Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja väärässä olemisen taide – kuinka paljon virheitä mahtuu lyhyeen kommenttiin?

Olen jo pitkään ihmetellyt sitä, kuinka ilmastonmuutoksenkieltäjillä on taito olla ei vain väärässä, vaan väärässä mahdollisimman monella tavalla. Juuri tämän takia olen valinnut tämän kirjoitussarjani pääotsikoksi “ilmastonmuutoksenkieltäjät ja väärässä olemisen taide“. Aion nyt tarkastella Twitterissä julkaistua kommenttia ja katsoa kuinka paljon siitä löytyy kritisoitavaa (julkaisin nämä asiat jo Twitterissä sarjana kommentteja). Pilaan heti yllätyksen ja kerron, että siitä löytyy paljon kritisoitavaa. Tästä lyhyestä kahden lauseen kommentista löytyi yhdeksän kritisoitavaa kohtaa (tähän mennessä).

Kyseinen virheitä vilisevä twiitti on tässä:

Sinällään tämä twiittihän näyttää aika harmittomalta, vai mitä? Tämä onkin yksi asia, jossa ilmastonmuutoksenkieltäjät ovat taitavia – he osaavat piilottaa vääristelynsä ainakin sellaiselta keskustelun seuraajalta, joka ei tunne ilmastoasioita ja joka ei osaa epäillä, että heille tarjoillaan väärää tietoa.

Katsotaanpa siis tarkemmin tuon twiitin sisältöä. Tässä lista kritisoitavista asioista, joita löysin (ja mukana on myös muiden löytämiä asioita):

  1. Viestin kirjoittaja kritisoi toista keskustelun osapuolta olettamisesta, mutta kirjoittaja tekee itse oletuksen twiitin toisessa lauseessa.
  2. Haluaa muiden tekevän työn puolestaan, vaikka voisi tarkistaa naapuriasemat itse. Tämä on yksi hyvin tyypillinen piirre ilmastonmuutoksenkieltäjien viestinnässä – he vain esittävät väitteitä toisensa perään ja on muiden vastuulla tarkistaa ne.
  3. Säleikön suunta ei tue hänen vihjailuaan. Twiitin mukana olevasta kuvasta on helppo nähdä, ettei edes napapiirin yöaurinko mene siitä läpi. Tämäkin on yksi ilmastonmuutoksenkieltäjien väitteitä leimaava piirre – väitetään ummet lammet siinä toivossa, että viestien lukijat eivät tarkista asiaa itse, mikä yleensä pitääkin paikkansa. Tuon keskustelun toinen osapuoli, Tapani Linnaluoto, kommentoi tähän kohtaan näin: “Stevenson-kojuissa (joka on ollut standardi yli 100 vuotta) on kaksinkertainen säleikkö, joka ei päästä valoa läpi. Kuten huomaat, toinen säleikkö on yhteen suuntaan ja sisempi toiseen suuntaan.
  4. Twiitin kirjoittaja esittää epäilyksensä mittausaseman säleikön toimivuudesta, mutta vaatii silti tilanteen varmistamista naapuriasemista (“tilanne” tässä keskustelussa oli erään venäläisen mittausaseman lämpötiladata, joka näytti ennätyksellisen lämpimiä lukemia vuonna 2020). Tässä on jo tiedossa, miten keskustelu etenisi, jos joku esittäisi naapuriasemalta samanlaisen tilanteen – twiitin kirjoittaja vain kertoisi, että sama keksitty säleikköongelma koskisi sitäkin asemaa.
  5. Twiitin kirjoittaja kyseenalaistaa mittausasemien mittauksia aina, kun ne eivät miellytä häntä (kuten tässä kyseessä olleet lämpöennätykset), mutta käyttää samoja mittauksia absoluuttisena totuutena silloin kun hän voi käyttää niitä oman agendansa ajamiseen (kuten silloin, kun niiden perusteella voi esittää väitteitä, että ilmasto on viilennyt vuoden 2016 jälkeen).
  6. Miettikääpä hetki sitä, että miksi napapiirin auringonpaiste olisi ongelma vain vuonna 2020. Jos säleikkö ei toimisi oikein, mittausaseman lämpötilamittaukset olisivat näyttäneet samanlaisia lämpötilalukemia aikaisempinakin vuosina, eikä vain vuonna 2020.
  7. Yleisemmin tarkasteltuna tuo twiitti on malliesimerkki siitä, että ilmastonmuutoksenkieltäjän ei tarvitse edes yrittää olla oikeassa tai selvittää asioiden oikeaa laitaa, kunhan hän saa lietsottua epäilystä asiaan – “doubt is our product” eli epäilys on tuotteemme, kuten yksi varhaisista ilmastonmuutoksenkieltäjistä on todennut.
  8. Tapani Linnaluodon kommentissa oli tämä: “Ennätykset tehtiin iltapäivän kuumuudessa. Miksi puhut yöauringosta?”
  9. Tapani Linnaluodon kommentissa oli myös tämä: “Naapuriasemiin on tuolla alueella viitisensataa kilometriä matkaa.”
Posted in Ilmasto. Comments Off on Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja väärässä olemisen taide – kuinka paljon virheitä mahtuu lyhyeen kommenttiin?

Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja väärässä olemisen taide – lisää termivääristelyä

Viime vuosina suomalaisten ilmastonmuutoksenkieltäjien keskuudessa on kovasti aktivoitunut opettaja nimeltä Simo Ruoho. Hän on viime aikoina hokenut tässä käsiteltävää termivääristelyä kuin mantraa.

Termivääristely perustuu YK:n alaisen UNFCCC:n dokumenttiin “Fact sheet: Climate change science – the status of climate change science today“. Tuossa dokumentissa annetaan kaksi määritelmää termille ilmastonmuutos. Ensimmäinen on sanan laveampi merkitys:

Climate change in IPCC usage refers to a change in the state of the climate that can be identified
(e.g. using statistical tests) by changes in the mean and/or the variability of its properties, and
that persists for an extended period, typically decades or longer. It refers to any change in
climate over time, whether due to natural variability or as a result of human activity.

Eli ilmastonmuutos-sanalla voidaan kuvata mitä tahansa muutosta ilmastossa. Sivuhuomautuksen mainittakoon, että tuosta määritelmästä itse asiassa puuttuu maininta siitä, että ilmastonmuutos voi viitata sekä koko maapallon ilmaston muuttumiseen tai vain yhden paikan ilmaston muuttumiseen. Huomatkaa muuten, että koska tuossa kerrotaan, että ilmastonmuutos-sanaa voidaan käyttää kuvaamaan mitä tahansa muutosta ilmastossa, niin sitä voidaan käyttää kuvaamaan myös nykyistä ihmisen aiheuttamaa muutosta ilmastossa.

Dokumentin toinen määritelmä, jota käytetään UNFCCC:n dokumentissa, on merkitykseltään suppeampi:

“This usage differs from that in the United Nations Framework Convention on Climate Change
(UNFCCC), where climate change refers to a change of climate that is attributed directly or
indirectly to human activity that alters the composition of the global atmosphere and that is in
addition to natural climate variability observed over comparable time periods.”

Termillä ilmastonmuutos siis tässä viitataan ihmisen aiheuttamaan globaaliin ilmastonmuutokseen. Tässä ei siis ole kyse sen kummemmasta asiasta kuin että yhdessä YK:n dokumentissa kerrotaan, että käytetään termiä suppeammassa merkityksessä.

