värien huippuajankohtia, kuten tein vuoden 2015 kukintakaudellekin. Kuten vuonna 2015, myös vuonna 2016 näkyy violettien kukkien myöhempi kukintahuippu kuin muilla väreillä. Vuoden 2015 tilanteesta poiketen valkoisten kukkien kukintahuippu näyttäisi olleen kolmestä yleisimmästä väristä selvästi aikaisin. Tosin vuonna 2015 valkoisten kukkien kukintakausi näytti yleisesti ajoittuvan hiukan aikaisemmaksi, vaikka valkoisten ja keltaisten kukkien huippu osuikin suunnilleen samaan aikaan.

Tarkat huippuajankohdat eri väreillä ovat:

  • Vihreä: 4-8.7. keskiarvo 6.7. (vuonna 2015 1-17.7, keskiarvo 9.7.)
  • Valkoinen: 11-14.6. keskiarvo 12.6. (vuonna 2015 6.7. ja 11.7. keskiarvo 9.7.)
  • Keltainen: 11.7. (vuonna 2015 11.7.)
  • Sininen: 3-7.6. keskiarvo 5.6. (vuonna 2015 11-14.7. ja 23-26.7. keskiarvo 19.7.)
  • Punainen: 14-15.6. keskiarvo 14.6. (vuonna 2015 14-25.7. keskiarvo 20.7.)
  • Violetti: 16.7 ja 19. 7. keskiarvo 17.7. (vuonna 2015 28.7.-4.8. keskiarvona 1.8.)
  • Ruskea: liian vähän lajeja huippuajankohdan määrittämiseksi (jos jotain halutaan antaa ruskean kukintahuipuksi, niin 4-7.7. on kukassa kaksi ruskeaa lajia, kun muulloin on yksi tai nolla lajia kukassa).

Valkoisten kukkien huippu oli vuonna 2016 selvästi aiemmin kuin vuonna 2015. Näin kävi myös sinisillä ja punaisilla, mutta sekä sinisiä että punaisia lajeja on tässä seurannassa ollut niin vähän, että tulos on hyvin epävarma. On kuitenkin huomattava, että myös violeteillä kukilla huippu oli vuonna 2016 selvästi aikaisemmin kuin vuonna 2015. On hiukan ällistyttävää, että keltaisten kukkien huippu osui kumpanakin vuonna täsmälleen samaan päivään. Keltaisia lukuunottamatta kaikki muut värit kukkivat vuonna 2016 aiemmin kuin vuonna 2015.

Raportoin vuoden 2015 eri värien kukintahuipuista näin: “Tästä erottuu kaksi ryhmää: vihreä-, valko- ja keltakukkaiset lajit kukkivat yleisesti ottaen aiemmin ja sini-, puna- sekä violettikukkaiset lajit kukkivat myöhemmin.” tällaista jaottelua ei näy vuoden 2016 tilanteessa. Vuoden 2016 tilanteen perusteella jaottelu voisi olla valkoinen-sininen-punainen ja violetti-keltainen-vihreä. Jaottelussa ei kuitenkaan ole järkeä, jos se vaihtelee vuosittain. Jäämme odottelemaan tulevien vuosien tilannetta tässä asiassa.

Katsotaan vielä värien prosentuaalinen esiintyminen, sillä se vasta kertoo, minkä värinen kukintakausi on ollut kullakin hetkellä:

Katsotaan sama myös toisella esitystavalla:

Värien esiintymissuhteet ovat vaihdelleet vuosina 2015 ja 2016 melko samalla tavalla. Eristyisesti valkoisen ja violetin esiintyminen on vaihdellut hyvin samalla tavalla, mutta keltaisen esiintymisessä on hiukan eroja vuosien 2015 ja 2016 välillä. Vuonna 2016 keltainen ja valkoinen vuorottelivat yleisimpänä värinä elokuun alkuun asti, jolloin violetti muuttui yleisimmäksi väriksi. Syyskuun lopulla nämä kolme alkoivat vuorotella yleisimmän värin tittelin haltijana. Vähemmän yleisien värien vertailu ei ole kovin mielekästä, mutta niiden, erityisesti sinisen, esiintyminen näyttää olleen melko samanlainen vuosien 2015 ja 2016 välillä.

Vuonna 2015 havaittiin keltakukkaisten lajien määrän romahdus touko-kesäkuun vaihteessa. Vuoden 2016 tilanteessakin näkyy samantapainen notkahdus, mutta nyt sitä edeltää selvä piikki ja notkahdus kestää huomattavasti lyhyemmän ajan. On edelleen seurattava tulevien vuosien tilannetta ennen kuin voidaan sanoa kyseessä olevan todellinen ilmiö. Keltaisen notkahduksen kanssa samaan aikaan osuu valkoisten vastaava heilahdus ylöspäin, mutta kun tarkastellaan lajimäärien muutoksia (kts. yllä olevista kuvista toinen ylhäältä laskien), niin nähdään todellisen muutoksen olevan nimenomaan keltaisten notkahdus. Se vain jostain syystä näkyy erityisen hyvin valkoisten suhteellisessa osuudessa. Muutos näkyy nimittäin jonkin verran myös muissa väreissä. Tämä on suhteellisten osuuksien määrittämisessä luonnollisesti esiintyvä ominaisuus; aina kun jonkin tekijän prosentuaalinen osuus laskee voimakkaasti, muiden tekijöiden osuus vastaavasti kasvaa.

Posted in Kasvit, Luonto. Comments Off on Kukintakauden 2016 värit

Kasvillisuudesta vapaan paljaan maan määrä on lisääntynyt maapallolla

Kasvillisuudesta vapaata paljasta maa-alaa on tullut maapallolle lisää vuosien 2000 ja 2012 välillä noin 94000 neliökilometriä. Tästä muutoksesta selvästi suurin osa (95 %) on ihmiskunnan toiminnan seurausta. Eniten paljas maa-ala lisääntyi Kiinassa ja Yhdysvalloissa.

