Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja konsensustutkimuksen vääristely – osa 2

Kirjoitin muutama vuosi sitten siitä, kuinka ilmastonmuutoksenkieltäjillä on tarve vääristellä vuonna 2013 julkaistua kuuluisaa tutkimusta (Cook ja muut, 2013), jossa selvitettiin tutkimusartikkelien tiivistelmien perusteella, kuinka suuri osa niistä tukee ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Tuossa kirjoituksessani oikaisin yhden esitetyistä väitteistä. Kirjoitukseni jälkeen vääristely on jatkunut ja tässä kirjoituksessani käsittelen Antero Ollilan vuonna 2017 tekemää blogikirjoitusta aiheesta.

Edellisessä kirjoituksessani kävin läpi lähinnä Cookin ja kumppanien tutkimuksen tuloksia, mutta nyt taitaa olla aika käydä läpi hiukan siinä käytettyjä tutkimusmenetelmiä. Menetelmät on kuvattu tutkimusartikkelin luvussa 2 ja se on vapaasti kaikkien luettavissa.

Tutkimukseen kuuluneet tutkimusartikkelit valittiin siten, että tutkimusartikkelitietokanta Web of Sciencesta etsittiin artikkeleita hakutermeillä “global warming” ja “global climate change”. Jälkimmäinen termi valittiin siksi, että yleisempi termi “climate change” olisi tuottanut aivan liikaa hakutuloksia. Artikkeleille tehtiin ensin kevyt esikarsinta, jossa poistettiin muun muassa sellaiset, joissa ei ole tiivistelmää ja artikkelit, jotka eivät oikeasti olleet tutkimusartikkeleita. Tietokantahauissa oli alunperin löytynyt 12465 artikkelia ja tämän esikarsinnan jälkeen niitä oli 11944 kappaletta.

Tämän jälkeen joukko Skeptical Science -verkkosivuston vapaaehtoisia, mukaan lukien minä, alkoi lukea tutkimusten otsikoita ja tiivistelmiä ja luokittelemaan artikkeleita sen mukaan, minkälaisen kannan ne ottavat ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. Olen kuvannut luokittelun edellisessä kirjoituksessani. Jouduimme rajoittamaan tutkimuksiin tutustumisen niiden tiivistelmiin, sillä koko artikkelien lukeminen olisi ottanut liian paljon aikaa (toivottavasti joku joskus toteuttaa vastaavan tutkimuksen, jossa otetaan kaikki “climate change” termillä löytyvät artikkelit ja vieläpä lukevat artikkelit kokonaan).

Web of Sciencesta tehtyjen hakujen yksi ongelma on se, että tuloksiin eksyy paljon sellaista, joka ei ole oleellinen ilmastonmuutoksen kannalta siitä huolimatta, että hakutermeillä yritetään rajoittaa artikkelit mahdollisimman hyvin vastaamaan haluttua. Ilmastonmuutos on niin laaja aihealue, että se voidaan mainita sivumennen lähes minkä tahansa tieteenalan artikkeleissa. Sellainen artikkeli, jossa ilmastonmuutos mainitaan vain sivumennen artikkelin jossain osassa, ei sitten välttämättä mainitse ilmastonmuutosta tiivistelmässään. Tuloksena on suuri määrä artikkeleita, jotka eivät edes ole ilmastotieteen alalta, eikä niissä ole mitään mainintaa ilmastonmuutoksesta tiivistelmässä. Tutkimuksen tuloksien perusteella 66,4 prosenttia artikkeleista ei ottanut ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen mitään kantaa, eli hyvin suuri osa hakutuloksista ei vastannut sitä, mitä tietokantahaulla haluttiin. Tämä on valitettavasti tilanne jokaisen tutkimusartikkelitietokannan ongelma. Niinpä tämä artikkelien luokittelumme olikin tavallaan myös hakutuloksien karsinnan toinen vaihe.

Katsotaanpa seuraavaksi yhtä Antero Ollilan blogikirjoituksen virheellistä väitettä:

Tutkimustulosten mukaan 3896 julkaisua eli 32,6 % oli sitä mieltä, että ilmastonmuutos on kokonaan tai osittain ihmisen aiheuttama, 7930 julkaisua eli 66,4 % ei ottanut asiaan kantaa, epävarmoja tapauksia oli 40 eli 0,3 % ja 78 eli 0,7 % julkaisuista ei pitänyt ihmistä missään tapauksessa syyllisenä. Miten näistä luvuista on saatu 97 %? Yksinkertaisesti niin, että ne julkaisut, jotka eivät ottaneet asiaan kantaa eli 7930 julkaisua siirrettiin syrjään ja näin otoksen kooksi manipuloitiin 11944 – 7930 = 4014. Tämän jälkeen laskettiin ns. ”konsensus-%” = 100*3896/4014 = 97,1 %. Näin tehdään poliittista ilmastonmuutostiedettä ja media toistelee tätä lukua ”tieteellisenä totuutena”. Sic.

Ollila luettelee siis lukuja Cookin ja muiden tutkimusartikkelin tiivistelmästä, muttei selvästikään ole tutustunut tutkimuksen menetelmien kuvaukseen. Hänen virheensä tässä on se, ettei hän ymmärrä hakutuloksien sisältävän paljon muutakin kuin ilmastotutkimusta. Hän luulee virheellisesti, että aiheen kannalta oleellisia artikkeleita on “siirretty syrjään”. Blogikirjoituksensa alla olevassa keskustelussa hän vielä korostaa tätä tietämättömyyttään:

Kyseessä on ilmastonmuutostieteen tutkimuksista. Jos niissä ei haluta ottaa kantaa, ei pystytä ottamaan kantaa ja tai tutkijat eivät pysty tunnistamaan ilmastonmuutosta aiheuttavia tekijöitä, niin ne ovat asiantuntijoiden käsityksiä asiasta. Tässä mielessä ne ovat samanarvoisia muiden tutkimustulosten kanssa.

Ollila siis alkoi pyörittelemään tutkimusartikkelin tiivistelmässä mainittuja numeroita ymmärtämättä, mitä ne tarkalleen ottaen tarkoittavat, vaan luuli virheellisesti, että kaikki artikkelit ovat “ilmastonmuutostieteen tutkimuksia”. Tällaisia simppeleitä virheitä tapahtuu kaikille, mutta Ollilan tapauksessa on ikävää se, että hän lähti tämän virheensä perusteella syyttelemään muita “manipuloinnista” yms. Itse asiassa lähes koko Ollilan kirjoitus perustuu hänen väärinkäsitykseensä, joten sitä ei tarvitse käsitellä tämän pidemmälle (samaten Ollilan kirjoituksen keskusteluosassa on muita samaan väärinymmärrykseen sortuneita). Mainittakoon kuitenkin vielä, että kirjoituksessaan hän toistaa saman virheellisen väitteen, jota edellinen kirjoitukseni käsitteli.