IPCC, joka myös on YK:n alainen järjestö, käyttää termin molempia merkityksiä. IPCC:hän perustettiin koostamaan tieteellistä tietoa ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ja IPCC:n nimessä kaksi viimeistä kirjainta – CC – viittaavat nimenomaan termiin ilmastonmuutos (climate change). Lisäksi esimerkiksi IPCC:n ensimmäisen arviointiraportin synteesiosan johdannon ensimmäisellä sivulla on tämä teksti:

The Overview brings together material from the four Policymaker Summaries. It presents conclusions, proposes lines of possible action (including suggestions as to the factors which might form the basis for negotiations) and outlines further work which is required for a more complete understanding of the problems of climate change resulting from human activities.

Tässä siis liitetään termi ilmastonmuutos suoraan ihmiskunnan ilmastovaikutukseen. Synteesiosassa termiä ilmastonmuutos käytetään sen jälkeenkin monta kertaa ilman tarkennusta ihmiskunnan vaikutuksista, vaikka niissä viitataan selvästi samaan asiaan. Tässä esimerkki luvusta 2:

Based on the existing literature, the studies have used several scenarios to assess the potential impacts of climate change.

Termi ilmastonmuutos tieteellisessä kirjallisuudessa

Tieteellisessä kirjallisuudessa termiä ilmastonmuutos käytetään monessa eri merkityksessä. Siellä käytetään molempia yllä kuvatuista merkityksistä. Laveaa merkitystä käytetään enemmän menneisyyden ilmastonmuutoksista keskustellessa. Alla on muutama esimerkki suppean merkityksen käytöstä tieteellisessä kirjallisuudessa.

Meyssignac ja muut (2019): “It is mostly caused by anthropogenic greenhouse gas emissions and is driving the current warming of the planet. Precise monitoring of EEI is critical to assess the current status of climate change and the future evolution of climate.

Tuossa kerrotaan ensin maapallon energian epätasapainon johtuvan suurimmaksi osaksi ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöistä ja että se on ilmaston lämpenemistä ajava tekijä. Seuraavassa lauseessa asiasta käytetäänkin sitten termiä ilmastonmuutos.

Explaining Extreme Events of 2018 from a Climate Perspective (2020) on Bulletin of American Meteorologial Societyn julkaisu kokoelmasta tutkimuksia, joissa on selvitetty vuoden 2018 äärisääilmiöiden aiheuttajia. Kokoelman eri tutkimuksissa käytetään termiä ilmastonmuutos monella eri tavalla; suoraan ihmisen vaikutukseen liittäen (“anthropogenic climate change”), epäsuorasti ihmisen vaikutukseen liittäen (samaan tapaan kuin edellisen esimerkin Meyssignac ja muut). Joissakin epäsuorasti ihmisen vaikutukseen liittävissä termiä ilmastonmuutos on käytetty ensin ja vasta jossain myöhemmässä kohdassa termin yhteydessä mainitaan myös ihmisen vaikutus, vaikka kyseessä on sama ilmastonmuutos.

Travis (2003): Tutkimusartikkelin nimessä on heti esimerkki suppeamman merkityksen käytöstä: “Climate change and habitat destruction: a deadly anthropogenic cocktail“.

Näitä esimerkkejä on tieteellisessä kirjallisuudessa lisää vaikka kuinka paljon.

Simo Ruohon väitteet

Näin Simo Ruohon käyttävän tätä termivääristelyä jo pari vuotta sitten, jolloin hän viittasi Suomen laista löytyvään määritelmään (hän viittaa tähän vielä nykyäänkin). Sittemmin hän on huomannut kaksi määritelmää INFCCC:n dokumentissa ja sitten keksinyt miten voi käyttää niitä hämmentääkseen ilmastokeskustelua. Ohessa on Simo Ruohon väite Twitterissä esitettynä (tuossa vaiheessa hän osallistui suomenkielisiin Twitter-keskusteluihin englanninkieliseltä Twitter-tililtään ja jostain syystä vastasi englanniksi myös näissä suomenkielisissä keskusteluissa):

Hän on muissa väitteissään kuvannut suppeamman merkityksen käyttöä poliittiseksi, mutta kuten yllä käy ilmi, UNFCCC-dokumentti ei kuvaa termin määritelmäänsä poliittiseksi. Tämän Simo Ruoho on keksinyt itse. Ei ole mitään syytä, miksi “poliittinen” dokumentti ei voisi käyttää tieteellistä termiä. Itse asiassa IPCC on YK:n alainen järjestö, joten Simo Ruohon oman väitteen mukaisesti YK poliittisena järjestönä sisältää tieteellisen järjestön, joten siinä on heti esimerkki siitä, kuinka poliittisen järjestön sisällä voi olla myös tieteellistä asian käsittelyä.

Tähän mennessä kuvatut termivääristelyt ovat vielä ainakin etäisesti laitettavissa Simo Ruohon väärinymmärryksen piikkiin. Hänen tarkennuksensa näihin väitteisiin kuitenkin saa minut epäilemään, että kyse voisi olla jostain muustakin. Ohessa on tämä hänen lisäyksensä Twitterissä esitettynä (tuossa vaiheessa hän osallistui suomenkielisiin Twitter-keskusteluihin englanninkieliseltä Twitter-tililtään ja jostain syystä vastasi englanniksi myös näissä suomenkielisissä keskusteluissa):

Hän siis väittää että tieteellisessä kirjallisuudessa käytetään vain ilmastonmuutoksen laveampaa määritelmää. Kuten yllä nähtiin, tämä ei pidä paikkaansa, vaan tieteellisessä kirjallisuudessa käytetään molempia. Tämä on osa keskustelua, jossa kerroin hänelle, että tieteellisessä kirjallisuudessa käytetään myös termin suppeampaa merkitystä. Hän ei lähtenyt tarkistamaan asiaa, vaan toisteli vain väitettään ja vaati minua esittämään päinvastaisia todisteita. Olen esittänyt hänen väitteensä kumoavia todisteita yllä ja ne löytyvät tieteellisiä artikkeleita selatessa todella helposti.

Yksi tapa ajatella Simo Ruohon termivääristelyn absurdiutta on ajatella jotain muuta sanaa samalla tavalla. Ajatellaanpa esimerkiksi sanaa “Ari”. Tämän voi suomen kielessä käsittää yleensä tiettyjen miesten etunimeksi. Toisaalta jotkut ihmiset voivat käyttää sitä kuvaamaan minua, kuten vaikka siskoni. Hän saattaisi käyttää sitä keskustelussa siten, että “Ari sitä ja tätä”. Harvemmin hän käyttäisi keskustelussa muotoa “minun veljeni Ari sitä ja tätä”. Asiayhteydestä riippuen hänen ei siis tarvitsisi erikseen kertoa, että kyseessä on hänen veljensä. Sana “Ari” voi myös samaan tapaan viitata kehen tahansa muuhun henkilöön, jonka etunimi on Ari.

Häiriköinti

Valitettavasti Simo Ruoho ei ole tyytynyt vain esittämään aiheesta vääriä väitteitä, vaan hän on käyttänyt termivääristelyään myös hyvin epäasiallisilla tavoilla. Simo Ruoho muun muassa käyttää termivääristelyään leimatakseen ihmiset joko poliittisiksi tai epätieteellisiksi keskustelijoiksi. Tässä esimerkissä hän teki niin minulle:

Lisäksi hän on käyttänyt termivääristelyään häiriköidäkseen toista opettajaa:

Ja häiriköinyt myös Mikkelin seudun ilmastokoordinaattori Harri Hakalaa:

Harri Hakalan tapauksessa häiriköinti on tapahtunut myös muualla kuin Twitterissä, sillä hänen vastauksessaan tähän Hakala kirjoitti näin: “Aiotko jakaa tätäkin suljetuissa opettajien ryhmissä?