Paljas maa-ala lisääntyy, tai vastaavasti kasvillisuuden peittämä maa-ala vähenee, muun muassa kaupungistumisen ja luonnonvarojen käytön myötä. Maapallon väestön kasvaessa kaupungit leviävät uusille alueille ja luonnonvaroja tarvitaan yhä enemmän. Siksi ennen kasvillisuuden vallassa ollutta maa-alaa muutetaan paljaaksi maa-alaksi esimerkiksi kaupunkien tai kaivosalueiden muodossa.

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat selvittäneet kuinka paljon paljaan maan määrä on muuttunut vuosien 2000 ja 2012 välillä. Tutkimuksessaan he käyttivät Landsat-satelliitin maapallon pinnasta ottamia kuvia.

Tutkimuksen tuloksien perusteella paljaan maan määrä on lisääntynyt 93896 neliökilometrillä (arvion epävarmuus on ± 9317 neliökilometriä). Maapallolta on siis hiukan yli kymmenen vuoden kuluessa muuttunut noin Unkarin kokoinen maa-ala kasvillisuutta paljaaksi maaksi. Ihmiskunnan toiminnan arvioidaan aiheuttaneen 95 prosenttia muutoksesta. Ihmiskunnan paljaaksi muuttamasta maa-alasta 39 prosenttia johtui liike- ja asuinrakentamisesta, 23 prosenttia luonnonvarojen hyödyntämisestä, 21 prosenttia infrastruktuurin kehittämisestä (tiet, rautatiet, yms.), 11 prosenttia muutoksen alla olevasta maa-alasta (esim. avohakkuut) ja yksi prosentti uusista kasvihuoneista.

Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueella tapahtui lähes puolet havaitusta paljaan maan lisääntymisestä. Yksittäisistä maista Kiinan vaikutus oli suurin, sillä 35 prosenttia koko maapallon paljaan maan lisääntymisestä tapahtui Kiinan alueella. Yhdysvallat sai kyseenalaisen kunnian olla toisena tässä vertailussa 17 prosentilla.

Lähteet:

Qing Ying, Matthew C. Hansen, Peter V. Potapov, Alexandra Tyukavina, Lei Wang, Stephen V. Stehman, Rebecca Moore, Matthew Hancher (2017), Global bare ground gain from 2000 to 2012 using Landsat imagery, Remote Sensing of Environment, Volume 194, 1 June 2017, Pages 161–176, doi:10.1016/j.rse.2017.03.022. [tiivistelmä]

Paljaan maan muutoksien datasivu (US Geological Survey, USGS)

Posted in Ympäristö. Comments Off on Kasvillisuudesta vapaan paljaan maan määrä on lisääntynyt maapallolla

Ensihavaintoja WWF:n lihaoppaasta

Julkisuudessa on ollut keskustelua WWF:n uudesta lihaoppaasta. Päätin katsoa, mitä oppaassa kerrotaan. Minulle oppaasta heräsi lähinnä kysymyksiä, joita käsittelen tässä kirjoituksessa.

Kun WWF:n lihaoppaan lataa, se näyttää tältä (esimerkkinä naudan kohta oppaassa):

Tässä minua hiukan kummastuttaa se, että miksi eri ympäristövaikutusten arviointipallot on esitetty sumennettuna? Sumennuksen takia minun oli vaikea nähdä eri värejä, kun katsoin kuvaa läppärilläni.

Arviointialueen alla on teksti, jossa on kerrottu muun muassa näin:

Naudalla on selkeästi suurimmat haitalliset ilmastovaikutukset ja vesistöjä rehevöittävät päästöt. Punainen ”vältä”-merkintä kertoo, millä tuotteilla on suurimmat haitalliset ympäristövaikutukset.

Tämän perusteella on siis oletettavaa, että kun katsomme ilmaston ja rehevöitymisen yksityiskohtia, niin ylhäältä alaspäin ne muuttuvat ympäristölle suotuisammiksi, koska vasemmalla olevassa kokonaisarviossa ylimpänä on kaksi huonointa merkattu punaisella ja “vältä”-maininnalla, siitä kaksi alempaa keltaisella ja kaikkein alimmaiset vihreällä. Aivan oikealla olevista nuolista klikkaamalla tilanne selkiytyy; arviointipallojen sumuisuus häviää ja lisää tekstiä tulee esiin. Voimme siis tarkistaa tilanteen ilmaston ja rehevöitymisen osalta, jotka oli haluttu korostaa tekstissä. Klikataanpa siis kaikki kohdat auki ja tarkastetaan tilanne. Katsotaan ensin arviointipallot. Olen koonnut niiden värit alla olevaan kuvaan:

Huomaamme yllättäen, että eri kategorioissa ilmasto- ja rehevöitymisvaikutus onkin arvioitu samansuuruiseksi, vaikka ensin näkynyt teksti vihjasi muuta. Ehkä niiden tarkat arviot kuitenkin tukevat tuota vihjattua käsitystä. Etsin tarkkoja arvioita oppaasta turhaan. Tarkennusteksteistä (erillisellä sivulla) löytyy vain raja-arvot erilaisille palloille. No, ei voi mitään. Tästä kohdasta herää siis kysymys: miksi ensin näkyvässä tekstissä on korostettu naudan ilmasto- ja rehevöitymisvaikutuksia, vaikka ne on arvioitu eri kategorioissa samansuuruisiksi?

Katsotaan seuraavaksi nuolien klikkaamisesta paljastuvia lisätekstejä. Lisäteksteissä kerrotaan tarkemmin kunkin kategorian ympäristövaikutuksista. Huomasin teksteistäkin yhden ihmettelyä herättävän piirteen. Osassa kategorioista on mainittu haitalliset ilmasto- ja rehevöitymisvaikutukset näin:

Naudanlihan tuotannolla on aina suuret ilmastovaikutukset. Lisäksi tuotanto aiheuttaa paljon vesistöjä rehevöittäviä päästöjä.

Kummallista kyllä, vaikka kaikki kategoriat on arvioitu samanarvoisiksi ilmasto- ja rehevöitymisvaikutusten osalta, niin silti ylläoleva maininta niistä on laitettu vain kategorioihin Muut EU-maat, Ruotsi ja Suomi. Maininta puuttuu kategorioista Luomu, Luonnonlaidunliha ja Etelä-Amerikka.

Tarkistin asian muiden tuotteiden kohdalta. Kaikissa tuotteissa ilmasto- ja rehevöitymisvaikutukset ovat eri kategorioissa samat. Lisäteksteissä ne mainitaan joidenkin kategorioiden kohdalla silloin kun vaikutus on arvioitu joko keltaiseksi tai punaiseksi. Luomun huono vaikutus ilmastoon tai rehevöitymiseen on jätetty mainitsematta kaikkien tuotteiden kohdalla, vaikka saman tuotteen kohdalla se olisikin mainittu joissain muissa kategorioissa. Tässä yhteenveto eri tuotteista, joille lisäteksteissä on joissain kategorioissa mainittu huonosta vaikutuksesta:

  • Nauta: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Muut EU-maat, Ruotsi, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Etelä-Amerikka, Luomu, Luonnonlaidunliha
  • Sika: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Muut EU-maat, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Suomi – ilman soijaa tai vastuullisella soijalla, Luomu
  • Lammas: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Uusi-Seelanti, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Luomu, Luonnonlaidunliha
  • Juusto: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Ruotsi, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Muut EU-maat, Luomu

On siis pakko kysyä: miksi huonot ilmastovaikutukset on mainittu joidenkin tuotteiden kohdalla vain osassa kategorioita, vaikka kyseinen huono vaikutus koskee tuotteen kaikkia kategorioita?

Emme myöskään voi välttyä kysymästä: miksi Luomun huonot ilmastovaikutukset on jätetty järjestelmällisesti mainitsematta?

Etsin oppaasta myös tietoa, mistä tietolähteistä arviot on koottu, mutta laihoin tuloksin. Tämä oli ainoa minkä löysin erilliseltä sivulta:

WWF:n Lihaoppaan lähteet

WWF on kansainvälinen ympäristöjärjestö, joka pohjaa työnsä kansainväliseen tutkimukseen. Myös WWF:n Lihaoppaan taustaselvityksissä on koottu tärkein ajankohtainen tutkittu tieto, mukaan lukien suomalaisten tutkimuslaitosten selvityksiä.

WWF:n Lihaopas pohjaa erityisesti aiheesta tehtyyn tutkimukseen: Röös E, Ekelund L, Tjärnemo, H (2013) Communicating the Environmental Impact of Meat Production: Challenges in the Development of a Swedish Meat Guide. Journal of Cleaner Production.

Eli ainoastaan yksi lähteistä on mainittu, joten on kysyttävä: Miksi muita lähteitä ei anneta?

Pikaisella tarkastelulla löysin siis heti monta kummallisuutta tästä oppaasta. Lähteiden ja tarkkojen numeroarvojen puuttumisen takia oppaan tietojen tarkempi tarkastaminen on työlästä. Esitystapakin oli harhaanjohtava.

Posted in Ilmasto, Ympäristö. Comments Off on Ensihavaintoja WWF:n lihaoppaasta

Kasvien kukintakausi 2016

Vuoden 2016 kasvien kukintakausi pääkaupunkiseudulla kesti 266 päivää (14.3.-5.12.). Kukintakauden huippu osui heinäkuun puolenvälin paikkeille (16.7.).

2016_lajit

Kahtena edellisenä vuotena olen seurannut kasvien kukintakautta Espoossa. Tänä vuonna laajensin seurantaa niin, että otan mukaan myös Helsingissä ja Vantaalla havaitsemiani lajeja, eli nyt kyseessä on pääkaupunkiseudun kasvilajien kukintakauden seuranta. Menetelmä on muuten säilynyt jokseenkin samana. Näin kerroin menetelmästä viime vuoden kirjoituksessa:

Menetelmä on periaatteessa yksinkertainen: havainnoidaan kasvien kukintaa luonnossa, kirjataan ylös kulloinkin kukkivat lajit ja niiden määrä merkitään kunkin päivän kohdalle.

Koska kaikilla kukintapaikoilla ei ehdi käymään päivittäin, kirjanpitoa korjataan jälkeenpäin niin, että lajin kukinnan havaintojen väliset päivät merkitään kuuluvaksi kukintakauteen, jos voidaan olla varmoja lajin kukinnasta myös havaintojen välisinä päivinä. Yleensä tästä voidaan olla varmoja, vaikka poikkeuksiakin on erityisesti loppuvuodesta, jolloin jotkut lajit alkavat uuden kukinnan ja sitä ennen lajilla on ollut oikeasti kukkimaton kausi.

Seuranta suoritetaan erikseen luonnontilaisilla mailla ja niitetyillä/käännetyillä mailla. Tämä tehdään siksi, että niitto ja maan kääntäminen muuttavat lajien kukinta-aikoja.

Tulokset luonnontilaisilta mailta

Vuoden 2016 seurantaan osui yhteensä 235 eri lajia. Havaintoja tehtiin 218 eri päivänä.

Vuoden 2016 kasvien kukintakausi pääkaupunkiseudulla alkoi tämän seurannan mukaan 14.3. leskenlehden kukinnalla. Toisena kukinnan aloitti etelänruttojuuri (15.3.) ja kolmantena sinivuokko (30.3.). Nämä päivämäärät siis viittaavat vain siihen, miten minä olen asioita havainnut. Lajit ovat saattaneet olla kukassa jossain jo aiemminkin. Esimerkiksi näsiän tiedetään olevan varhainen kukkija, mutta minun kohdalleni se osui vasta 12.4.