Posted in Ilmasto. Comments Off on Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja konsensustutkimuksen vääristely – osa 2

Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja harhaanjohtavat kuvaajat – maapallon keskilämpötilan määrittäminen

Oletetaan, että meillä on suorakaiteen muotoinen alue, jonka keskilämpötilan haluamme selvittää. Suorakaiteeseen kuuluu kaksi samankokoista aluetta. Toisen lämpötila on 9 celsiusastetta ja toisen 11 celsiusastetta. Tästä on helppo laskea päässälaskuna, että koko alueen keskilämpötila on 10 celsiusastetta. Oletetaan, että meillä on neljä lämpötilan mittausasemaa kummallakin alueella seuraavan kuvan esittämällä tavalla (lisäksi oletamme että asemien lämpötilamittaukset ovat absoluuttisen tarkkoja – mittaustarkkuus ei vaikuta tämän esimerkin lopputuloksiin):

Keskilämpötilan määrittämiseksi on kuvassa esitetty kaksi eri tapaa: lasketaan kaikkien asemien keskiarvo (KA) tai lasketaan ensin kummankin alueen keskiarvo erikseen ja sitten alueiden keskiarvojen keskiarvo (ALUE). Tässä tapauksessa molemmat saavat lopputulokseksi tasan 10 celsiusastetta.

Otetaanpa sitten yksi mittausasema pois kylmemmältä alueelta ja toistetaan laskelmat, kuten seuraavassa kuvassa on tehty:

Aseman poistamisen vaikutus näkyy kaikkien asemien keskiarvossa hiukan nousseena keskilämpötilana (10,14 astetta), muttei näy alueellisessa keskiarvossa, joka on edelleen tasan 10 astetta. Jos kylmemmän alueen asemia poistetaan kaksi, yksinkertainen keskiarvo antaa vielä enemmän pielessä olevan arvon (10,33 astetta).

Tämä esimerkki näyttää sen, että maapallon keskilämpötilaa ei voi laskea yksinkertaisena kaikkien mittausasemien keskiarvona, vaan on käytettävä alueellista keskiarvoistamista. Muuten on riski, että uusien mittausasemien lisäämiset ja vanhojen lakkauttamiset vaikuttavat liikaa lopputulokseen.

Edellä kuvatun tapainen alueellinen keskiarvoistaminen on käytössä kaikissa maapallon pintalämpötilan analyyseissä. Tapa, jolla alueellinen keskiarvoistaminen on toteutettu vaihtelee eri analyysien välillä, mutta perusperiaate on sama. HadCRUT4, NOAA ja JMA jakavat maapallon pinnan ristikoksi, kun taas GISS laskee tasavälein asetettujen pisteiden keskiarvot laskemalla kaikki tietyn mittaisen säteen sisään pisteesta osuvat mittausasemat.

Tässä esimerkiksi NOAAn menetelmän kuvaus (Vose ja muut, 2012):

Finally, the temperature anomalies are averaged together in a manner that accounts for the uneven distribution of stations in space (e.g., as in Jones et al. 2012). The first step in this process entails subdividing the land surface into grid boxes that are five degrees of latitude by five degrees of longitude in size, and then assigning each station to a grid box based on the station’s coordinates. An average temperature anomaly is then computed for each grid box, year, and month using all of the stations available in the grid box at that time. Because each grid box has only one value for each year and month, regardless of how many stations were in the grid box, global averages are not unduly influenced by large numbers of stations in some regions.

Ilmastonmuutoksenkieltäjillä on tähän liittyen yksi jo kauan kieltänyt kuvaaja (kuvaajan teki alunperin tunnettu ilmastonmuutoksenkieltäjä Ross McKitrick), joka käyttää virheellisesti kaikkien asemien yksinkertaista keskiarvoa. Kuvaaja on esitetty seuraavassa:

Kuvaajassa esitetään maapallon mittausasemien keskilämpötila punaisilla palkeilla ja mittausasemien määrä sinisillä vinoneliöillä. Vuoden 1990 tienoilla molemmissa tapahtuu merkittävä muutos ja kuvaajan perusteella on väitetty, että ilmaston lämpeneminen johtuisikin vain mittausasemien vähenemisestä Neuvostoliiton luhistumisen myötä, koska sen seurauksena paljon asemia suljettiin “kylmiltä” seuduilta.

Tämä on tietenkin väärin, koska alueellisen keskiarvoistamisen ansiosta asemien väheneminen ei vaikuta merkitsevästi, ellei tiettyjen alueiden kaikki mittausasemat poistu. Seuraavassa kuvaajassa olen lisännyt GISS-lämpötila-analyysin oikein lasketun maapallon keskilämpötilan edellisen kuvaajan päälle ja siitä nähdään, että alueellisen keskiarvoistuksen menelmällä laskettu maapallon keskilämpötila ei tehnyt merkittävää hyppäystä vuoden 1990 tienoilla:

Edellä esitetty virheellinen kuvaaja jatkaa seikkailuaan ilmastonmuutoksenkieltäjien väitteissä. Esimerkiksi viime vuonna sitä on esitellyt tutkija Mauri Timonen esityksessään. Hän kommentoi kuvaajaa näin:

Otetaan tähän yhteyteen yksi laajempikin tarkastelu keskilämpötilojen mittaamisen häilyvyydestä. Globaalin keskilämpötilan mittaamista vaikeuttaa muun muassa ilmastoasemien määrän ja mittaustekniikoiden muutokset. Tämä kuva on herättänyt keskustelua (1, 2 ) siitä, kuinka paljon maaseutuilmastoasemien lakkauttaminen Venäjällä, Kiinassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on vaikuttanut laskennalliseen globaaliin keskilämpötilaan. Ainakin kuvan perusteella muutos on ollut dramaattinen. Jäljelle jääneiden kaupunkiasemien kaupunkisaarekeilmiön laskennallista lämpötilaa nostava vaikutus voi olla hyvinkin merkittävä, jopa Pariisin ilmastosopimuksessa sovitun 1.5 asteen luokkaa! Ilmastopolitiikan perustaminen näihin epätasaisesti jakautuneiden mittaustuloksiin on umpisilmäistä hasardipeliä!