Posted in Ilmasto. Comments Off on Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja väärässä olemisen taide – lisää termivääristelyä

Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja konsensustutkimuksen vääristely – osa 2

Kirjoitin muutama vuosi sitten siitä, kuinka ilmastonmuutoksenkieltäjillä on tarve vääristellä vuonna 2013 julkaistua kuuluisaa tutkimusta (Cook ja muut, 2013), jossa selvitettiin tutkimusartikkelien tiivistelmien perusteella, kuinka suuri osa niistä tukee ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Tuossa kirjoituksessani oikaisin yhden esitetyistä väitteistä. Kirjoitukseni jälkeen vääristely on jatkunut ja tässä kirjoituksessani käsittelen Antero Ollilan vuonna 2017 tekemää blogikirjoitusta aiheesta.

Edellisessä kirjoituksessani kävin läpi lähinnä Cookin ja kumppanien tutkimuksen tuloksia, mutta nyt taitaa olla aika käydä läpi hiukan siinä käytettyjä tutkimusmenetelmiä. Menetelmät on kuvattu tutkimusartikkelin luvussa 2 ja se on vapaasti kaikkien luettavissa.

Tutkimukseen kuuluneet tutkimusartikkelit valittiin siten, että tutkimusartikkelitietokanta Web of Sciencesta etsittiin artikkeleita hakutermeillä “global warming” ja “global climate change”. Jälkimmäinen termi valittiin siksi, että yleisempi termi “climate change” olisi tuottanut aivan liikaa hakutuloksia. Artikkeleille tehtiin ensin kevyt esikarsinta, jossa poistettiin muun muassa sellaiset, joissa ei ole tiivistelmää ja artikkelit, jotka eivät oikeasti olleet tutkimusartikkeleita. Tietokantahauissa oli alunperin löytynyt 12465 artikkelia ja tämän esikarsinnan jälkeen niitä oli 11944 kappaletta.

Tämän jälkeen joukko Skeptical Science -verkkosivuston vapaaehtoisia, mukaan lukien minä, alkoi lukea tutkimusten otsikoita ja tiivistelmiä ja luokittelemaan artikkeleita sen mukaan, minkälaisen kannan ne ottavat ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. Olen kuvannut luokittelun edellisessä kirjoituksessani. Jouduimme rajoittamaan tutkimuksiin tutustumisen niiden tiivistelmiin, sillä koko artikkelien lukeminen olisi ottanut liian paljon aikaa (toivottavasti joku joskus toteuttaa vastaavan tutkimuksen, jossa otetaan kaikki “climate change” termillä löytyvät artikkelit ja vieläpä lukevat artikkelit kokonaan).

Web of Sciencesta tehtyjen hakujen yksi ongelma on se, että tuloksiin eksyy paljon sellaista, joka ei ole oleellinen ilmastonmuutoksen kannalta siitä huolimatta, että hakutermeillä yritetään rajoittaa artikkelit mahdollisimman hyvin vastaamaan haluttua. Ilmastonmuutos on niin laaja aihealue, että se voidaan mainita sivumennen lähes minkä tahansa tieteenalan artikkeleissa. Sellainen artikkeli, jossa ilmastonmuutos mainitaan vain sivumennen artikkelin jossain osassa, ei sitten välttämättä mainitse ilmastonmuutosta tiivistelmässään. Tuloksena on suuri määrä artikkeleita, jotka eivät edes ole ilmastotieteen alalta, eikä niissä ole mitään mainintaa ilmastonmuutoksesta tiivistelmässä. Tutkimuksen tuloksien perusteella 66,4 prosenttia artikkeleista ei ottanut ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen mitään kantaa, eli hyvin suuri osa hakutuloksista ei vastannut sitä, mitä tietokantahaulla haluttiin. Tämä on valitettavasti tilanne jokaisen tutkimusartikkelitietokannan ongelma. Niinpä tämä artikkelien luokittelumme olikin tavallaan myös hakutuloksien karsinnan toinen vaihe.

Katsotaanpa seuraavaksi yhtä Antero Ollilan blogikirjoituksen virheellistä väitettä:

Tutkimustulosten mukaan 3896 julkaisua eli 32,6 % oli sitä mieltä, että ilmastonmuutos on kokonaan tai osittain ihmisen aiheuttama, 7930 julkaisua eli 66,4 % ei ottanut asiaan kantaa, epävarmoja tapauksia oli 40 eli 0,3 % ja 78 eli 0,7 % julkaisuista ei pitänyt ihmistä missään tapauksessa syyllisenä. Miten näistä luvuista on saatu 97 %? Yksinkertaisesti niin, että ne julkaisut, jotka eivät ottaneet asiaan kantaa eli 7930 julkaisua siirrettiin syrjään ja näin otoksen kooksi manipuloitiin 11944 – 7930 = 4014. Tämän jälkeen laskettiin ns. ”konsensus-%” = 100*3896/4014 = 97,1 %. Näin tehdään poliittista ilmastonmuutostiedettä ja media toistelee tätä lukua ”tieteellisenä totuutena”. Sic.

Ollila luettelee siis lukuja Cookin ja muiden tutkimusartikkelin tiivistelmästä, muttei selvästikään ole tutustunut tutkimuksen menetelmien kuvaukseen. Hänen virheensä tässä on se, ettei hän ymmärrä hakutuloksien sisältävän paljon muutakin kuin ilmastotutkimusta. Hän luulee virheellisesti, että aiheen kannalta oleellisia artikkeleita on “siirretty syrjään”. Blogikirjoituksensa alla olevassa keskustelussa hän vielä korostaa tätä tietämättömyyttään:

Kyseessä on ilmastonmuutostieteen tutkimuksista. Jos niissä ei haluta ottaa kantaa, ei pystytä ottamaan kantaa ja tai tutkijat eivät pysty tunnistamaan ilmastonmuutosta aiheuttavia tekijöitä, niin ne ovat asiantuntijoiden käsityksiä asiasta. Tässä mielessä ne ovat samanarvoisia muiden tutkimustulosten kanssa.

Ollila siis alkoi pyörittelemään tutkimusartikkelin tiivistelmässä mainittuja numeroita ymmärtämättä, mitä ne tarkalleen ottaen tarkoittavat, vaan luuli virheellisesti, että kaikki artikkelit ovat “ilmastonmuutostieteen tutkimuksia”. Tällaisia simppeleitä virheitä tapahtuu kaikille, mutta Ollilan tapauksessa on ikävää se, että hän lähti tämän virheensä perusteella syyttelemään muita “manipuloinnista” yms. Itse asiassa lähes koko Ollilan kirjoitus perustuu hänen väärinkäsitykseensä, joten sitä ei tarvitse käsitellä tämän pidemmälle (samaten Ollilan kirjoituksen keskusteluosassa on muita samaan väärinymmärrykseen sortuneita). Mainittakoon kuitenkin vielä, että kirjoituksessaan hän toistaa saman virheellisen väitteen, jota edellinen kirjoitukseni käsitteli.

Posted in Ilmasto. Comments Off on Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja konsensustutkimuksen vääristely – osa 2

Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja harhaanjohtavat kuvaajat – maapallon keskilämpötilan määrittäminen

Oletetaan, että meillä on suorakaiteen muotoinen alue, jonka keskilämpötilan haluamme selvittää. Suorakaiteeseen kuuluu kaksi samankokoista aluetta. Toisen lämpötila on 9 celsiusastetta ja toisen 11 celsiusastetta. Tästä on helppo laskea päässälaskuna, että koko alueen keskilämpötila on 10 celsiusastetta. Oletetaan, että meillä on neljä lämpötilan mittausasemaa kummallakin alueella seuraavan kuvan esittämällä tavalla (lisäksi oletamme että asemien lämpötilamittaukset ovat absoluuttisen tarkkoja – mittaustarkkuus ei vaikuta tämän esimerkin lopputuloksiin):

Keskilämpötilan määrittämiseksi on kuvassa esitetty kaksi eri tapaa: lasketaan kaikkien asemien keskiarvo (KA) tai lasketaan ensin kummankin alueen keskiarvo erikseen ja sitten alueiden keskiarvojen keskiarvo (ALUE). Tässä tapauksessa molemmat saavat lopputulokseksi tasan 10 celsiusastetta.

Otetaanpa sitten yksi mittausasema pois kylmemmältä alueelta ja toistetaan laskelmat, kuten seuraavassa kuvassa on tehty:

Aseman poistamisen vaikutus näkyy kaikkien asemien keskiarvossa hiukan nousseena keskilämpötilana (10,14 astetta), muttei näy alueellisessa keskiarvossa, joka on edelleen tasan 10 astetta. Jos kylmemmän alueen asemia poistetaan kaksi, yksinkertainen keskiarvo antaa vielä enemmän pielessä olevan arvon (10,33 astetta).

Tämä esimerkki näyttää sen, että maapallon keskilämpötilaa ei voi laskea yksinkertaisena kaikkien mittausasemien keskiarvona, vaan on käytettävä alueellista keskiarvoistamista. Muuten on riski, että uusien mittausasemien lisäämiset ja vanhojen lakkauttamiset vaikuttavat liikaa lopputulokseen.

Edellä kuvatun tapainen alueellinen keskiarvoistaminen on käytössä kaikissa maapallon pintalämpötilan analyyseissä. Tapa, jolla alueellinen keskiarvoistaminen on toteutettu vaihtelee eri analyysien välillä, mutta perusperiaate on sama. HadCRUT4, NOAA ja JMA jakavat maapallon pinnan ristikoksi, kun taas GISS laskee tasavälein asetettujen pisteiden keskiarvot laskemalla kaikki tietyn mittaisen säteen sisään pisteesta osuvat mittausasemat.

Tässä esimerkiksi NOAAn menetelmän kuvaus (Vose ja muut, 2012):

Finally, the temperature anomalies are averaged together in a manner that accounts for the uneven distribution of stations in space (e.g., as in Jones et al. 2012). The first step in this process entails subdividing the land surface into grid boxes that are five degrees of latitude by five degrees of longitude in size, and then assigning each station to a grid box based on the station’s coordinates. An average temperature anomaly is then computed for each grid box, year, and month using all of the stations available in the grid box at that time. Because each grid box has only one value for each year and month, regardless of how many stations were in the grid box, global averages are not unduly influenced by large numbers of stations in some regions.

Ilmastonmuutoksenkieltäjillä on tähän liittyen yksi jo kauan kieltänyt kuvaaja (kuvaajan teki alunperin tunnettu ilmastonmuutoksenkieltäjä Ross McKitrick), joka käyttää virheellisesti kaikkien asemien yksinkertaista keskiarvoa. Kuvaaja on esitetty seuraavassa:

Kuvaajassa esitetään maapallon mittausasemien keskilämpötila punaisilla palkeilla ja mittausasemien määrä sinisillä vinoneliöillä. Vuoden 1990 tienoilla molemmissa tapahtuu merkittävä muutos ja kuvaajan perusteella on väitetty, että ilmaston lämpeneminen johtuisikin vain mittausasemien vähenemisestä Neuvostoliiton luhistumisen myötä, koska sen seurauksena paljon asemia suljettiin “kylmiltä” seuduilta.

Tämä on tietenkin väärin, koska alueellisen keskiarvoistamisen ansiosta asemien väheneminen ei vaikuta merkitsevästi, ellei tiettyjen alueiden kaikki mittausasemat poistu. Seuraavassa kuvaajassa olen lisännyt GISS-lämpötila-analyysin oikein lasketun maapallon keskilämpötilan edellisen kuvaajan päälle ja siitä nähdään, että alueellisen keskiarvoistuksen menelmällä laskettu maapallon keskilämpötila ei tehnyt merkittävää hyppäystä vuoden 1990 tienoilla:

Edellä esitetty virheellinen kuvaaja jatkaa seikkailuaan ilmastonmuutoksenkieltäjien väitteissä. Esimerkiksi viime vuonna sitä on esitellyt tutkija Mauri Timonen esityksessään. Hän kommentoi kuvaajaa näin:

Otetaan tähän yhteyteen yksi laajempikin tarkastelu keskilämpötilojen mittaamisen häilyvyydestä. Globaalin keskilämpötilan mittaamista vaikeuttaa muun muassa ilmastoasemien määrän ja mittaustekniikoiden muutokset. Tämä kuva on herättänyt keskustelua (1, 2 ) siitä, kuinka paljon maaseutuilmastoasemien lakkauttaminen Venäjällä, Kiinassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on vaikuttanut laskennalliseen globaaliin keskilämpötilaan. Ainakin kuvan perusteella muutos on ollut dramaattinen. Jäljelle jääneiden kaupunkiasemien kaupunkisaarekeilmiön laskennallista lämpötilaa nostava vaikutus voi olla hyvinkin merkittävä, jopa Pariisin ilmastosopimuksessa sovitun 1.5 asteen luokkaa! Ilmastopolitiikan perustaminen näihin epätasaisesti jakautuneiden mittaustuloksiin on umpisilmäistä hasardipeliä!

Mauri Timonen on jo kauan kuulunut ilmastonmuutoksenkieltäjien leiriin, mutta silti tutkijalta sentään odottaisi, että hän tietäisi edes yksinkertaisimmat perusteet kritisoimistaan asioista. Näin ei kuitenkaan selvästi ole, sillä Timosen kommentit osoittavat selvästi, ettei hän tunne maapallon keskilämpötilan laskentamenetelmiä.

Posted in Ilmasto. Comments Off on Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja harhaanjohtavat kuvaajat – maapallon keskilämpötilan määrittäminen

Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja valikoiva datasettien valinta: MASIE ja merijään väheneminen

Yksi ilmastonmuutoksenkieltäjien taktiikka vääristellä ilmastonmuutokseen liittyviä asioita on kaivaa tietystä asiasta joku mittaussarja, joka näyttää ilmastonmuutoksenkieltäjille mieluisan tuloksen ja sitten esitellä tuota mittaussarjaa totuutena, vaikka se olisi ainoa mittaussarja, joka näyttää niin.

Merijään tapauksessa tuollaisen mahdollisuuden tarjoaa MASIE-mittaussarja. Merijään muutoksia pitkällä aikavälillä seurataan NSIDC:n toimesta sen Sea Ice Index -sivustolla. Näiden lisäksi on myös olemassa muita merijään muutoksia seuraavia tahoja, joista yksi on MASIE, jonka tarkoitus on tuottaa mahdollisimman tarkka kuvaus arktisen merijään tilanteesta juuri nyt. MASIEn tarkoitus on auttaa sään ennustamisessa.

Pitkän aikavälin muutoksien seurantaan MASIE ei kuitenkaan tekijöidensä mukaan sovellu. Datassa on virheitä ja vääristymiä, jotka muuttuvat ajan kuluessa. MASIEn sivustolla annetaan tarkempia yksityiskohtia tähän liittyen. Sivustolla tarkennetaan myös, ettei ole järkevää verrata MASIEn arvoja toisiinsa, jos arvot ovat ajallisesti erillään toisistaan enemmän kuin muutama viikko. Katso myös Tamino (2017) tähän liittyen.

Toinen seikka on se, että MASIEn dataa on tarjolla vain vuodesta 2006 lähtien, joten se on siksikin hölmö valinta pitkän aikavälin trendien arviointiin.

Ilmastonmuutoksenkieltäjät keksivät käyttää Masieta tarkoituksiinsa vuonna 2015. Ron Clutz esitti blogissaan MASIEn vuosikeskiarvoja esittävän kuvaajan. Kuvaajassa näkyy nouseva trendi, joka tietysti Clutzin mielestä tarkoitti, että arktisen merijään väheneminen on loppunut ja se on “toipumassa”:

Tamino (2015) kritisoi Clutzin kirjoitusta:

Taas kerran kikkana on käyttää dataa, joka kattaa vain lyhyen ajanjakson – tässä tapauksessa alle 10 vuotta – ja samalla jättää ottamatta huomioon pidemmän ajanjakson kattavan datan. Sitten liian lyhyttä dataa käytetään, jotta voidaan kertoa kuinka trendi onkin menossa sinne suuntaan, minne itse halutaan.

Ilmastonmuutoksenkieltäjien väärät väitteethän eivät ikinä kuole ja niinpä Suomessa Simo Ruoho on hiljattain käyttänyt tätä samaa kikkaa Twitterissä (ulkomaiselta sivustolta kopioidussa kuvaajassa):

Posted in Ilmasto. Comments Off on Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja valikoiva datasettien valinta: MASIE ja merijään väheneminen

Vieläkö kevät etenee poikkeuksellisen aikaisessa?

Kirjoitin aiemmin kahdessa eri kirjoituksessa siitä, kuinka tänä keväänä luonto on ollut hyvin aikaisessa ja erityisesti kasvien kukintakausi on alkanut poikkeuksellisen aikaisin. Tässä kirjoituksessa ajattelin katsoa, miten kasvien kukintakausi on edennyt tuon aiemman kirjoitukseni jälkeen.

Tässä uusi kuvaaja kasvien kukintakauden etenemisestä (päivitetty 7.5. saakka):

Kuvaajassa on merkkejä siitä, että kukintakauden ajoitus on normalisoitumassa. Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kullekin lajille, kuinka monta päivää ne ovat aikaisessa (Y-akseli, jokainen vaakaviiva kuvaajassa vastaa yhtä viikkoa) verrattuna niiden kukinnan aloitukseen tänä vuonna (X-akseli, viimeinen mittauspiste vastaa päivämäärää 7.5.):

Kuvaajasta nähdään, että tammikuussa oltiin aikaisessa pari-kolme kuukautta (tämä kuitenkin vain kahden lajin perusteella – näsiä ja pähkinäpensas) ja helmikuun lopulla oltiin aikaisessa noin kuukauden verran. Siitä on pikkuhiljaa tultu kohti normaalimpaa tilannetta ja toukokuun alussa oltiinkin enää aikaisessa viikon-kahden verran.

Päivitys (16.5.2020):

Ylläoleva analyysi loppuu 7.5. Sen jälkeen kasvien kukinnan aloitus on edennyt seuraavasti (listassa on lajin nimi, kukinnan aloituspäivä[päivää vuoden alusta] ja kukinnan aloituksen ajoitus 2015-2019 keskiarvoon verrattuna[negatiivinen luku tarkoittaa että kukinnan aloitus on vuonna 2020 ollut keskiarvoa aikaisempi]):

kielo 131 -6.2
koiranputki 131 -5.8
poimulehti 131 -3.4
tuomi 131 -2.2
tuomipihlaja 131 -5
keltapeippi 133 -7
puistolemmikki 133 -1
puna-ailakki 134 -7
nurmitädyke 135 -6.4
kevätlinnunherne 136 -4.4
ojakellukka 136 -6.8
peltolemmikki 136 -9.6
rönsyleinikki 136 -6.6

Kukinnan aloitus on edelleen normaalia aikaisempi, mutta edelleen on lähennytty normaalia. Viimeinen mukana oleva päivä tässä päivityksessä on 15.5. Otetaan vielä uusi versio ylläolevien kuvien jälkimmäisestä kuvasta:

Vuoden 2020 kukintakauden alku on hyvin poikkeuksellinen

Kirjoitin hiljattain kevään 2020 aikaisuudesta luonnossa. Katsotaan vielä pikaisesti, miten tämä aikaisuus näkyy kasvien kukintakauden seurannassani. Seuraavassa kuvassa on esitetty, miten kukintakausi 2020 on tähän mennessä edennyt aikaisempiin vuosiin verrattuna:

Aika poikkeavan aikaiselta näyttää. Katsotaan vielä lähemmin pelkästään kevättä:

Vuoden 2020 kukintakausi on alkanut todella poikkeuksellisen aikaisin. Tiedot on päivitetty 29.3. asti ja kun aikaisempina vuosina lajeja on 29.3. parhaimmillaan ollut kukassa kolme, niin tänä vuonna niitä on jo 16. Aikaisempien vuosien varhaisimman kukinnan aloituspäivänä (12.3.) tänä vuonna oli jo viisi lajia kukassa ja tämä viiden lajin tilanne alkoi jo 28.2.

Tulee olemaan todella mielenkiintoista seurata, miten kukintakausi etenee. Tuleeko huippukin todella aikaisin vai normalisoituuko tilanne kesän edetessä?

Lisäys: Luetellaanpa vielä kukassa olevat lajit: etelänruttojuuri, idänsinililja, isokäenrieska, kevätkynsimö, kevätlinnunsilmä, kevätpiippo, kevättaskuruoho, kevättähti, krookus, lehtoimikkä, leskenlehti, mukulaleinikki, näsiä, pystykiurunkannus, pähkinäpensas ja sinivuokko. Huomautettakoon vielä, että näistä kevättähti ja krookus on otettu mukaan seurantaan vasta tänä vuonna, mutta niidenkään pois jättäminen ei paljoa heikennä tämän vuoden poikkeuksellisuutta.

Posted in Kasvit, Luonto. Comments Off on Vuoden 2020 kukintakauden alku on hyvin poikkeuksellinen

Lämmin talvi ja kevät 2020 – miten se näkyy luonnossa?

Ainakin pääkaupunkiseudulla on ollut lämmin ja lumeton talvi, jota on leikillisesti kutsuttu pitkäksi marraskuuksi. Tarkastelen tässä, miten tämä näennäisen poikkeuksellinen tilanne näkyy luonnossa – onko tilanne myös luonnossa elävien lajien näkökulmasta poikkeuksellinen?

Syksy 2019

Jo syksyllä 2019 havaitsin mielestäni jotain poikkeuksellista – ensinnäkin mustikalla oli jälkikukinta syys-lokakuussa:

View this post on Instagram

Mustikka meinaa tehdä uudet marjat.

A post shared by Ari Jokimäki (@arijokimaki) on

Sitten marraskuun alussa havaitsin marjojen raakileita:

View this post on Instagram

Mustikan raakileita Espoon keskuspuistossa.

A post shared by Ari Jokimäki (@arijokimaki) on

Marjat eivät kuitenkaan missään vaiheessa kypsyneet. En ole kuitenkaan havainnut aiemmin edes raakileita, enkä edes jälkikukintaa mustikalla, mutta tämä voi johtua myös huonosta havainnoinnista eikä välttämättä ole poikkeuksellinen tilanne vaikka se minulle sellaiselta vaikuttaakin. Havaitsin syyskuussa myös juolukan, jossa oli samaan aikaan sekä kukkia että kypsiä marjoja:

View this post on Instagram

Juolukassa sekä kukat että kypsät marjat.

A post shared by Ari Jokimäki (@arijokimaki) on

Olen kuitenkin havainnut puolukalla lähes vuosittain jälkikukintaa, joten on vaikeaa sanoa, onko yllä kuvattu mustikan tai juolukan tilanne poikkeuksellinen.

Kasvien kukinta talvella 2020

Tätä kirjoittaessani kasvien kukintakausi on ollut menossa jo kaksi ja puoli kuukautta, kun se normaalisti on tässä vaiheessa vuotta juuri ehkä alkanut tai vasta kohta alkamassa. Nyt on kuitenkin kukinta menossa jo viidellä kukintakauden seurantaani kuuluvalla lajilla (etelänruttojuuri, leskenlehti, näsiä, pähkinäpensas ja sinivuokko). Näistä tosin kaikilla muilla on vain yksittäisiä yksilöitä kukassa paitsi pähkinäpensaalla, jolla on ollut täysi kukinta menossa tammikuun loppupuolelta lähtien ja alkaa pikkuhiljaa lopetella kukintaansa.

Vertasin näiden viiden lajin kukintakauden alkua aikaisempiin vuosiin (2014-2019, osalla lajeista kirjattuna vain osa vuosista). Keskimääräinen kukintakauden alku näillä lajeilla on keskimäärin 49 päivää myöhemmin kuin tänä vuonna ja tähän mennessä aikaisin kukinta on ollut keskimäärin 42 päivää myöhemmin kuin tänä vuonna. Katsotaan tilanne vielä lajikohtaisesti (kaikki alla ilmoitetut päivämäärät on sovitettu vastaamaan tämän vuoden päivämääriä – 2020 on karkausvuosi).

Etelänruttojuuri: Vuoden 2020 kukintakausi alkoi 24.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 24.3. ja tarkasteltujen vuosien aikaisin havainto ennen tätä vuotta oli 12.3. Tämän vuoden kukinnan aloitus rikkoi aiemman ennätyksen 17 päivällä ja keskimääräiseen kukinnan aloitukseen verrattuna kukinta alkoi 29 päivää aikaisemmin.

Leskenlehti: Vuoden 2020 kukintakausi alkoi 26.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 20.3. ja aikaisin havainto ennen tätä vuotta oli 11.3. Tämän vuoden kukinnan aloitus rikkoi aiemman ennätyksen 14 päivällä ja keskimääräiseen kukinnan aloitukseen verrattuna kukinta alkoi 23 päivää aikaisemmin.

View this post on Instagram

Leskenlehti, Espoo, Olarinniitty, 26.2.2020.

A post shared by Ari Jokimäki (@arijokimaki) on

Näsiä: Vuoden 2020 kukintakausi alkoi 9.1. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 14.4. ja aikaisin havainto ennen tätä vuotta oli 11.4. Tämän vuoden kukinnan aloitus rikkoi aiemman ennätyksen 93 päivällä ja keskimääräiseen kukinnan aloitukseen verrattuna kukinta alkoi 96 päivää aikaisemmin. Kuulin näsiästä kerrottavan, että sillä olisi tapana yrittää aikaisin talvella, joten tässä voi olla, etten ole vain huomannut niitä aiemmin. Nytkin olen tarkkaillut vain yhtä, valkokukkaista yksilöä.

Pähkinäpensas: Vuoden 2020 kukintakausi alkoi 29.1. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 4.4. ja aikaisin havainto ennen tätä vuotta oli 26.3. Tämän vuoden kukinnan aloitus rikkoi aiemman ennätyksen 57 päivällä ja keskimääräiseen kukinnan aloitukseen verrattuna kukinta alkoi 66 päivää aikaisemmin. Pähkinäpensaalla arvioin kukintakautta vain emikukinnosta, koska hedekukinnosta on vaikea tulkita koska se kukkii. Kuten edellä jo mainittiin, pähkinäpensas on ainoa näistä viidestä lajista, jolla kukintakausi on käynnissä täysimittaisesti eikä vain poikkeusyksilöillä. Tällä hetkellä hedekukinnoista näkee, että kukinta on jo loppupuolella.

Sinivuokko: Vuoden 2020 kukintakausi alkoi 28.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 1.4. ja aikaisin havainto ennen tätä vuotta oli 26.3. Tämän vuoden kukinnan aloitus rikkoi aiemman ennätyksen 27 päivällä ja keskimääräiseen kukinnan aloitukseen verrattuna kukinta alkoi 33 päivää aikaisemmin.

Tulossa: Tätä kirjoittaessani (19.3.) olen nähnyt kevätpiipon, lehtoimikän ja kevätlinnunsilmän nupulla. Myös pajuissa on muhkeita pajunkissoja, joten pajujenkin kukintoja nähtäneen pian.

Onko kevät aikainen linnuille?

Arvioin kevään aikaisuutta samaan tapaan linnuille. Lintujen tapauksessa minulla on kaksi erilaista havaintotapaa: ensimmäinen havainto (muuttolinnuille) ja laulukauden aloitus (sekä muuttolinnuille että Suomessa talvensa viettäville lajeille).

Ensimmäisen havainnon tapauksessa minulla on melko hyvät havainnot seitsemästä jo saapuneesta lajista (harmaasorsa, kanadanhanhi, punasotka, tukkasotka, nokikana, töyhtöhyyppä ja sepelkyyhky). Näiden ensimmäinen havainto on ollut keskimäärin 19 päivää aiempien vuosien keskiarvoa aiemmin. Tähän mennessä aikaisin havainto on ollut keskimäärin 11 päivää myöhemmin kuin tämän vuoden havainto. Jos näistä seitsemästä lajista erotetaan sorsalinnut omaan tarkasteluun, niin vastaavat luvut ovat 27 päivää aikaisempaa keskiarvoa aikaisemmin ja keskimäärin 18 päivää aiemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto. Katsotaan tätä vielä lajeittain.

Harmaasorsa: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 18.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 5.4. ja tähän mennessä aikaisin on 21.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 18 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui kolmella päivällä.

Kanadanhanhi: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 6.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 21.3. ja tähän mennessä aikaisin on 12.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 15 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui kuudella päivällä.

Punasotka: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 24.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 7.4. ja tähän mennessä aikaisin on 29.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 43 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui 34 päivällä. Oletan, että satuin tässä tapauksessa näkemään poikkeuksellisen varhaisen punasotkaseurueen Espoon Suomenojalla. Havaintoa seurasi kylmä jakso, eikä niitä ole näkynyt siellä sen jälkeen.

Tukkasotka: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 6.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 9.4. ja tähän mennessä aikaisin on 5.4. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 34 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui 30 päivällä.

Nokikana: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 18.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 3.4. ja tähän mennessä aikaisin on 28.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 16 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui 10 päivällä.

Töyhtöhyyppä: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 15.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 26.3. ja tähän mennessä aikaisin on 20.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 11 päivää aikaisemmin ja aiempi saapumisennätys rikkoutui 5 päivällä.

Sepelkyyhky: Tämän kevään ensimmäinen havaintoni oli 16.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 13.3. ja tähän mennessä aikaisin on 7.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna kolme päivää myöhemmin ja aiempaa saapumisennätystä 9 päivää myöhemmin.

Lintujen laulukauden seurannasta voin ottaa tähän tarkasteluun kahdeksan verrattain hyvin havaittua ja jo laulamisen aloittanutta lajia (hippiäinen, keltasirkku, kiuru, mustarastas, sepelkyyhky, sinitiainen, talitiainen, viherpeippo). Laulukauden aloitus on näillä lajeilla keskimäärin 12 päivää aiempaa keskiarvoa aikaisemmin, mutta tähän mennessä aikaisimpaan havaintoon verrattuna tämän vuoden laulukausi ei alkanut merkittävästi aiemmin (ero näiden kahden välillä on nolla päivää). Katsotaan seuraavaksi yksittäisten lajien tilanne.

Hippiäinen: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 5.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 26.3. ja tähän mennessä aikaisin on 15.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 50 päivää aikaisemmin ja 39 päivää aikaisemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto. (Hippiäisestä minulla on kunnon havaintoja vain kahdelta viime vuodelta.)