Vuoden viimeinen kukkija oli keto-orvokki, joka lopetti kukintansa 5.12.2015. Toiseksi viimeinen kukkija oli valkopeippi (viimeinen kukinta havaittiin 26.11.) ja seuraavaksi viimeisiä olivat litulaukka, otavalvatti ja tahmavillakko, jotka havaittiin kukkimassa vielä 23.11.

Kukintakauden huippu oli heinäkuussa. Suurin päiväkohtainen lajimäärä oli 141, joka havaittiin 16.7. Jo ennen tätä oli lähes saman verran lajeja kukassa, sillä 11.7. niitä oli 140 ja jo 4.7. niitä oli 139. Huipun jälkeenkin oli 140 lajia kukassa vielä 19.7. Voidaan siis ajatella, että kukinnan huippu osui 4-19.7. välille. Tuon ajankohdan puoliväli osuu 12.7. kohdalle. Vastaava arvio viime vuodelle oli 14.7.2015 ja sitä edelliselle vuodelle se oli 15.7.2014. Nämä kaikki huippuarviot ovat hyvin lähellä toisiaan, joten on mahdollista, että vuoden kukintahuippu osuu melko tarkalleen samaan päivään joka vuosi säistä riippumatta. Tämä on kuitenkin vielä hyvin epävarmaa.

Kukintakausi kesti kaikkiaan 266 päivää ensimmäisen lajin kukinnasta viimeisen lajin kukinnan loppumiseen (vuonna 2015 se oli 289 päivää). Viime vuoden tapaan arvioin myös kukintakauden pituuden niin, että vähintään 10 lajia (eli 5 prosenttia mukana olleista lajeista) on kukassa. Näin arvioitu kukintakauden kesto oli 203 päivää (vuonna 2015 se oli 207 päivää). Kasvukausi vähintään 75 kukkivalla lajilla (32 prosenttia lajeista) kesti 124 päivää vuonna 2016 (vuonna 2015 se oli 100 päivää). Kukintakausi kesti vuonna 2015 pidempään kuin 2015 kun kauden pituutta arvioidaan vähäisellä lajimäärällä, mutta suuremmalla lajimäärällä vuoden 2016 kukintakausi kesti pidempään. Tämä tarkoittaa sitä, että kesän kukkein aika kesti vuonna 2016 pidempään kuin vuonna 2015, vaikka vuonna 2015 muutamat lajit kukkivatkin pidempään kuin vuonna 2016. Tämä näkyy selvästi seuraavassa kuvassa, jossa on vertailtu eri vuosien kukintakausia:

2016_vuosivertailu

Vuoden 2016 kukintakauteen kuuluu mielenkiintoinen tasainen vaihe, joka alkaa suunnilleen vuoden 2016 elokuun puolestavälistä ja kestää syyskuun alkuun. Tämä ei johdu havainnoinnin erityisestä huonoudesta, vaan kyseessä näyttäisi olevan todellinen ilmiö. Syytä sille en vielä tiedä.

Yksittäisistä lajeista pisimpään kukkivat vuonna 2016 keto-orvokki (210 päivää) ja valkopeippi (203 päivää). Näiden lisäksi vähintään 150 päivän kukintakauteen ylsi 18 lajia (alsikeapila, heinätähtimö, neidonkieli, puistolemmikki, siankärsämö, hiirenvirna, huopakeltano, paimenmatara, puna-apila, hopeahanhikki, sarjakeltano, voikukka, aitovirna, lupiini, litulaukka, poimulehti, mäkitervakko ja ahomansikka). Melko hyvin havaituilla lajeilla lyhimmät kukintakaudet olivat lehtokuusamalla (12 päivää) ja vaahteralla (14 päivää).

Luonnontilaiset, niitetyt ja käännetyt maat

Seuraavassa kuvassa on esitetty seuranta luonnontilaisilta (vihreä), niitetyiltä (ruskea) ja käännetyiltä eli “tuoreilta” (musta) mailta:

2016_maatyypit

Niitetyillä mailla kukintakausi näyttää olevan selvästi myöhäisempi kuin luonnontilaisilla mailla. Tuoreilla maillakin ainakin kukintakauden aloitus on myöhäsempi kuin luonnontilaisilla mailla. Kukintakauden huippu niitetyillä mailla oli 1.9.2016 ja tuoreilla mailla 19.7.2016. Tuoreiden maiden näennäinen myöhäisyys vuoden 2015 seurannassa selittyy huonolla havainnoinnilla, sillä vuonna 2015 vasta siirryttiin tähän luonnontilaisten/niitettyjen/tuoreiden maiden jaotteluun, eikä seuranta ollut vielä erityisen tarkkaa niitettyjen jä käännettyjen maiden osalta.

Kukintakausi lajien alkuperän perusteella

Olen jaotellut lajit niiden alkuperän perusteella niin, että Suomeen luontaisesti levinneet ja ihmisen tuomat lajit on laskettu erikseen. Tulokset on esitetty seuraavassa kuvassa:

Kuvassa vihreällä esitetyt luontaisesti tänne levinneet lajit näyttävät kukkivan aikaisemmin kuin punaisella esitetyt ihmisen tuomat lajit. Ihmisen tuomat lajit on lisäksi jaettu muinaistulokkaisiin (sininen) ja nykyisiin vieraslajeihin (musta). Näissä ei ole selvää eroa kukinnan ajankohdan suhteen, mutta kukintakauden muoto kuvaajassa on hiukan erilainen. Voisiko kuvassa näkyä merkkejä siitä, että muinaistulokkaat ovat sopeutumassa Suomen olosuhteisiin?

Kukintakauden seurannasta

Nyt kun kukintakauden seurannassa alkaa olla useampia vuosia, niin tulokset vaikuttavat mielenkiintoisilta. Jatkossa tulee olemään jännää seurata, miten kukintakaudet vaihtelevat eri vuosina ja miten ne riippuvat eri tekijöistä, kuten säästä.

