Naurulokkien määrä Suomenojan yhdyskunnassa

Espoon Suomenojalla majailee naurulokkiyhdyskunta vuosittain. Viime aikoina minulla on ollut tapana laskea kohtaamani lintulajit ja -yksilöt. Suomenojan naurulokkiyhdyskunta tarjosi tässä mielessä melkoisen haasteen, sillä yleensä osa linnuista oli lennossa, osa vedessä, osa muualla ja osa ruovikon kätköissä. Oli hyvin vaikeaa saada käsitystä yhdyskunnan koosta. Pelkästään lentävien yksilöiden laskenta oli vaikeaa, koska niitä oli niin paljon ja lensivät ristiin rastiin.

Tämän vuoden huhtikuun 22. päivänä minulle kuitenkin tarjoutui tilaisuus tehdä edes jonkinlainen arvio yhdyskunnan koosta. Olin kävelemässä Suomenojan altaan ympäri, kun yhtäkkiä naurulokkiyhdyskunnan jäsenet nousivat ilmaan yhteistuumin – oli petohälytyksen aika, sillä joku haukka oli lentänyt paikalle.

Käytin tilaisuuden hyväkseni. Nappasin neljä kuvaa eri suuntiin niin, että sain suunnilleen koko naurulokkeja parveilevan alueen kuviin. Näistä kuvista laskin sitten naurulokkiyksilöt.

Ensimmäisessä kuvassa on 386 naurulokkia, toisessa 381, kolmannessa 518 ja neljännessä 220. Yhteensä kuvissa on siis 1505 naurulokkia.

Arvioon liittyvät epävarmuudet

Otetuissa kuvissa osa naurulokeista näkyy selvästi ja osa vähemmän selvästi. Lopputuloksen kannalta on oleellista, mitkä valkoiset täplät kuvissa lasketaan naurulokeiksi ja mitkä ei. Minä laskin tässä mielessä todennäköisesti ennemminkin yläkanttiin kuin alakanttiin. Arvioin tätä asiaa kuvista karkeasti ja arvio voisi olla noin kymmenen prosenttia pienempikin. Tämän perusteella yhdyskunnan lokkiyksilöiden määräksi saadaan vähintään 1355.

Osa naurulokeista oli hälytyksenkin aikaan vedessä tai ruovikossa. Osa niistä ei siis näy kuvissa. Kuvissa näkyy vedessä ja ruovikon reunalla 58 lokkia. Suomenojalla on kuvassa näkyvän avoveden lisäksi myös joitakin muita avovesialueita, joista yksi on yhtä iso kuin kuvassa näkyvä ja pienempiä on muutama. Voisimme arvioida, että kuvissa näkyvä määrä on neljännes, jolloin piilossa olevien määrä olisi 174. Osa lokeista todennäköisesti on vielä syvemmällä ruovikossa, joten tämä arvio on vähimmäismäärä.

Osa lokeista oletettavasti oli muualla (esim. merellä, joka on vain muutaman sadan metrin päässä) ruoanhaussa. Tätä en kuitenkaan lähde tässä sen tarkemmin arvioimaan.

Kuvien väliin jää jonkin verran tilaa, jossa myös oli lokkeja. Nämä jäivät laskematta. Kuvien väliin jäävä tila on kuitenkin melko pieni, joten varovainen arvio voisi olla kymmenen yksilöä jokaisessa välissä, eli yhteensä 30 lokkia lisää arvioon.

Lopullinen arvio

Yllä olevat epävarmuudet mukaanlaskien saamme parhaaksi arvaukseksi 1709 yksilöä ja minimiarvioksi 1558 yksilöä. Näihin arvioihin pitää lisätä vielä sillä hetkellä poissa olleiden yksilöiden määrä, mikä se sitten onkin.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: