Kasvien kukintakausi 2019 pääkaupunkiseudulla

Vuoden 2019 kasvien kukintakausi pääkaupunkiseudulla:

• Alku: 24.3.2019
• Loppu: 19.12.2019
• Kesto: 271 päivää
• Huippu: 12.7.2019

Tämä on kuudes vuosi pääkaupunkiseudun kasvien kukintakauden seurannassani (edellisten vuosien raportit: 2014, 2015, 2016, 2017, 2018). Havaintoni tapahtuvat pääasiassa Helsingin ja Espoon alueella. Menetelmä on sama kuin edellisinä vuosina (kts. edellisten vuosien raporteista tarkemmin). Menetelmän periaatteen kuvasin vuoden 2015 kirjoituksessa:

Menetelmä on periaatteessa yksinkertainen: havainnoidaan kasvien kukintaa luonnossa, kirjataan ylös kulloinkin kukkivat lajit ja niiden määrä merkitään kunkin päivän kohdalle.

Tulokset luonnontilaisilta mailta

Vuoden 2019 seurannassa oli 230 eri lajia.

Pääkaupunkiseudun kukintakauden aloitti leskenlehti 24.3.2019. Seuraava kukinnan aloittaja oli pähkinäpensas (27.3.) ja siitä seuraavat olivat etelänruttojuuri (28.3.) ja sinivuokko (3.4.).

Kukintakauden viimeisenä kukkijana havaittiin keto-orvokki, joka kukki vielä 19.12.2019. Muita myöhäisiä kukkijoita olivat siankärsämö (viimeinen havaintopäivä oli 27.11.), peltosaunio (21.11.), peltokanankaali (20.11., mutta tässä on kyseessä jälkikukinta), syysmaitiainen (19.11.) ja peltoukonnauris (18.11.).

Kukintakauden huippu oli heinäkuun 12. päivänä, jolloin kukassa laskettiin olleen 113 lajia. Tarkisteltaessa huippua laajemmin sen voidaan katsoa olleen 5-19.7., sillä 5.7. kukassa oli 109 lajia, mutta sitä edellisenä päivänä vain 102 lajia, ja 19.7. kukassa oli 112 lajia ja sen jälkeisenä päivänä vain 99. Huipun aikoihin oli melko paljon vaihtelua päivittäisissä lajimäärissä, eikä huipun määrittely ole aivan yhtä selkeä kuin se edellä kerrottuna kuulosta. Esimerkiksi 26.6. laskettiin kukkivia lajeja 106, vaikka ympäröivinä päivinä laskettiin 100-101 lajia. Huippukohdan vaihtelun näkee hyvin myös yllä olevasta kuvasta.

Edesllisvuosina arvioitiin 95 prosenttia huippulajimäärästä olleen kukassa 2018: 20.6…17.7 (keskiarvo 3.7.)., 2017: 7.7…1.8 (19.7.), 2016: 3.7…26.7 (14.7.), 2015: 11.7…29.7 (20.7.) ja 2014: 2.7…21.7. (11.7.). Vuoden 2019 vastaavat päivät olivat: 5.7…19.7 (12.7.). Vuoden 2019 kukintakausi näyttää siis ollen ainakin huipun perusteella arvioituna hiukan keskimääräistä aikaisempi. Kuten edellisvuonna, myös vuoden 2019 kesällä oli kuivuusjakso.

Kukintakausi 2019 kesti 271 päivää. Kukintakauden kestoarvio niin, että vähintään 10 lajia (eli noin 5 prosenttia mukana olleista lajeista) on kukassa, on 206 päivää. Edellisinä vuosina se oli: 2018: 202 päivää, 2017: 200 päivää, 2016: 203 päivää ja 2015: 207 päivää (2014 seuranta ei ole tässä vertailukelpoinen). Kasvukausi vähintään 75 kukkivalla lajilla (32 prosenttia lajeista) kesti 92 päivää vuonna 2019 ja edellisinä vuosina 2018: 76 päivää, 2017: 106 päivää, 2016: 124 päivää ja 2015: 100 päivää. Vuoden 2019 kuivuusjakso taisi olla hieman lievempi kuin vuonna 2018 ja se ehkä näkyy 75 lajin kukintakauden pituudessa niin, että vaikka se on 2019 pidempi kuin 2018, niin 2019 on silti toiseksi lyhyin 75 lajin kukintakausi.