Toivon saavani muita kasvien havainnoijia mukaan tähän seurantaan, sillä seuranta kärsii aina, jos olen estynyt havainnoimaan joinakin päivinä (esimerkiksi matkoillaolon takia). Olisi myös mielenkiintoista saada samanlainen seuranta käyntiin Suomen muilla paikoilla. Varsinkin pohjois-etelä vertailu olisi mielenkiintoinen. Olen aloittelemassa Facebook-sivua tätä ja muuta luonnon seurantaa varten., mutta sitä odotellessa toivon asiasta kiinnostuneiden ottavan yhteyttä (voit jättää viestin tämän kirjoituksen alle tai sähköpostilla – sähköpostiosoite löytyy esittely-sivulta). Havainnointiin ei tarvitse panostaa yhtään sen enempää kuin haluaa. Jokainen havainnoitu kukkiva kasvilaji auttaa. Havainnon ilmoittamisessa olisi hyvä antaa päivämäärä, paikkakunta, kasvupaikan tyyppi (luonnonvarainen/niitetty/tuore/ei tiedossa) ja siellä kukkivat lajit. Minua kiinnostavat myös vanhemmat havainnot, eli vaikkapa vuoden 2015 ja 2016 kukintahavaintoja otan myös mielelläni vastaan.

Posted in Kasvit, Luonto. Comments Off on Kasvien kukintakausi 2016

Lintulaskentaa Suomenojalla (2015-2016)

Minulla on tapana laskea lintuja tietyillä vakioreiteillä, joissa pyrin käymään mahdollisimman usein. Kuljen kyseisen reitin ja lasken siellä havaitsemani lintuyksilöt ja niiden lajit. En yleensä pysähtele pitkiksi ajoiksi, vaan pyrin kiertämään reitin kuten tavallinen ulkoilija tekisi. Havainnoinnin apuna minulla on tässä aiheena olevalla reitillä yleensä mukana kiikarit, joita käytän vain lajimäärityksien apuna. En siis käytä kiikareita lintuyksilöiden etsintään, vaan pyrin havaitsemaan linnut ensin paljain silmin.

Yksi näistä reiteistä on Espoon Suomenojan lintukosteikon ympäri kulkeva kevyen liikenteen väylä. Suoritin siellä ensimmäiset laskennat vuoden 2015 keväällä ja olen sen jälkeen laskenut reitin 91 kertaa vuoden 2016 loppuun mennessä. Olen suorittanut laskennan suunnilleen kerran viikossa, mutta loma-aikoina tulee väkisinkin pitempiä taukoja laskentaan.

Seuraavassa kuvassa on esitetty laskennan tulokset sekä yksilömäärien että lajimäärien osalta:

2016_suomenoja

Kuvasta nähdään selvä vuodenaikaisvaihtelu: lajien määrä nousee voimakkaasti keväällä ja lähtee sitten laskemaan pikkuhiljaa. Yksilöiden määrässä näkyvä valtava hyppäys keväällä ja kesällä johtuu naurulokkiyhdyskunnasta. Se saapuu Suomenojalle noin maalis-huhtikuun vaihteessa ja lähtee pois, kun poikaset on saatu lentokykyisiksi heinäkuun puolenvälin paikkeilla.

Suomenojan lintulaskennassa on sellainen ongelma, että naurulokkien määrää on miltei mahdoton laskea joka kerta siellä käydessä, koska ne lentelevät koko ajan edestakaisin ja niitä on suuri määrä. Olen aiemmin kirjoittanut Suomenojan naurulokkiyhdyskunnan yksilömääräarviostani. Laskennan vaikeuden takia käytänkin aiemmin tekemääni arviota aina kun naurulokkien yhdyskunta on paikalla. Merkkaan silloin havaittujen naurulokkien määräksi 1500 (joista 1200 merkkaan pelkiksi näköhavainnoiksi ja 300 ääni/näköhavainnoiksi).

Naurulokkiyhdyskunnan koko myös häiritsee lajien määrän ja yksilömäärän vertailua. Esitänkin seuraavaksi kuvaajan, josta on poistettu naurulokkien yksilömäärä:

2016_soja_ei_nl

Tästä kuvaajasta nähdään, että ilman naurulokkien yksilömäärää lajien ja yksilöiden määrät seuraavat toisiaan melko hyvin. Silmiinpistävää on se, että Suomenojalla ei näy merkittäviä piikkejä syksyisin ja keväisin, vaikka sen voisi hyvinkin ajatella olevan sellainen paikka, jossa muuttolintujen parvet viihtyisivät. Mutta näin ei ole – Suomenojalla näkyy syksyisin kyllä lintuparvia, mutta ne ovat yleensä yksilömäärältään melko pieniä.

Olen myös kirjannut ylös havaintojen tyypin siten, että jaan ne äänihavaintoihin, näköhavaintoihin ja havaintoihin, jotka ovat sekä ääni- että näköhavaintoja (eli sama lintuyksilö on sekä nähty ja kuultu). Äänihavainnot olen lisäksi jaotellut lauluun ja muuhun ääntelyyn. Seuraavassa kuvaajassa on esitetty erilaisten havaintojen osuus kaikista havainnoista prosentteina:

2016_soja_aani_nako

Yksi merkillepantava piirre Suomenojalla tehtyjen havaintojen tyypistä on se, että näköhavaintojen osuus kaikista havainnoista on hyvin suuri. Esimerkiksi metsässä tehdyt lintuhavainnot ovat suurimmaksi osaksi äänihavaintoja. Toinen seikka, joka kuvaajasta näkyy on se, että äänihavaintojen osuus saattaa talviaikaan olla melko suuri, vaikka näköhavaintojen osuus pysyy edelleen myös suurena. Talvisin vesilintuja ei ole paikalla, vaan havainnot ovat pääsääntöisesti varislintuja ja tiaisia, jotka ääntelevät paljon. Ne kuitenkin myös näkyvät paljon, joten havainnoista suuri osa on sekä näkö- että äänihavaintoja. Lauluhavainnoista näkyy tiaisten aikainen laulukauden aloitus ja sen jälkeen muiden lintujen (mm. rastaat, kertut, peippo) laulukausi näkyy hiukan heikosti tässä kuvassa.