Keltasirkku: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 8.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 16.3. ja tähän mennessä aikaisin on 9.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna kahdeksan päivää aikaisemmin ja päivän aikaisemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Kiuru: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 15.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 23.3. ja tähän mennessä aikaisin on 14.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna kahdeksan päivää aikaisemmin ja päivän myöhemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Mustarastas: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 20.2. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 21.2 ja tähän mennessä aikaisin on 11.2. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna päivän aikaisemmin ja yhdeksän päivää myöhemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Sepelkyyhky: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 16.3. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 27.3. ja tähän mennessä aikaisin on 18.3. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 11 päivää aikaisemmin ja kaksi päivää aikaisemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Sinitiainen: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 4.1. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 15.1. ja tähän mennessä aikaisin on 31.12. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna 11 päivää aikaisemmin ja neljä päivää myöhemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Talitiainen: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 30.12. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 4.1. ja tähän mennessä aikaisin on 25.12. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna viisi päivää aikaisemmin ja viisi päivää myöhemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Viherpeippo: Tämän kevään ensimmäinen lauluhavainto oli 18.1. Aikaisempien vuosien keskiarvo on 21.1. ja tähän mennessä aikaisin on 29.12. Tämän vuoden havainto on keskiarvoon verrattuna kolme päivää aikaisemmin ja 20 päivää myöhemmin kuin tähän mennessä aikaisin havainto. Viherpeipon tapauksessa aikaisemmissa havainnoissa on yksi poikkeavan aikainen havainto ja muut ovat 18.1. tai myöhemmin, eli jos poikkeava havainto jätetään pois, viherpeipon laulukausi alkoi suunnilleen samaan aikaan kuin tähän mennessä aikaisin havainto.

Johtopäätökset

Kevät on hyvin aikaisessa kasvien kukinnan kannalta. Myös muuttolintujen ensimmäisen havainnon kannalta kevät on selvästi aikaisessa ja näin on varsinkin sorsalintujen tapauksessa. Toisaalta sepelkyyhkyn ensimmäinen havainto oli tänä vuonna normaalia myöhemmin. Lintujen laulukausi on alkanut keskimääräistä aikaisemmin, muttei ennätyksellisen aikaisin (poikkeuksena hippiäinen).

Joka tapauksessa kaikilla yllämainituilla luonnon mittareilla tämä kevät on aikainen ja suurimmaksi osaksi jopa poikkeuksellisen aikainen.

Kasvien kukintakausi 2019 pääkaupunkiseudulla

Vuoden 2019 kasvien kukintakausi pääkaupunkiseudulla:

  • Alku: 24.3.2019
  • Loppu: 19.12.2019
  • Kesto: 271 päivää
  • Huippu: 12.7.2019

Tämä on kuudes vuosi pääkaupunkiseudun kasvien kukintakauden seurannassani (edellisten vuosien raportit: 2014, 2015, 2016, 2017, 2018). Havaintoni tapahtuvat pääasiassa Helsingin ja Espoon alueella. Menetelmä on sama kuin edellisinä vuosina (kts. edellisten vuosien raporteista tarkemmin). Menetelmän periaatteen kuvasin vuoden 2015 kirjoituksessa:

Menetelmä on periaatteessa yksinkertainen: havainnoidaan kasvien kukintaa luonnossa, kirjataan ylös kulloinkin kukkivat lajit ja niiden määrä merkitään kunkin päivän kohdalle.

Tulokset luonnontilaisilta mailta

Vuoden 2019 seurannassa oli 230 eri lajia.

Pääkaupunkiseudun kukintakauden aloitti leskenlehti 24.3.2019. Seuraava kukinnan aloittaja oli pähkinäpensas (27.3.) ja siitä seuraavat olivat etelänruttojuuri (28.3.) ja sinivuokko (3.4.).

Kukintakauden viimeisenä kukkijana havaittiin keto-orvokki, joka kukki vielä 19.12.2019. Muita myöhäisiä kukkijoita olivat siankärsämö (viimeinen havaintopäivä oli 27.11.), peltosaunio (21.11.), peltokanankaali (20.11., mutta tässä on kyseessä jälkikukinta), syysmaitiainen (19.11.) ja peltoukonnauris (18.11.).

Kukintakauden huippu oli heinäkuun 12. päivänä, jolloin kukassa laskettiin olleen 113 lajia. Tarkisteltaessa huippua laajemmin sen voidaan katsoa olleen 5-19.7., sillä 5.7. kukassa oli 109 lajia, mutta sitä edellisenä päivänä vain 102 lajia, ja 19.7. kukassa oli 112 lajia ja sen jälkeisenä päivänä vain 99. Huipun aikoihin oli melko paljon vaihtelua päivittäisissä lajimäärissä, eikä huipun määrittely ole aivan yhtä selkeä kuin se edellä kerrottuna kuulosta. Esimerkiksi 26.6. laskettiin kukkivia lajeja 106, vaikka ympäröivinä päivinä laskettiin 100-101 lajia. Huippukohdan vaihtelun näkee hyvin myös yllä olevasta kuvasta.

Edesllisvuosina arvioitiin 95 prosenttia huippulajimäärästä olleen kukassa 2018: 20.6…17.7 (keskiarvo 3.7.)., 2017: 7.7…1.8 (19.7.), 2016: 3.7…26.7 (14.7.), 2015: 11.7…29.7 (20.7.) ja 2014: 2.7…21.7. (11.7.). Vuoden 2019 vastaavat päivät olivat: 5.7…19.7 (12.7.). Vuoden 2019 kukintakausi näyttää siis ollen ainakin huipun perusteella arvioituna hiukan keskimääräistä aikaisempi. Kuten edellisvuonna, myös vuoden 2019 kesällä oli kuivuusjakso.

Kukintakausi 2019 kesti 271 päivää. Kukintakauden kestoarvio niin, että vähintään 10 lajia (eli noin 5 prosenttia mukana olleista lajeista) on kukassa, on 206 päivää. Edellisinä vuosina se oli: 2018: 202 päivää, 2017: 200 päivää, 2016: 203 päivää ja 2015: 207 päivää (2014 seuranta ei ole tässä vertailukelpoinen). Kasvukausi vähintään 75 kukkivalla lajilla (32 prosenttia lajeista) kesti 92 päivää vuonna 2019 ja edellisinä vuosina 2018: 76 päivää, 2017: 106 päivää, 2016: 124 päivää ja 2015: 100 päivää. Vuoden 2019 kuivuusjakso taisi olla hieman lievempi kuin vuonna 2018 ja se ehkä näkyy 75 lajin kukintakauden pituudessa niin, että vaikka se on 2019 pidempi kuin 2018, niin 2019 on silti toiseksi lyhyin 75 lajin kukintakausi.

Seuraavassa kuvassa on esitetty eri vuosien kukintakausien vertailu:

Viime vuonna todettiin, että vuoden vuoden 2018 kukintakausi oli muista poikkeava, mutta nyt vuoden 2019 kukintakausi seurailee paljolti vuoden 2018 kehitystä. Kuivuus on todennäköinen syy, sillä molempina vuosina oli kuivuusjakso melko samaan aikaan. Vuoden 2019 kukintakausi on kuitenkin jopa vuoden 2018 kukintakautta poikkeavampi, vaikka kuivuus oli vuonna 2019 vähäisempi. Mahdollisia selittäviä tekijöitä voivat olla ainakin kahden peräkkäisen kuivan kesän kumuloituva vaikutus ja huonompi havainnointi vuonna 2019.