Seuraavassa kuvassa on esitetty eri vuosien kukintakausien vertailu:

Viime vuonna todettiin, että vuoden vuoden 2018 kukintakausi oli muista poikkeava, mutta nyt vuoden 2019 kukintakausi seurailee paljolti vuoden 2018 kehitystä. Kuivuus on todennäköinen syy, sillä molempina vuosina oli kuivuusjakso melko samaan aikaan. Vuoden 2019 kukintakausi on kuitenkin jopa vuoden 2018 kukintakautta poikkeavampi, vaikka kuivuus oli vuonna 2019 vähäisempi. Mahdollisia selittäviä tekijöitä voivat olla ainakin kahden peräkkäisen kuivan kesän kumuloituva vaikutus ja huonompi havainnointi vuonna 2019.

Vuonna 2019 pisin kukintakausi oli keto-orvokilla, 241 päivää. Kukintakausi kesti yli 150 päivää myös siankärsämöllä (187 päivää), litulaukalla (179), peltosauniolla (168), keltamolla (167), syysmaitiaisella (163 – sisältänee myös kesämaitiaisen havaintoja), hopeahanhikilla (158 – sisältää myös muiden samannäköisten lajien havaintoja), sarjakeltanolla (153 – sisältää myös muiden samannäköisten lajien havaintoja) ja haisukurjenpolvella (152). Lyhyiden kukintakausien tarkastelussa alle 20 päivän kukintakausi havaittiin seuraavilla melko hyvin havainnoiduilla lajeilla: rohtotädyke (12), metsätähti (15), kalliokielo (17) ja paatsama (17). Jotkut näistä lajeista luultavasti kukkivat lyhyesti kuivuuden takia.

Luonnontilaiset, niitetyt ja käännetyt maat

Seuraavassa kuvassa on esitetty seuranta luonnontilaisilta (vihreä), niitetyiltä (musta) ja käännetyiltä eli “tuoreilta” (ruskea) mailta:

Johtopäätökset kuvasta ovat samat kuin edellisvuosina: niitetyillä mailla kukintakausi on myöhäisempi kuin luonnontilaisilla mailla. Tuoreilla maillakin kukintakausi alkaa myöhemmin kuin luonnontilaisilla mailla, mutta kukintakauden huippu näyttää osuvan melko samaan kohtaan. Olisi mielenkiintoista tietää, näkyykö kuvassa kahden peräkkäisen kuivan kesän vaikutus – ainakin sekä 2018 että 2019 kukintakaudet näkyvät tässä kuvassa erilaisina kuin muut. Kukintakauden huippu niitetyillä mailla oli vuonna 2018 välillä 9.8. – 26.8. (näiden keskiarvo on 17.8. kun se 2018 oli 19.8.) ja tuoreilla mailla 18.7. – 6.8. (keskiarvo 27.7. kun se 2018 oli 17.7.).

Kukintakausi lajien alkuperän perusteella

Seuraavassa kuvassa on esitetty kukintakausi lajien alkuperän perusteella niin, että Suomeen luontaisesti levinneet ja ihmisen tuomat lajit on laskettu erikseen:

Johtopäätös on sama kuin aiempina vuosina: luontaisesti tänne levinneet lajit näyttävät kukkivan aikaisemmin kuin ihmisen tuomat lajit.

Ilmastonmuutoksenkieltäjät ja väärässä olemisen taide – termien vääristely

Ilmastonmuutoksenkieltäjät levittelevät aktiivisesti väärää tietoa jokseenkin kaikista ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista. Tässä kirjoituksessa, joka toivottavasti on pitkän sarjan ensimmäinen osa, käsittelen aiheeseen liittyvää terminologiaa suomalaisten ilmastonmuutoksenkieltäjien väitteiden kautta. Ennen kuin pääsemme varsinaiseen asiaan, on syytä kertoa, että termi ilmastonmuutoksenkieltäjä viittaa yleensä ja varsinkin tässä kirjoituksessa henkilöön, joka kieltää ihmiskunnan aiheuttaneen suurimman osan viimeaikaisesta ilmaston lämpenemisestä ja sitä seuraavasta ilmastonmuutoksesta.

Ilmastonmuutoksen terminologiaa

Ilmastonmuutokseen liittyviin asioihin viitataan monilla eri termeillä ja tässä käsittelemme lyhyesti kahta niistä: ilmaston lämpeneminen ja ilmastonmuutos. Ilmakehän nouseva hiilidioksidipitoisuus aiheuttaa maapallon pinnalle lisää lämpösäteilyä, mikä nostaa maapallon pinnan lämpötilaa. Tätä kutustaan ilmaston lämpenemiseksi. Ilmaston lämpeneminen puolestaan aiheuttaa muita muutoksia ilmaston tilassa, kuten muutoksia sade- ja tuuliolosuhteissa. Tätä kutsutaan ilmastonmuutokseksi. Otetaan tähän vielä viralliset määritelmät:

• Ilmaston lämpeneminen: IPCC määrittelee termin ilmaston lämpeneminen tarkoittamaan globaalin keskimääräisen pintalämpötilan nousua.
• Ilmastonmuutos: IPCC määrittelee termin ilmastonmuutos tarkoittamaan muutosta ilmaston tilassa, joka ilmenee muutoksina ilmaston ominaisuuksissa. Tässä ei siis viitata vain lämpötilaan, vaan ilmaston ominaisuuksiin yleensä. Termin ilmasto IPCC taas määrittelee tarkoittamaan sään keskimääräistä muutosta ja mainitsee tämän koskevan esimerkiksi lämpötilaa, sadetta ja tuulta.