Mauri Timonen on jo kauan kuulunut ilmastonmuutoksenkieltäjien leiriin, mutta silti tutkijalta sentään odottaisi, että hän tietäisi edes yksinkertaisimmat perusteet kritisoimistaan asioista. Näin ei kuitenkaan selvästi ole, sillä Timosen kommentit osoittavat selvästi, ettei hän tunne maapallon keskilämpötilan laskentamenetelmiä.

Posted in Ilmasto. Comments Off on Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja harhaanjohtavat kuvaajat – maapallon keskilämpötilan määrittäminen

Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja valikoiva datasettien valinta: MASIE ja merijään väheneminen

Yksi ilmastonmuutoksenkieltäjien taktiikka vääristellä ilmastonmuutokseen liittyviä asioita on kaivaa tietystä asiasta joku mittaussarja, joka näyttää ilmastonmuutoksenkieltäjille mieluisan tuloksen ja sitten esitellä tuota mittaussarjaa totuutena, vaikka se olisi ainoa mittaussarja, joka näyttää niin.

Merijään tapauksessa tuollaisen mahdollisuuden tarjoaa MASIE-mittaussarja. Merijään muutoksia pitkällä aikavälillä seurataan NSIDC:n toimesta sen Sea Ice Index -sivustolla. Näiden lisäksi on myös olemassa muita merijään muutoksia seuraavia tahoja, joista yksi on MASIE, jonka tarkoitus on tuottaa mahdollisimman tarkka kuvaus arktisen merijään tilanteesta juuri nyt. MASIEn tarkoitus on auttaa sään ennustamisessa.

Pitkän aikavälin muutoksien seurantaan MASIE ei kuitenkaan tekijöidensä mukaan sovellu. Datassa on virheitä ja vääristymiä, jotka muuttuvat ajan kuluessa. MASIEn sivustolla annetaan tarkempia yksityiskohtia tähän liittyen. Sivustolla tarkennetaan myös, ettei ole järkevää verrata MASIEn arvoja toisiinsa, jos arvot ovat ajallisesti erillään toisistaan enemmän kuin muutama viikko. Katso myös Tamino (2017) tähän liittyen.

Toinen seikka on se, että MASIEn dataa on tarjolla vain vuodesta 2006 lähtien, joten se on siksikin hölmö valinta pitkän aikavälin trendien arviointiin.

Ilmastonmuutoksenkieltäjät keksivät käyttää Masieta tarkoituksiinsa vuonna 2015. Ron Clutz esitti blogissaan MASIEn vuosikeskiarvoja esittävän kuvaajan. Kuvaajassa näkyy nouseva trendi, joka tietysti Clutzin mielestä tarkoitti, että arktisen merijään väheneminen on loppunut ja se on “toipumassa”:

Tamino (2015) kritisoi Clutzin kirjoitusta:

Taas kerran kikkana on käyttää dataa, joka kattaa vain lyhyen ajanjakson – tässä tapauksessa alle 10 vuotta – ja samalla jättää ottamatta huomioon pidemmän ajanjakson kattavan datan. Sitten liian lyhyttä dataa käytetään, jotta voidaan kertoa kuinka trendi onkin menossa sinne suuntaan, minne itse halutaan.

Ilmastonmuutoksenkieltäjien väärät väitteethän eivät ikinä kuole ja niinpä Suomessa Simo Ruoho on hiljattain käyttänyt tätä samaa kikkaa Twitterissä (ulkomaiselta sivustolta kopioidussa kuvaajassa):

Posted in Ilmasto. Comments Off on Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja valikoiva datasettien valinta: MASIE ja merijään väheneminen

Vieläkö kevät etenee poikkeuksellisen aikaisessa?

Kirjoitin aiemmin kahdessa eri kirjoituksessa siitä, kuinka tänä keväänä luonto on ollut hyvin aikaisessa ja erityisesti kasvien kukintakausi on alkanut poikkeuksellisen aikaisin. Tässä kirjoituksessa ajattelin katsoa, miten kasvien kukintakausi on edennyt tuon aiemman kirjoitukseni jälkeen.

Tässä uusi kuvaaja kasvien kukintakauden etenemisestä (päivitetty 7.5. saakka):

Kuvaajassa on merkkejä siitä, että kukintakauden ajoitus on normalisoitumassa. Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kullekin lajille, kuinka monta päivää ne ovat aikaisessa (Y-akseli, jokainen vaakaviiva kuvaajassa vastaa yhtä viikkoa) verrattuna niiden kukinnan aloitukseen tänä vuonna (X-akseli, viimeinen mittauspiste vastaa päivämäärää 7.5.):

Kuvaajasta nähdään, että tammikuussa oltiin aikaisessa pari-kolme kuukautta (tämä kuitenkin vain kahden lajin perusteella – näsiä ja pähkinäpensas) ja helmikuun lopulla oltiin aikaisessa noin kuukauden verran. Siitä on pikkuhiljaa tultu kohti normaalimpaa tilannetta ja toukokuun alussa oltiinkin enää aikaisessa viikon-kahden verran.

Päivitys (16.5.2020):

Ylläoleva analyysi loppuu 7.5. Sen jälkeen kasvien kukinnan aloitus on edennyt seuraavasti (listassa on lajin nimi, kukinnan aloituspäivä[päivää vuoden alusta] ja kukinnan aloituksen ajoitus 2015-2019 keskiarvoon verrattuna[negatiivinen luku tarkoittaa että kukinnan aloitus on vuonna 2020 ollut keskiarvoa aikaisempi]):

kielo 131 -6.2
koiranputki 131 -5.8
poimulehti 131 -3.4
tuomi 131 -2.2
tuomipihlaja 131 -5
keltapeippi 133 -7
puistolemmikki 133 -1
puna-ailakki 134 -7
nurmitädyke 135 -6.4
kevätlinnunherne 136 -4.4
ojakellukka 136 -6.8
peltolemmikki 136 -9.6
rönsyleinikki 136 -6.6

Kukinnan aloitus on edelleen normaalia aikaisempi, mutta edelleen on lähennytty normaalia. Viimeinen mukana oleva päivä tässä päivityksessä on 15.5. Otetaan vielä uusi versio ylläolevien kuvien jälkimmäisestä kuvasta:

Vuoden 2020 kukintakauden alku on hyvin poikkeuksellinen

Kirjoitin hiljattain kevään 2020 aikaisuudesta luonnossa. Katsotaan vielä pikaisesti, miten tämä aikaisuus näkyy kasvien kukintakauden seurannassani. Seuraavassa kuvassa on esitetty, miten kukintakausi 2020 on tähän mennessä edennyt aikaisempiin vuosiin verrattuna:

Aika poikkeavan aikaiselta näyttää. Katsotaan vielä lähemmin pelkästään kevättä:

Vuoden 2020 kukintakausi on alkanut todella poikkeuksellisen aikaisin. Tiedot on päivitetty 29.3. asti ja kun aikaisempina vuosina lajeja on 29.3. parhaimmillaan ollut kukassa kolme, niin tänä vuonna niitä on jo 16. Aikaisempien vuosien varhaisimman kukinnan aloituspäivänä (12.3.) tänä vuonna oli jo viisi lajia kukassa ja tämä viiden lajin tilanne alkoi jo 28.2.