Vuonna 2019 pisin kukintakausi oli keto-orvokilla, 241 päivää. Kukintakausi kesti yli 150 päivää myös siankärsämöllä (187 päivää), litulaukalla (179), peltosauniolla (168), keltamolla (167), syysmaitiaisella (163 – sisältänee myös kesämaitiaisen havaintoja), hopeahanhikilla (158 – sisältää myös muiden samannäköisten lajien havaintoja), sarjakeltanolla (153 – sisältää myös muiden samannäköisten lajien havaintoja) ja haisukurjenpolvella (152). Lyhyiden kukintakausien tarkastelussa alle 20 päivän kukintakausi havaittiin seuraavilla melko hyvin havainnoiduilla lajeilla: rohtotädyke (12), metsätähti (15), kalliokielo (17) ja paatsama (17). Jotkut näistä lajeista luultavasti kukkivat lyhyesti kuivuuden takia.

Luonnontilaiset, niitetyt ja käännetyt maat

Seuraavassa kuvassa on esitetty seuranta luonnontilaisilta (vihreä), niitetyiltä (musta) ja käännetyiltä eli “tuoreilta” (ruskea) mailta:

Johtopäätökset kuvasta ovat samat kuin edellisvuosina: niitetyillä mailla kukintakausi on myöhäisempi kuin luonnontilaisilla mailla. Tuoreilla maillakin kukintakausi alkaa myöhemmin kuin luonnontilaisilla mailla, mutta kukintakauden huippu näyttää osuvan melko samaan kohtaan. Olisi mielenkiintoista tietää, näkyykö kuvassa kahden peräkkäisen kuivan kesän vaikutus – ainakin sekä 2018 että 2019 kukintakaudet näkyvät tässä kuvassa erilaisina kuin muut. Kukintakauden huippu niitetyillä mailla oli vuonna 2018 välillä 9.8. – 26.8. (näiden keskiarvo on 17.8. kun se 2018 oli 19.8.) ja tuoreilla mailla 18.7. – 6.8. (keskiarvo 27.7. kun se 2018 oli 17.7.).

Kukintakausi lajien alkuperän perusteella

Seuraavassa kuvassa on esitetty kukintakausi lajien alkuperän perusteella niin, että Suomeen luontaisesti levinneet ja ihmisen tuomat lajit on laskettu erikseen:

Johtopäätös on sama kuin aiempina vuosina: luontaisesti tänne levinneet lajit näyttävät kukkivan aikaisemmin kuin ihmisen tuomat lajit.

Posted in Kasvit, Luonto. Comments Off on Kasvien kukintakausi 2019 pääkaupunkiseudulla

Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja väärässä olemisen taide – termien vääristely

Ilmastonmuutoksenkieltäjät levittelevät aktiivisesti väärää tietoa jokseenkin kaikista ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista. Tässä kirjoituksessa, joka toivottavasti on pitkän sarjan ensimmäinen osa, käsittelen aiheeseen liittyvää terminologiaa suomalaisten ilmastonmuutoksenkieltäjien väitteiden kautta. Ennen kuin pääsemme varsinaiseen asiaan, on syytä kertoa, että termi ilmastonmuutoksenkieltäjä viittaa yleensä ja varsinkin tässä kirjoituksessa henkilöön, joka kieltää ihmiskunnan aiheuttaneen suurimman osan viimeaikaisesta ilmaston lämpenemisestä ja sitä seuraavasta ilmastonmuutoksesta.

Ilmastonmuutoksen terminologiaa

Ilmastonmuutokseen liittyviin asioihin viitataan monilla eri termeillä ja tässä käsittelemme lyhyesti kahta niistä: ilmaston lämpeneminen ja ilmastonmuutos. Ilmakehän nouseva hiilidioksidipitoisuus aiheuttaa maapallon pinnalle lisää lämpösäteilyä, mikä nostaa maapallon pinnan lämpötilaa. Tätä kutustaan ilmaston lämpenemiseksi. Ilmaston lämpeneminen puolestaan aiheuttaa muita muutoksia ilmaston tilassa, kuten muutoksia sade- ja tuuliolosuhteissa. Tätä kutsutaan ilmastonmuutokseksi. Otetaan tähän vielä viralliset määritelmät:

  • Ilmaston lämpeneminen: IPCC määrittelee termin ilmaston lämpeneminen tarkoittamaan globaalin keskimääräisen pintalämpötilan nousua.
  • Ilmastonmuutos: IPCC määrittelee termin ilmastonmuutos tarkoittamaan muutosta ilmaston tilassa, joka ilmenee muutoksina ilmaston ominaisuuksissa. Tässä ei siis viitata vain lämpötilaan, vaan ilmaston ominaisuuksiin yleensä. Termin ilmasto IPCC taas määrittelee tarkoittamaan sään keskimääräistä muutosta ja mainitsee tämän koskevan esimerkiksi lämpötilaa, sadetta ja tuulta.

Termien vääristelyä

Ilmastonmuutoksenkieltäjien keskuudessa levitellään vääriä väitteitä yllä mainituista termeistä. Ensimmäinen esimerkki on aikoinaan YLEn surullisenkuuluisissa MOT:n ilmasto-ohjelmissa ilmastoaiheita vääristelleen Matti Virtasen kirjoitus Twitterissä, jossa hän väittää virheellisesti termin “ilmastonmuutos” tarkoittavankin sitä mitä termi “ilmaston lämpeneminen” tarkoittaa (ja tämänkin hieman epätarkasti):

Virtanen määrittelee termin haluamakseen, jotta voi sitten luoda harhakuvan, ettei ilmastonmuutoksella olisikaan vaikutusta helteisiin. Harhakuva on tietysti väärin, sillä ilmastonmuutos vaikuttaa väkisinkin helteisiin ilmaston lämpenemisen kautta. Ilmaston lämmetessä lämpötila ylittää hellerajan useammin, mutta toki vain niillä alueilla, joissa lämpenemistä on tapahtunut. (Sitä on tapahtunut suurimmassa osassa maapalloa, vaikka Virtanen yrittääkin johtaa ihmisiä harhaan myös tässä globaali/paikallinen ilmiö -asiassa.)

Myöskin YLEn MOT-ohjelmissa ilmastoaiheita vääristelemässä ollut Martti Backman on myöhemmin kirjoittanut Talouselämässä julkaistussa vääriä väitteitä vilisevässä kirjoituksessaan muun muassa näin:

Kun ilmaston lämpenemisestä ei voi enää puhua kovin vakuuttavasti, ovatkin alarmistit vaihtaneet huolen aiheensa ilmaston muutokseksi.

Tämä väite on kopio englanninkielellä erityisesti Yhdysvalloissa esitetyistä väitteistä. Tutkimme tätä väitettä muutama vuosi sitten ja tuloksiemme perusteella ilmaston lämpenemiseen viittaavaa englanninkielistä “global warming” -termiä käytetään edelleen tieteellisessä kirjallisuudessa, mediassa ja aktivistien verkkosivuilla. Lisäksi termi “climate change” (ilmastonmuutos) on ollut käytössä yhtä kauan, ellei kauemmin kuin “global warming”. Kukaan ei ole ikinä edes yrittänyt esittää todisteita sille, että termit olisi vaihdettu, eikä sitä tee myöskään Backman, vaan kyseessä on hatusta tempaistu salaliittoväite.

Ilmaston lämpeneminen ja ilmastonmuutos tarkoittavat eri asioita, vaikka yllä mainitut toimittajat yrittävätkin antaa asiasta eri kuvan. He ovat toimittajia, joten heillä pitäisi olla kyky tarkistaa väitteensä asian kannalta oleellisista lähteistä. Netistä takuulla löytyy tahoja, jotka antavat vääriä määritelmiä kyseisille termeille, mutta näillä toimittajilla pitäisi olla kyky lähdekritiikkiin. He eivät tosin edes anna väitteilleen lähteitä.

Posted in Ilmasto. Comments Off on Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja väärässä olemisen taide – termien vääristely