Termien vääristelyä

Ilmastonmuutoksenkieltäjien keskuudessa levitellään vääriä väitteitä yllä mainituista termeistä. Ensimmäinen esimerkki on aikoinaan YLEn surullisenkuuluisissa MOT:n ilmasto-ohjelmissa ilmastoaiheita vääristelleen Matti Virtasen kirjoitus Twitterissä, jossa hän väittää virheellisesti termin “ilmastonmuutos” tarkoittavankin sitä mitä termi “ilmaston lämpeneminen” tarkoittaa (ja tämänkin hieman epätarkasti):

Virtanen määrittelee termin haluamakseen, jotta voi sitten luoda harhakuvan, ettei ilmastonmuutoksella olisikaan vaikutusta helteisiin. Harhakuva on tietysti väärin, sillä ilmastonmuutos vaikuttaa väkisinkin helteisiin ilmaston lämpenemisen kautta. Ilmaston lämmetessä lämpötila ylittää hellerajan useammin, mutta toki vain niillä alueilla, joissa lämpenemistä on tapahtunut. (Sitä on tapahtunut suurimmassa osassa maapalloa, vaikka Virtanen yrittääkin johtaa ihmisiä harhaan myös tässä globaali/paikallinen ilmiö -asiassa.)

Myöskin YLEn MOT-ohjelmissa ilmastoaiheita vääristelemässä ollut Martti Backman on myöhemmin kirjoittanut Talouselämässä julkaistussa vääriä väitteitä vilisevässä kirjoituksessaan muun muassa näin:

Kun ilmaston lämpenemisestä ei voi enää puhua kovin vakuuttavasti, ovatkin alarmistit vaihtaneet huolen aiheensa ilmaston muutokseksi.

Tämä väite on kopio englanninkielellä erityisesti Yhdysvalloissa esitetyistä väitteistä. Tutkimme tätä väitettä muutama vuosi sitten ja tuloksiemme perusteella ilmaston lämpenemiseen viittaavaa englanninkielistä “global warming” -termiä käytetään edelleen tieteellisessä kirjallisuudessa, mediassa ja aktivistien verkkosivuilla. Lisäksi termi “climate change” (ilmastonmuutos) on ollut käytössä yhtä kauan, ellei kauemmin kuin “global warming”. Kukaan ei ole ikinä edes yrittänyt esittää todisteita sille, että termit olisi vaihdettu, eikä sitä tee myöskään Backman, vaan kyseessä on hatusta tempaistu salaliittoväite.

Ilmaston lämpeneminen ja ilmastonmuutos tarkoittavat eri asioita, vaikka yllä mainitut toimittajat yrittävätkin antaa asiasta eri kuvan. He ovat toimittajia, joten heillä pitäisi olla kyky tarkistaa väitteensä asian kannalta oleellisista lähteistä. Netistä takuulla löytyy tahoja, jotka antavat vääriä määritelmiä kyseisille termeille, mutta näillä toimittajilla pitäisi olla kyky lähdekritiikkiin. He eivät tosin edes anna väitteilleen lähteitä.

Herneenpalkojen hernesisältö

Ostan kesäisin silloin tällöin litran herneitä. Herneet annetaan minulle yleensä niin, että koko satsi on pakattu muovipussiin. Lisäksi herneet on pakattu palkoihin niin, että jokaisessa palossa on muutama herne. Ne on siis lähes yksittäispakattu.

Tänä kesänä minulle tuli mieleeni kysymys: kuinka paljon litrassa herneitä itse asiassa on herneitä? Päätin mitata asian. Olin ystäväni mökillä ja hänellä sattui olemaan tarkoitukseen sopiva vaaka. Niinpä mittasimme ensin avaamattomien herneenpalkojen painon (ei yksittäin, vaan kaikki yhdessä). Ne painoivat 390 grammaa.

Avasin sitten palot ja otin niistä herneet erilleen. Sen jälkeen punnitsimme kaikki herneet (edelleenkään ei yksittäin, vaan kaikki yhdessä). Herneet painoivat 133 grammaa.