Tulee olemaan todella mielenkiintoista seurata, miten kukintakausi etenee. Tuleeko huippukin todella aikaisin vai normalisoituuko tilanne kesän edetessä?

Lisäys: Luetellaanpa vielä kukassa olevat lajit: etelänruttojuuri, idänsinililja, isokäenrieska, kevätkynsimö, kevätlinnunsilmä, kevätpiippo, kevättaskuruoho, kevättähti, krookus, lehtoimikkä, leskenlehti, mukulaleinikki, näsiä, pystykiurunkannus, pähkinäpensas ja sinivuokko. Huomautettakoon vielä, että näistä kevättähti ja krookus on otettu mukaan seurantaan vasta tänä vuonna, mutta niidenkään pois jättäminen ei paljoa heikennä tämän vuoden poikkeuksellisuutta.

Posted in Kasvit, Luonto. Comments Off on Vuoden 2020 kukintakauden alku on hyvin poikkeuksellinen

Lämmin talvi ja kevät 2020 – miten se näkyy luonnossa?

Ainakin pääkaupunkiseudulla on ollut lämmin ja lumeton talvi, jota on leikillisesti kutsuttu pitkäksi marraskuuksi. Tarkastelen tässä, miten tämä näennäisen poikkeuksellinen tilanne näkyy luonnossa – onko tilanne myös luonnossa elävien lajien näkökulmasta poikkeuksellinen?

Syksy 2019

Jo syksyllä 2019 havaitsin mielestäni jotain poikkeuksellista – ensinnäkin mustikalla oli jälkikukinta syys-lokakuussa:

View this post on Instagram

Mustikka meinaa tehdä uudet marjat.

A post shared by Ari Jokimäki (@arijokimaki) on

Sitten marraskuun alussa havaitsin marjojen raakileita:

View this post on Instagram

Mustikan raakileita Espoon keskuspuistossa.

A post shared by Ari Jokimäki (@arijokimaki) on

Marjat eivät kuitenkaan missään vaiheessa kypsyneet. En ole kuitenkaan havainnut aiemmin edes raakileita, enkä edes jälkikukintaa mustikalla, mutta tämä voi johtua myös huonosta havainnoinnista eikä välttämättä ole poikkeuksellinen tilanne vaikka se minulle sellaiselta vaikuttaakin. Havaitsin syyskuussa myös juolukan, jossa oli samaan aikaan sekä kukkia että kypsiä marjoja:

View this post on Instagram

Juolukassa sekä kukat että kypsät marjat.

A post shared by Ari Jokimäki (@arijokimaki) on

Olen kuitenkin havainnut puolukalla lähes vuosittain jälkikukintaa, joten on vaikeaa sanoa, onko yllä kuvattu mustikan tai juolukan tilanne poikkeuksellinen.

Kasvien kukinta talvella 2020

Tätä kirjoittaessani kasvien kukintakausi on ollut menossa jo kaksi ja puoli kuukautta, kun se normaalisti on tässä vaiheessa vuotta juuri ehkä alkanut tai vasta kohta alkamassa. Nyt on kuitenkin kukinta menossa jo viidellä kukintakauden seurantaani kuuluvalla lajilla (etelänruttojuuri, leskenlehti, näsiä, pähkinäpensas ja sinivuokko). Näistä tosin kaikilla muilla on vain yksittäisiä yksilöitä kukassa paitsi pähkinäpensaalla, jolla on ollut täysi kukinta menossa tammikuun loppupuolelta lähtien ja alkaa pikkuhiljaa lopetella kukintaansa.

Vertasin näiden viiden lajin kukintakauden alkua aikaisempiin vuosiin (2014-2019, osalla lajeista kirjattuna vain osa vuosista). Keskimääräinen kukintakauden alku näillä lajeilla on keskimäärin 49 päivää myöhemmin kuin tänä vuonna ja tähän mennessä aikaisin kukinta on ollut keskimäärin 42 päivää myöhemmin kuin tänä vuonna. Katsotaan tilanne vielä lajikohtaisesti (kaikki alla ilmoitetut päivämäärät on sovitettu vastaamaan tämän vuoden päivämääriä – 2020 on karkausvuosi).

Etelänruttojuuri: Vuoden 2020 kukintakausi alkoi 24.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 24.3. ja tarkasteltujen vuosien aikaisin havainto ennen tätä vuotta oli 12.3. Tämän vuoden kukinnan aloitus rikkoi aiemman ennätyksen 17 päivällä ja keskimääräiseen kukinnan aloitukseen verrattuna kukinta alkoi 29 päivää aikaisemmin.

Leskenlehti: Vuoden 2020 kukintakausi alkoi 26.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 20.3. ja aikaisin havainto ennen tätä vuotta oli 11.3. Tämän vuoden kukinnan aloitus rikkoi aiemman ennätyksen 14 päivällä ja keskimääräiseen kukinnan aloitukseen verrattuna kukinta alkoi 23 päivää aikaisemmin.

View this post on Instagram

Leskenlehti, Espoo, Olarinniitty, 26.2.2020.

A post shared by Ari Jokimäki (@arijokimaki) on

Näsiä: Vuoden 2020 kukintakausi alkoi 9.1. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 14.4. ja aikaisin havainto ennen tätä vuotta oli 11.4. Tämän vuoden kukinnan aloitus rikkoi aiemman ennätyksen 93 päivällä ja keskimääräiseen kukinnan aloitukseen verrattuna kukinta alkoi 96 päivää aikaisemmin. Kuulin näsiästä kerrottavan, että sillä olisi tapana yrittää aikaisin talvella, joten tässä voi olla, etten ole vain huomannut niitä aiemmin. Nytkin olen tarkkaillut vain yhtä, valkokukkaista yksilöä.