Laskennasta olisi vielä paljon mielenkiintoista kerrottavaa erityisesti yksittäisten lajien ja lajiryhmien osalta, mutta jätän sen myöhemmäksi.

Posted in Linnut, Luonto. Comments Off on Lintulaskentaa Suomenojalla (2015-2016)

Väitteet ilmaston lämpenemisen pysähtymisestä osoitettiin vääriksi jo 1980-1990 -luvuilla

Äskettäinen tauko maapallon pinnan lämpenemisessä on aiheuttanut tutkimusten tulvan, mutta asiaan liittyvää tutkimusta tehtiin jo 1980- ja 1990-luvuilla (ja varhaisimmat tutkimukset aiheesta tehtiin oikeastaan jo 1940-1970 -luvuilla). Tämä nayttää suurelta osin unohtuneen nykyistä ilmaston lämpenemisen taukoa tutkineilta ja varsinkin ilmastonmuutoksen hillinnän vastustajilta, jotka ovat levitelleet perättömiä tietoja aiheesta ainakin jo vuodesta 2006 lähtien ja tekevät niin edelleen.

Huomasin jokin aika sitten joitakin vanhoja tutkimusartikkeleita, joissa oli selvitetty maapallon pintalämpötilan kehitystä 1900-luvun puolivälin paikkeilla. Pintalämpötila oli noussut 1900-luvun alkupuolella, mutta tämä lämpeneminen näytti pysähtyneen vuoden 1940 paikkeilla ja lämpeneminen jatkui vasta 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Tässä käyn läpi joitakin noista varhaisista tutkimuksista.

Varhaiset tutkimukset 1900-luvun puolivälin ilmaston lämpenemisen tauosta

Maapallon pinta lämpeni 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Tämä lämpeneminen näytti pysähtyvän 1940-luvulla. Asian saattoi huomata ensimmäiseksi Kincer (1946), kun hän tutki uusimpia pintalämpötilamittauksia:

Vuoden 1945 loppuun asti on tullut uusia mittasarjoja saataville 13 vuoden verran. Nämä esitetään tässä alkuperäisen datan lisäksi suuntauksien selvittämiseksi vuodesta 1932 alkaen. Niistä näkyy, että yleinen nouseva trendi jatkui useiden vuosien ajan, mutta uusimmat mittasarjat osoittavat trendin laantuneen ja tällä hetkellä vihjaavat jopa trendin kääntymisestä.

Mitchell (1961, 1963) vahvisti tämän, kuten Wigley ja muut (1985) kertovat:

Mitchell (1961, 1963) jatkoi Willettin analyysiä vuodesta 1940 eteenpäin, paransi menetelmää pinta-alan suhteen keskiarvoistamisessa ja havaitsi, että ennen vuotta 1940 tapahtunut lämpeneminen oli kääntynyt viilenemiseksi (kuten Kincer [1946] oli ehdottanut).

Mitchell (1970) selvitti myöhemmin ihmiskunnan hiilidioksidi- ja aerosolipäästöjen vaikutusta 1900-luvun lämpötilakehitykseen. Mitchell kertoi hiilidioksidin vaikutuksesta seuraavaa:

Hiilidioksidista aiheutuva muutos ilmakehän lämpötilassa, jonka Manabe ja muut ovat laskeneet olevan 0,3 °C hiilidioksidin muuttuessa 10 prosenttia, on riittävä selittämään vain noin kolmasosan havaitusta 0,6 °C maapallon lämpenemisestä vuosien 1880 ja 1940 välillä, mutta muuttuu todennäköisesti hallitsevaksi planeetan lämpötilan muutoksiin vaikuttavaksi tekijäksi tämän vuosisadan loppuun mennessä.

Tuolloisesta ilmaston lämpenemisen tauosta Mitchell mainitsi seuraavaa:

Vaikka muutokset ilmakehän pölyn määrässä saattavat olla riittäviä selittämään havaitun 0,3 °C viilenemisen vuodesta 1940 lähtien, ihmisen vaikutuksen pölyn määrän muutoksiin katsotaan vaikuttaneen vain hyvin vähän lämpötilan alenemiseen.

Reitan (1974) jatkoi lämpötila-analyysiä vuoteen 1968 ja raportoi ilmaston lämpenemisen tauon jatkuneen. Brinkmann (1976) jatkoi analyysiä edelleen vuoteen 1973 ja näki ensimmäiset merkit ilmaston lämpenemisen tauon loppumiselle ja ilmaston lämpenemisen jatkumiselle.

Wigley ja muut (1985) kertoivat vielä joitakin mainitsemisen arvoisia seikkoja ilmaston lämpenemisen tauosta:

Kaikkina vuodenaikoina näkyy sama pitkän ajan trendi, joka on myös yhteinen kaikille maa-alueiden mittasarjoille: lämpenevää 1880-luvulta vuoden 1940 paikkeille, viilenevää 1960-luvun puoliväliin tai 1970-luvun alkupuolelle (tämä ei ole niin selvää talvella) ja sitten lämpenemistä, joka alkoi myöhemmin kesällä ja syksyllä kuin keväällä ja talvella.

Wigleyn ja muiden mukaan ilmaston lämpenemisen tauon syytä ei oltu vielä pystytty selvittämään kunnolla, vaikka tauko olikin pystytty joissakin tutkimuksissa selittämään melko onnistuneesti tulivuorien aerosolipäästöillä ja auringon aktiivisuuden muutoksilla (katso esimerkiksi Hansen ja muut [1981] ja Gilliland [1982]).