Pähkinäpensas: Vuoden 2020 kukintakausi alkoi 29.1. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 4.4. ja aikaisin havainto ennen tätä vuotta oli 26.3. Tämän vuoden kukinnan aloitus rikkoi aiemman ennätyksen 57 päivällä ja keskimääräiseen kukinnan aloitukseen verrattuna kukinta alkoi 66 päivää aikaisemmin. Pähkinäpensaalla arvioin kukintakautta vain emikukinnosta, koska hedekukinnosta on vaikea tulkita koska se kukkii. Kuten edellä jo mainittiin, pähkinäpensas on ainoa näistä viidestä lajista, jolla kukintakausi on käynnissä täysimittaisesti eikä vain poikkeusyksilöillä. Tällä hetkellä hedekukinnoista näkee, että kukinta on jo loppupuolella.

Sinivuokko: Vuoden 2020 kukintakausi alkoi 28.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 1.4. ja aikaisin havainto ennen tätä vuotta oli 26.3. Tämän vuoden kukinnan aloitus rikkoi aiemman ennätyksen 27 päivällä ja keskimääräiseen kukinnan aloitukseen verrattuna kukinta alkoi 33 päivää aikaisemmin.

Tulossa: Tätä kirjoittaessani (19.3.) olen nähnyt kevätpiipon, lehtoimikän ja kevätlinnunsilmän nupulla. Myös pajuissa on muhkeita pajunkissoja, joten pajujenkin kukintoja nähtäneen pian.

Onko kevät aikainen linnuille?

Arvioin kevään aikaisuutta samaan tapaan linnuille. Lintujen tapauksessa minulla on kaksi erilaista havaintotapaa: ensimmäinen havainto (muuttolinnuille) ja laulukauden aloitus (sekä muuttolinnuille että Suomessa talvensa viettäville lajeille).

Ensimmäisen havainnon tapauksessa minulla on melko hyvät havainnot seitsemästä jo saapuneesta lajista (harmaasorsa, kanadanhanhi, punasotka, tukkasotka, nokikana, töyhtöhyyppä ja sepelkyyhky). Näiden ensimmäinen havainto on ollut keskimäärin 19 päivää aiempien vuosien keskiarvoa aiemmin. Tähän mennessä aikaisin havainto on ollut keskimäärin 11 päivää myöhemmin kuin tämän vuoden havainto. Jos näistä seitsemästä lajista erotetaan sorsalinnut omaan tarkasteluun, niin vastaavat luvut ovat 27 päivää aikaisempaa keskiarvoa aikaisemmin ja keskimäärin 18 päivää aiemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto. Katsotaan tätä vielä lajeittain.

Harmaasorsa: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 18.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 5.4. ja tähän mennessä aikaisin on 21.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 18 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui kolmella päivällä.

Kanadanhanhi: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 6.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 21.3. ja tähän mennessä aikaisin on 12.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 15 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui kuudella päivällä.

Punasotka: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 24.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 7.4. ja tähän mennessä aikaisin on 29.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 43 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui 34 päivällä. Oletan, että satuin tässä tapauksessa näkemään poikkeuksellisen varhaisen punasotkaseurueen Espoon Suomenojalla. Havaintoa seurasi kylmä jakso, eikä niitä ole näkynyt siellä sen jälkeen.

Tukkasotka: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 6.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 9.4. ja tähän mennessä aikaisin on 5.4. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 34 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui 30 päivällä.

Nokikana: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 18.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 3.4. ja tähän mennessä aikaisin on 28.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 16 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui 10 päivällä.

Töyhtöhyyppä: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 15.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 26.3. ja tähän mennessä aikaisin on 20.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 11 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui 5 päivällä.

Sepelkyyhky: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 16.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 13.3. ja tähän mennessä aikaisin on 7.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna kolme päivää myöhemmin ja aiempaa saapumisennätystä 9 päivää myöhemmin.

Lintujen laulukauden seurannasta voin ottaa tähän tarkasteluun kahdeksan verrattain hyvin havaittua ja jo laulamisen aloittanutta lajia (hippiäinen, keltasirkku, kiuru, mustarastas, sepelkyyhky, sinitiainen, talitiainen, viherpeippo). Laulukauden aloitus on näillä lajeilla keskimäärin 12 päivää aiempaa keskiarvoa aikaisemmin, mutta tähän mennessä aikaisimpaan havaintoon verrattuna tämän vuoden laulukausi ei alkanut merkittävästi aiemmin (ero näiden kahden välillä on nolla päivää). Katsotaan seuraavaksi yksittäisten lajien tilanne.

Hippiäinen: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 5.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 26.3. ja tähän mennessä aikaisin on 15.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 50 päivää aikaisemmin ja 39 päivää aikaisemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto. (Hippiäisestä minulla on kunnon havaintoja vain kahdelta viime vuodelta.)

Keltasirkku: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 8.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 16.3. ja tähän mennessä aikaisin on 9.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna kahdeksan päivää aikaisemmin ja päivän aikaisemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Kiuru: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 15.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 23.3. ja tähän mennessä aikaisin on 14.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna kahdeksan päivää aikaisemmin ja päivän myöhemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Mustarastas: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 20.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 21.2 ja tähän mennessä aikaisin on 11.2. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna päivän aikaisemmin ja yhdeksän päivää myöhemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Sepelkyyhky: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 16.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 27.3. ja tähän mennessä aikaisin on 18.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 11 päivää aikaisemmin ja kaksi päivää aikaisemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Sinitiainen: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 4.1. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 15.1. ja tähän mennessä aikaisin on 31.12. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 11 päivää aikaisemmin ja neljä päivää myöhemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Talitiainen: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 30.12. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 4.1. ja tähän mennessä aikaisin on 25.12. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna viisi päivää aikaisemmin ja viisi päivää myöhemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Viherpeippo: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 18.1. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 21.1. ja tähän mennessä aikaisin on 29.12. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna kolme päivää aikaisemmin ja 20 päivää myöhemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto. Viherpeipon tapauksessa aikaisemmissa havainnoissa on yksi poikkeavan aikainen havainto ja muut ovat 18.1. tai myöhemmin, eli jos poikkeava havainto jätetään pois, viherpeipon laulukausi alkoi suunnilleen samaan aikaan kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Johtopäätökset

Kevät on hyvin aikaisessa kasvien kukinnan kannalta. Myös muuttolintujen ensimmäisen havainnon kannalta kevät on selvästi aikaisessa ja näin on varsinkin sorsalintujen tapauksessa. Toisaalta sepelkyyhkyn ensimmäinen havainto oli tänä vuonna normaalia myöhemmin. Lintujen laulukausi on alkanut keskimääräistä aikaisemmin, muttei ennätyksellisen aikaisin (poikkeuksena hippiäinen).

Joka tapauksessa kaikilla yllämainituilla luonnon mittareilla tämä kevät on aikainen ja suurimmaksi osaksi jopa poikkeuksellisen aikainen.

Kasvien kukintakausi 2019 pääkaupunkiseudulla

Vuoden 2019 kasvien kukintakausi pääkaupunkiseudulla:

  • Alku: 24.3.2019
  • Loppu: 19.12.2019
  • Kesto: 271 päivää
  • Huippu: 12.7.2019

Tämä on kuudes vuosi pääkaupunkiseudun kasvien kukintakauden seurannassani (edellisten vuosien raportit: 2014, 2015, 2016, 2017, 2018). Havaintoni tapahtuvat pääasiassa Helsingin ja Espoon alueella. Menetelmä on sama kuin edellisinä vuosina (kts. edellisten vuosien raporteista tarkemmin). Menetelmän periaatteen kuvasin vuoden 2015 kirjoituksessa:

Menetelmä on periaatteessa yksinkertainen: havainnoidaan kasvien kukintaa luonnossa, kirjataan ylös kulloinkin kukkivat lajit ja niiden määrä merkitään kunkin päivän kohdalle.

Tulokset luonnontilaisilta mailta

Vuoden 2019 seurannassa oli 230 eri lajia.

Pääkaupunkiseudun kukintakauden aloitti leskenlehti 24.3.2019. Seuraava kukinnan aloittaja oli pähkinäpensas (27.3.) ja siitä seuraavat olivat etelänruttojuuri (28.3.) ja sinivuokko (3.4.).

Kukintakauden viimeisenä kukkijana havaittiin keto-orvokki, joka kukki vielä 19.12.2019. Muita myöhäisiä kukkijoita olivat siankärsämö (viimeinen havaintopäivä oli 27.11.), peltosaunio (21.11.), peltokanankaali (20.11., mutta tässä on kyseessä jälkikukinta), syysmaitiainen (19.11.) ja peltoukonnauris (18.11.).

Kukintakauden huippu oli heinäkuun 12. päivänä, jolloin kukassa laskettiin olleen 113 lajia. Tarkisteltaessa huippua laajemmin sen voidaan katsoa olleen 5-19.7., sillä 5.7. kukassa oli 109 lajia, mutta sitä edellisenä päivänä vain 102 lajia, ja 19.7. kukassa oli 112 lajia ja sen jälkeisenä päivänä vain 99. Huipun aikoihin oli melko paljon vaihtelua päivittäisissä lajimäärissä, eikä huipun määrittely ole aivan yhtä selkeä kuin se edellä kerrottuna kuulosta. Esimerkiksi 26.6. laskettiin kukkivia lajeja 106, vaikka ympäröivinä päivinä laskettiin 100-101 lajia. Huippukohdan vaihtelun näkee hyvin myös yllä olevasta kuvasta.

Edesllisvuosina arvioitiin 95 prosenttia huippulajimäärästä olleen kukassa 2018: 20.6…17.7 (keskiarvo 3.7.)., 2017: 7.7…1.8 (19.7.), 2016: 3.7…26.7 (14.7.), 2015: 11.7…29.7 (20.7.) ja 2014: 2.7…21.7. (11.7.). Vuoden 2019 vastaavat päivät olivat: 5.7…19.7 (12.7.). Vuoden 2019 kukintakausi näyttää siis ollen ainakin huipun perusteella arvioituna hiukan keskimääräistä aikaisempi. Kuten edellisvuonna, myös vuoden 2019 kesällä oli kuivuusjakso.

Kukintakausi 2019 kesti 271 päivää. Kukintakauden kestoarvio niin, että vähintään 10 lajia (eli noin 5 prosenttia mukana olleista lajeista) on kukassa, on 206 päivää. Edellisinä vuosina se oli: 2018: 202 päivää, 2017: 200 päivää, 2016: 203 päivää ja 2015: 207 päivää (2014 seuranta ei ole tässä vertailukelpoinen). Kasvukausi vähintään 75 kukkivalla lajilla (32 prosenttia lajeista) kesti 92 päivää vuonna 2019 ja edellisinä vuosina 2018: 76 päivää, 2017: 106 päivää, 2016: 124 päivää ja 2015: 100 päivää. Vuoden 2019 kuivuusjakso taisi olla hieman lievempi kuin vuonna 2018 ja se ehkä näkyy 75 lajin kukintakauden pituudessa niin, että vaikka se on 2019 pidempi kuin 2018, niin 2019 on silti toiseksi lyhyin 75 lajin kukintakausi.

Seuraavassa kuvassa on esitetty eri vuosien kukintakausien vertailu:

Viime vuonna todettiin, että vuoden vuoden 2018 kukintakausi oli muista poikkeava, mutta nyt vuoden 2019 kukintakausi seurailee paljolti vuoden 2018 kehitystä. Kuivuus on todennäköinen syy, sillä molempina vuosina oli kuivuusjakso melko samaan aikaan. Vuoden 2019 kukintakausi on kuitenkin jopa vuoden 2018 kukintakautta poikkeavampi, vaikka kuivuus oli vuonna 2019 vähäisempi. Mahdollisia selittäviä tekijöitä voivat olla ainakin kahden peräkkäisen kuivan kesän kumuloituva vaikutus ja huonompi havainnointi vuonna 2019.

Vuonna 2019 pisin kukintakausi oli keto-orvokilla, 241 päivää. Kukintakausi kesti yli 150 päivää myös siankärsämöllä (187 päivää), litulaukalla (179), peltosauniolla (168), keltamolla (167), syysmaitiaisella (163 – sisältänee myös kesämaitiaisen havaintoja), hopeahanhikilla (158 – sisältää myös muiden samannäköisten lajien havaintoja), sarjakeltanolla (153 – sisältää myös muiden samannäköisten lajien havaintoja) ja haisukurjenpolvella (152). Lyhyiden kukintakausien tarkastelussa alle 20 päivän kukintakausi havaittiin seuraavilla melko hyvin havainnoiduilla lajeilla: rohtotädyke (12), metsätähti (15), kalliokielo (17) ja paatsama (17). Jotkut näistä lajeista luultavasti kukkivat lyhyesti kuivuuden takia.