Tutkimuksia meristä ja pintalämpötilasta

Watts (1985) käytti tutkimuksessaan yksinkertaista mallia ja ehdotti, että muutokset syvän veden muodostumisessa merissä voisivat vaikuttaa maapallon pintalämpötilaan:

…vaihtelut syvän veden muodostumisen nopeudessa voivat johtaa vaihteluihin maapallon keskimääräisessä pintalämpötilassa, jotka suuruudeltaan ovat samanlaisia kuin viimeisten vuosisatojen aikana tapahtuneet vaihtelut maapallon pintalämpötilassa.

Gaffin ja muut (1986) saivat samanlaisia tuloksia:

Pohjoisen pallonpuoliskon maa-alueiden pintalämpötilan suurimmat piirteet ovat simuloitavissa käyttäen pelkästään ilmaston ja syvän meren takaisinkytkennän malliamme ja hiilidioksidipakotetta.

Jones ja muut (1987) tutkivat hiilidioksidin aiheuttaman ilmastonmuutoksen nopeutta ja tämän tutkimuksen yhteydessä he myös tarkastelivat, miten syvän veden muodostumisen muutokset vaikuttavat hiilidioksidin aiheuttamaan lämpenemiseen. He tekivät simulaation, jossa oli meneillään hiilidioksidin aiheuttama lämpeneminen ja sitten he käänsivät syvän veden muodostumisen pois päältä pohjoiselta pallonpuoliskolta (koska ilmaston lämpenemisen tauko näkyi voimakkaimmin pohjoisella pallonpuoliskolla). Tämä aiheutti pinnan viilenemisen heti kun syvän veden muodostuminen lakkasi, mutta myöhemmin lämpeneminen kuitenkin jatkui.

Edellämainittujen lisäksi 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alkupuolella julkaistiin myös muita samankaltaisia tutkimuksia.

Keskustelu ilmaston lämpenemisen tauosta 1990-luvun alkupuolella

Näyttää siis siltä, että 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen mennessä oli julkaistu useita tutkimuksia, joiden mukaan merien muutokset voisivat saada muutoksia aikaan pintalämpötilassa. Tuolloin ilmaston lämpenemisen tauosta alkoi keskustelu tieteellisessä kirjallisuudessa. Tällä keskustelulla on yllättävän samanlaisia piirteitä nykyisen keskustelun kanssa.

Watts ja Morantine (1991) julkaisivat Springerin “Climatic Change” -julkaisusarjassa kirjoituksen, jossa he tarkastelivat yllä kuvailemiani tutkimuksia. He mainitsivat energian kulkeutumisen mahdollisuuden pinnan ja syvän meren välillä ja sen perusteella päättelivät seuraavaa:

On hyvinkin mahdollista, että kasvihuonekaasujen ilmastonmuutossignaali on elossa hyvinvoivana ja piilottelee merien keskivesissä. Se on päässyt sinne joko lisääntyneen kumpuamisen aiheuttamana tai jonkin muun mekanismin, joka voi siirtää tehokkaasti lämpöä merien yläkerroksista merien valtavan lämpövaraston omaaviin keskivesiin ja syvään mereen.

Kellogg (1993) palasi aiheeseen samassa julkaisusarjassa kirjeellä, jonka nimi on “An Apparent Moratorium on the Greenhouse Warming Due to the Deep Ocean”. Kellogg kuvaili uutta havaintoaineistoa merien roolista aiheessa. Siitä hän päätteli:

…meret voisivat eristää merkittävän osan voimistuvan kasvihuoneilmiön aiheuttamasta lämmöstä muutaman vuosikymmenen ajanjaksolla, jonka aikana pinnan lämpeneminen vähenisi.

Kellogg kirjoitti myös joistakin asioista ilmaston lämpenemisen tauon ajoitukseen liittyen ja mitä tapahtuisi, jos merillä ei olisikaan vaikutusta pintalämpötilaan. Kellogg mainitsi mielenkiintoisen seikan liittyen keskusteluun nykyisestä ilmaston lämpenemisen tauosta:

Yksi useimmista skeptikkojen argumenteista on se, että tällä vuosisadalla havaitun lämpenemisen olisi pitänyt olla suurempaa perustuen ilmastomalleihin, joissa ei ole otettu huomioon merivirtauksia, ja että teoreettisesti ilmaston lämpenemisessä ei olisi pitänyt olla taukoa vuosien 1940 ja 1975 välillä.

Kellogg jatkaa huomauttamalla, että jos merillä on vaikutus pintalämpötilaan, niin sellaista ongelmaa ei olisi.

Watts ja Morantine (1993) kirjoittivat myös aiheesta julkaisusarjan samassa numerossa (heille ehkä oli lähetetty Kelloggin kirje ja pyydetty kommentteja). He mainitsivat joitakin seikkoja, jotka ovat mielenkiintoisia nykyisen keskustelun kannalta. Ilmaston lämpenemisen tauon merkitsevyydestä he kirjoittivat:

Äskettäisessä artikkelissaan Galbraith ja Green (1992) tekivät sarjan tilastollisia testejä globaalin keskimääräisen lämpötilan aikasarjalle vuosien 1880 ja 1988 välillä (Hansen ja Lebedeff, 1987). He löysivät tilastollisesti merkitsevän trendin, jota voidaan kuvata likimääräisesti lineaarisella tekijällä. Poikkeaman tästä trendistä vuosien 1940 ja 1970 välillä havaittiin pysyvän otoksen vaihteluvälin sisällä.

Lisäksi he totesivat:

Maapallon pintalämpötila on tärkeä tieto, mutta lämpöenergian jakauma on kolmiulotteinen ongelma.

Olen esitellyt tässä vain osan aihetta käsittelevistä tutkimusartikkeleista kyseiseltä ajanjaksolta. Aiheen tutkimus on myös jatkunut tässä esiteltyjen tutkimusten jälkeen.

Merkitys nykyiselle keskustelulle

On selvää, että ennen 2000-lukua pintalämpötilan lyhytaikaista vaihtelua pitkäaikaisen lämpenemisen jatkuessa on tutkittu paljon. Vanhoissa tutkimuksissa myös osoitettiin todennäköisiä syitä vaihtelulle.

Ensimmäiset väitteet ilmaston lämpenemisen pysähtymisestä vuoden 1998 jälkeen tehtiin ilmeisesti vuonna 2006 tunnettujen ilmastonmuutoksen hillinnän vastustajien toimesta. Tuolloin oli ilmiselvästi liian aikaista sellaisille väitteille, eikä näkynyt merkkiäkään siitä, että väitteiden esittäjät olisivat olleet tietoisia aihetta käsitelleistä tutkimuksista. On myös huomattava, että kyseisiä väitteitä ei tehty tieteellisessä kirjallisuudessa, vaan tavallisessa uutismediassa (tämä väitteiden esitystapa on jatkunut sen jälkeenkin ja jatkuu edelleen).

Ilmaston lämpenemisen äskettäisestä tauosta on kuitenkin tehty suuri määrä tutkimuksia. Tutustuin joidenkin uusien tutkimusartikkelien lähdeluetteloihin ja näyttää siltä, että myös tieteellinen yhteisö on laajalti unohtanut, että aihetta on tutkittu jo kauan sitten. Tämä on valitettavaa ja laittaa miettimään, että unohdammeko nämä nykyiset tutkimukset siihen mennessä, kun seuraava ilmaston lämpenemisen tauko tulee?

Lähteet:

Waltraud A.R. Brinkmann (1976), Surface temperature trend for the Northern Hemisphere-updated, Quaternary Research, Volume 6, Issue 3, September 1976, Pages 355-358, doi:10.1016/0033-5894(67)90002-6.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/0033589467900026

Gaffin, S. R., M. I. Hoffert, and T. Volk (1986), Nonlinear coupling between surface temperature and ocean upwelling as an agent in historical climate variations, J. Geophys. Res., 91(C3), 3944–3950, doi:10.1029/JC091iC03p03944.
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1029/JC091iC03p03944/full

Gilliland, R.L. (1982), Solar, volcanic, and CO2 forcing of recent climatic changes, Climatic Change, 4: 111. doi:10.1007/BF00140585.
http://rd.springer.com/article/10.1007/BF00140585

J. Hansen, D. Johnson, A. Lacis, S. Lebedeff, P. Lee, D. Rind, G. Russell (1981) Climate Impact of Increasing Atmospheric Carbon Dioxide, Science 28 Aug 1981: Vol. 213, Issue 4511, pp. 957-966, DOI: 10.1126/science.213.4511.957.
http://science.sciencemag.org/content/213/4511/957
http://people.oregonstate.edu/~schmita2/Teaching/ATS421-521/2015/papers/hansen81sci.pdf

P. D. Jones, T. M. L. Wigley, , S. C. B. Raper (1986), The Rapidity of CO2-Induced Climatic Change: Observations, Model Results and Palaeoclimatic Implications, in Abrupt Climatic Change, Volume 216 of the series NATO ASI Series pp 47-55.
http://rd.springer.com/chapter/10.1007/978-94-009-3993-6_4

Kellogg, W.W. (1993), An apparent moratorium on the greenhouse warming due to the deep ocean, Climatic Change 25: 85. doi:10.1007/BF01094085.
http://rd.springer.com/article/10.1007%2FBF01094085

Kincer, J. B. (1946), Our changing climate, Eos Trans. AGU, 27(3), 342–347, doi:10.1029/TR027i003p00342.
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1029/TR027i003p00342/abstract

Mitchell, J. M. (1961), RECENT SECULAR CHANGES OF GLOBAL TEMPERATURE. Annals of the New York Academy of Sciences, 95: 235–250. doi:10.1111/j.1749-6632.1961.tb50036.x
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1749-6632.1961.tb50036.x/abstract

J. Murray Mitchell Jr. (1970), A Preliminary Evaluation of Atmospheric Pollution as a Cause of the Global Temperature Fluctuation of the Past Century, 139-155. In, S.F. Singer (ed.), Global Effects of Environmental Pollution. Springer Verlag, New York, New York.
http://rd.springer.com/chapter/10.1007/978-94-010-3290-2_15

Clayton H. Reitan (1974), A climatic model of solar radiation and temperature change, Quaternary Research, Volume 4, Issue 1, March 1974, Pages 25–38, http://dx.doi.org/10.1016/0033-5894(74)90061-1.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/0033589474900611

Watts, R. G. (1985), Global climate variation due to fluctuations in the rate of deep water formation, J. Geophys. Res., 90(D5), 8067–8070, doi:10.1029/JD090iD05p08067.
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1029/JD090iD05p08067/full

Watts, R.G. & Morantine, M.C. (1991), Is the greenhouse gas-climate signal hiding in the deep ocean?, Climatic Change 18: iii. doi:10.1007/BF00142966.
http://rd.springer.com/article/10.1007%2FBF00142966

Wigley, T.M.L., Angell, J.K. and Jones, P.D., 1985. Analysis of the temperature record. In: M.C. MacCracken and F.M. Luther (Eds.), Detecting the Climatic Effects of Increasing Carbon Dioxide, (DOE/ER-0235), U.S. Department of Energy, Carbon Dioxide Research Division, Washington, D.C., 55-90.
http://archives.aaas.org/docs/Detecting_Climate_Effects_Increasing_CO2.pdf

Posted in Ilmasto. Comments Off on Väitteet ilmaston lämpenemisen pysähtymisestä osoitettiin vääriksi jo 1980-1990 -luvuilla