Luonnontilaiset, niitetyt ja käännetyt maat

Seuraavassa kuvassa on esitetty seuranta luonnontilaisilta (vihreä), niitetyiltä (musta) ja käännetyiltä eli “tuoreilta” (ruskea) mailta:

Johtopäätökset kuvasta ovat samat kuin edellisvuosina: niitetyillä mailla kukintakausi on myöhäisempi kuin luonnontilaisilla mailla. Tuoreilla maillakin kukintakausi alkaa myöhemmin kuin luonnontilaisilla mailla, mutta kukintakauden huippu näyttää osuvan melko samaan kohtaan. Olisi mielenkiintoista tietää, näkyykö kuvassa kahden peräkkäisen kuivan kesän vaikutus – ainakin sekä 2018 että 2019 kukintakaudet näkyvät tässä kuvassa erilaisina kuin muut. Kukintakauden huippu niitetyillä mailla oli vuonna 2018 välillä 9.8. – 26.8. (näiden keskiarvo on 17.8. kun se 2018 oli 19.8.) ja tuoreilla mailla 18.7. – 6.8. (keskiarvo 27.7. kun se 2018 oli 17.7.).

Kukintakausi lajien alkuperän perusteella

Seuraavassa kuvassa on esitetty kukintakausi lajien alkuperän perusteella niin, että Suomeen luontaisesti levinneet ja ihmisen tuomat lajit on laskettu erikseen:

Johtopäätös on sama kuin aiempina vuosina: luontaisesti tänne levinneet lajit näyttävät kukkivan aikaisemmin kuin ihmisen tuomat lajit.

Posted in Kasvit, Luonto. Comments Off on Kasvien kukintakausi 2019 pääkaupunkiseudulla

Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja väärässä olemisen taide – termien vääristely

Ilmastonmuutoksenkieltäjät levittelevät aktiivisesti väärää tietoa jokseenkin kaikista ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista. Tässä kirjoituksessa, joka toivottavasti on pitkän sarjan ensimmäinen osa, käsittelen aiheeseen liittyvää terminologiaa suomalaisten ilmastonmuutoksenkieltäjien väitteiden kautta. Ennen kuin pääsemme varsinaiseen asiaan, on syytä kertoa, että termi ilmastonmuutoksenkieltäjä viittaa yleensä ja varsinkin tässä kirjoituksessa henkilöön, joka kieltää ihmiskunnan aiheuttaneen suurimman osan viimeaikaisesta ilmaston lämpenemisestä ja sitä seuraavasta ilmastonmuutoksesta.

Ilmastonmuutoksen terminologiaa

Ilmastonmuutokseen liittyviin asioihin viitataan monilla eri termeillä ja tässä käsittelemme lyhyesti kahta niistä: ilmaston lämpeneminen ja ilmastonmuutos. Ilmakehän nouseva hiilidioksidipitoisuus aiheuttaa maapallon pinnalle lisää lämpösäteilyä, mikä nostaa maapallon pinnan lämpötilaa. Tätä kutustaan ilmaston lämpenemiseksi. Ilmaston lämpeneminen puolestaan aiheuttaa muita muutoksia ilmaston tilassa, kuten muutoksia sade- ja tuuliolosuhteissa. Tätä kutsutaan ilmastonmuutokseksi. Otetaan tähän vielä viralliset määritelmät:

  • Ilmaston lämpeneminen: IPCC määrittelee termin ilmaston lämpeneminen tarkoittamaan globaalin keskimääräisen pintalämpötilan nousua.
  • Ilmastonmuutos: IPCC määrittelee termin ilmastonmuutos tarkoittamaan muutosta ilmaston tilassa, joka ilmenee muutoksina ilmaston ominaisuuksissa. Tässä ei siis viitata vain lämpötilaan, vaan ilmaston ominaisuuksiin yleensä. Termin ilmasto IPCC taas määrittelee tarkoittamaan sään keskimääräistä muutosta ja mainitsee tämän koskevan esimerkiksi lämpötilaa, sadetta ja tuulta.

Termien vääristelyä

Ilmastonmuutoksenkieltäjien keskuudessa levitellään vääriä väitteitä yllä mainituista termeistä. Ensimmäinen esimerkki on aikoinaan YLEn surullisenkuuluisissa MOT:n ilmasto-ohjelmissa ilmastoaiheita vääristelleen Matti Virtasen kirjoitus Twitterissä, jossa hän väittää virheellisesti termin “ilmastonmuutos” tarkoittavankin sitä mitä termi “ilmaston lämpeneminen” tarkoittaa (ja tämänkin hieman epätarkasti):

Virtanen määrittelee termin haluamakseen, jotta voi sitten luoda harhakuvan, ettei ilmastonmuutoksella olisikaan vaikutusta helteisiin. Harhakuva on tietysti väärin, sillä ilmastonmuutos vaikuttaa väkisinkin helteisiin ilmaston lämpenemisen kautta. Ilmaston lämmetessä lämpötila ylittää hellerajan useammin, mutta toki vain niillä alueilla, joissa lämpenemistä on tapahtunut. (Sitä on tapahtunut suurimmassa osassa maapalloa, vaikka Virtanen yrittääkin johtaa ihmisiä harhaan myös tässä globaali/paikallinen ilmiö -asiassa.)

Myöskin YLEn MOT-ohjelmissa ilmastoaiheita vääristelemässä ollut Martti Backman on myöhemmin kirjoittanut Talouselämässä julkaistussa vääriä väitteitä vilisevässä kirjoituksessaan muun muassa näin:

Kun ilmaston lämpenemisestä ei voi enää puhua kovin vakuuttavasti, ovatkin alarmistit vaihtaneet huolen aiheensa ilmaston muutokseksi.

Tämä väite on kopio englanninkielellä erityisesti Yhdysvalloissa esitetyistä väitteistä. Tutkimme tätä väitettä muutama vuosi sitten ja tuloksiemme perusteella ilmaston lämpenemiseen viittaavaa englanninkielistä “global warming” -termiä käytetään edelleen tieteellisessä kirjallisuudessa, mediassa ja aktivistien verkkosivuilla. Lisäksi termi “climate change” (ilmastonmuutos) on ollut käytössä yhtä kauan, ellei kauemmin kuin “global warming”. Kukaan ei ole ikinä edes yrittänyt esittää todisteita sille, että termit olisi vaihdettu, eikä sitä tee myöskään Backman, vaan kyseessä on hatusta tempaistu salaliittoväite.

Ilmaston lämpeneminen ja ilmastonmuutos tarkoittavat eri asioita, vaikka yllä mainitut toimittajat yrittävätkin antaa asiasta eri kuvan. He ovat toimittajia, joten heillä pitäisi olla kyky tarkistaa väitteensä asian kannalta oleellisista lähteistä. Netistä takuulla löytyy tahoja, jotka antavat vääriä määritelmiä kyseisille termeille, mutta näillä toimittajilla pitäisi olla kyky lähdekritiikkiin. He eivät tosin edes anna väitteilleen lähteitä.

Posted in Ilmasto. Comments Off on Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja väärässä olemisen taide – termien vääristely

Herneenpalkojen hernesisältö

Ostan kesäisin silloin tällöin litran herneitä. Herneet annetaan minulle yleensä niin, että koko satsi on pakattu muovipussiin. Lisäksi herneet on pakattu palkoihin niin, että jokaisessa palossa on muutama herne. Ne on siis lähes yksittäispakattu.

Tänä kesänä minulle tuli mieleeni kysymys: kuinka paljon litrassa herneitä itse asiassa on herneitä? Päätin mitata asian. Olin ystäväni mökillä ja hänellä sattui olemaan tarkoitukseen sopiva vaaka. Niinpä mittasimme ensin avaamattomien herneenpalkojen painon (ei yksittäin, vaan kaikki yhdessä). Ne painoivat 390 grammaa.

Avasin sitten palot ja otin niistä herneet erilleen. Sen jälkeen punnitsimme kaikki herneet (edelleenkään ei yksittäin, vaan kaikki yhdessä). Herneet painoivat 133 grammaa.

Herneenpalkojen hernesisältö saadaan laskemalla pelkkien herneiden painon prosentuaalinen osuus avaamattomien palkojen painosta, eli: 133 grammaa / 390 grammaa x 100 % = 34,1 %. Painon mukaan arvioituna litrassa herneenpalkoja on siis melko tarkalleen yksi kolmasosa herneitä.

On kuitenkin muistettava, että litra ei ole painon mittayksikkö vaan tilavuuden mittayksikkö. Tuloksemme ei siis välttämättä kerro, kuinka paljon herneitä on koko tilavuudesta. Olennainen kysymys tässä on se, että onko herneenpalon tiheys ja herneen tiheys sama, jolloin painosta laskettu hernesisältö vastaisi suoraan tilavuutena ilmoitettua hernesisältöä. Asiassa on kuitenkin vielä yksi mutta matkassa. Myyntipaukkauksessa herneenpalkojen välillä on ilmarakoja ja tilavuuden kannalta on myös oleellista, kuinka tiiviisti herneenpalot on pakattu. Jos niiden välissä on paljon ilmaa, litra sisältää vähemmän palkoja kuin tiiviimmin pakattu litra palkoja. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin avattuina herneenpalkojen viemä tilavuus on suurempi kuin avaamattomina.

Mitä mittauksemme sitten oikeastaan kertoo? Ei oikeastaan muuta kuin sen, että herneenpalkoläjän biomassasta noin kolmannes on syötävää hernemassaa. Paitsi että jotkuthan käyttävät myös paloista osan. Olen itsekin joskus pureskellut palkoja ja näin saanut niistä makeaa mehua suuhuni. Eli mittauksemme ei kerro myöskään syötävän massan määrää. Kertooko se oikeastaan mitään järkevää?

On tällä mittaustuloksella ainakin yksi käytännön sovellus. Jos jossain ruokareseptissä käsketään laittamaan esimerkiksi 200 grammaa herneitä, voidaan tämän mittaustuloksen perusteella ostaa kaupasta kolminkertainen grammamäärä herneenpalkoja (koska herneitä on paloissa yksi kolmasosa, tarvitaan palkoja kolme kertaa herneiden haluttu grammamäärä).

Toinen mittaus

Kun olin kirjoittanut yllä olevan lyhyen herneanalyysin, tulin ostaneeksi taas litran herneitä ja päätin tehdä toistomittauksen. Alla on esitetty tulokset tästä lyhyesti:

Koko satsin paino: 533 grammaa
Pelkkien herneiden paino: 217 grammaa
Hernesisältö: 41 prosenttia.

Tuloksena on siis hieman suurempi hernesisältö kuin heinäkuussa tehdyssä mittauksessa. Vaikka ero ei ole suuri ja voi selittyä satunnaisella vaihtelulla, mutta on myös mahdollista, että herneiden suurempi koko loppukesästä voisi selittää eron. Tämän selvittämiseksi tarvittaisiin enemmän mittauksia eri aikoina vuodesta (erityisesti kesällä).

Lopuksi toivon että kukaan ei vedä tästä herneitä nenään.

Lyhyt kommentti ilmastonmuutoskeskustelusta

Puolitoista vai kaksi astetta? Jos voimme rajoittaa ilmaston lämpenemisen kahteen asteeseen, niin ilmastokatastrofi on vältetty, vai mitä? Jopa asiasta näennäisesti perillä olevat keskustelevat ikään kuin ilmastonmuutos vaikuttaisi haitallisesti vasta sitten kun tietyt lämpötilarajat tulevat vastaan.

Ilmastonmuutos on kuitenkin jo menossa, jos ei ehkä vielä aivan täysillä, niin hyvää vauhtia kuitenkin. Biosfäärissä esiintyy jo nyt eliölajien populaatioiden pienenemistä, elinalueiden kutistumista ja muita muutoksia. Jäätiköt kutistuvat ja merenpinta nousee.

Miten lämpötilan rajoittaminen kahteen asteeseen helpottaa jo kuolleiden luontokappaleiden tilannetta? Saavatko eliölajit elinalueensa takaisin, kun olemme rajoittaneet lämpenemisen onnistuneesti puoleentoista asteeseen?

Paranevatko terveytensä menettäneet ihmiset? Heräävätkö kuolleet takaisin henkiin? Kasvavatko jäätiköt takaisin? Laskeeko merenpinta? Saavatko korallit värinsä takaisin?

Minä seuraan päivittäin uusia ilmastonmuutokseen liittyviä tutkimustuloksia ja siellä raportoidaan jatkuvasti jo havaituista ilmastonmuutoksen erilaisista haitallisista vaikutuksista. Ilmastonmuutos niittää satoa jo nyt ja mitä me teemme?

Me keskustelemme asiasta tulevaisuuden ongelmana.

Posted in Ilmasto. Comments Off on Lyhyt kommentti ilmastonmuutoskeskustelusta