Herneenpalkojen hernesisältö saadaan laskemalla pelkkien herneiden painon prosentuaalinen osuus avaamattomien palkojen painosta, eli: 133 grammaa / 390 grammaa x 100 % = 34,1 %. Painon mukaan arvioituna litrassa herneenpalkoja on siis melko tarkalleen yksi kolmasosa herneitä.

On kuitenkin muistettava, että litra ei ole painon mittayksikkö vaan tilavuuden mittayksikkö. Tuloksemme ei siis välttämättä kerro, kuinka paljon herneitä on koko tilavuudesta. Olennainen kysymys tässä on se, että onko herneenpalon tiheys ja herneen tiheys sama, jolloin painosta laskettu hernesisältö vastaisi suoraan tilavuutena ilmoitettua hernesisältöä. Asiassa on kuitenkin vielä yksi mutta matkassa. Myyntipaukkauksessa herneenpalkojen välillä on ilmarakoja ja tilavuuden kannalta on myös oleellista, kuinka tiiviisti herneenpalot on pakattu. Jos niiden välissä on paljon ilmaa, litra sisältää vähemmän palkoja kuin tiiviimmin pakattu litra palkoja. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin avattuina herneenpalkojen viemä tilavuus on suurempi kuin avaamattomina.

Mitä mittauksemme sitten oikeastaan kertoo? Ei oikeastaan muuta kuin sen, että herneenpalkoläjän biomassasta noin kolmannes on syötävää hernemassaa. Paitsi että jotkuthan käyttävät myös paloista osan. Olen itsekin joskus pureskellut palkoja ja näin saanut niistä makeaa mehua suuhuni. Eli mittauksemme ei kerro myöskään syötävän massan määrää. Kertooko se oikeastaan mitään järkevää?

On tällä mittaustuloksella ainakin yksi käytännön sovellus. Jos jossain ruokareseptissä käsketään laittamaan esimerkiksi 200 grammaa herneitä, voidaan tämän mittaustuloksen perusteella ostaa kaupasta kolminkertainen grammamäärä herneenpalkoja (koska herneitä on paloissa yksi kolmasosa, tarvitaan palkoja kolme kertaa herneiden haluttu grammamäärä).

Toinen mittaus

Kun olin kirjoittanut yllä olevan lyhyen herneanalyysin, tulin ostaneeksi taas litran herneitä ja päätin tehdä toistomittauksen. Alla on esitetty tulokset tästä lyhyesti:

Koko satsin paino: 533 grammaa
Pelkkien herneiden paino: 217 grammaa
Hernesisältö: 41 prosenttia.

Tuloksena on siis hieman suurempi hernesisältö kuin heinäkuussa tehdyssä mittauksessa. Vaikka ero ei ole suuri ja voi selittyä satunnaisella vaihtelulla, mutta on myös mahdollista, että herneiden suurempi koko loppukesästä voisi selittää eron. Tämän selvittämiseksi tarvittaisiin enemmän mittauksia eri aikoina vuodesta (erityisesti kesällä).

Lopuksi toivon että kukaan ei vedä tästä herneitä nenään.

Lyhyt kommentti ilmastonmuutoskeskustelusta

Puolitoista vai kaksi astetta? Jos voimme rajoittaa ilmaston lämpenemisen kahteen asteeseen, niin ilmastokatastrofi on vältetty, vai mitä? Jopa asiasta näennäisesti perillä olevat keskustelevat ikään kuin ilmastonmuutos vaikuttaisi haitallisesti vasta sitten kun tietyt lämpötilarajat tulevat vastaan.

Ilmastonmuutos on kuitenkin jo menossa, jos ei ehkä vielä aivan täysillä, niin hyvää vauhtia kuitenkin. Biosfäärissä esiintyy jo nyt eliölajien populaatioiden pienenemistä, elinalueiden kutistumista ja muita muutoksia. Jäätiköt kutistuvat ja merenpinta nousee.

Miten lämpötilan rajoittaminen kahteen asteeseen helpottaa jo kuolleiden luontokappaleiden tilannetta? Saavatko eliölajit elinalueensa takaisin, kun olemme rajoittaneet lämpenemisen onnistuneesti puoleentoista asteeseen?

Paranevatko terveytensä menettäneet ihmiset? Heräävätkö kuolleet takaisin henkiin? Kasvavatko jäätiköt takaisin? Laskeeko merenpinta? Saavatko korallit värinsä takaisin?

Minä seuraan päivittäin uusia ilmastonmuutokseen liittyviä tutkimustuloksia ja siellä raportoidaan jatkuvasti jo havaituista ilmastonmuutoksen erilaisista haitallisista vaikutuksista. Ilmastonmuutos niittää satoa jo nyt ja mitä me teemme?

Me keskustelemme asiasta tulevaisuuden ongelmana.

Valkoinen sinivuokko ja valkovuokko – miten erottaa ne toisistaan?

Kuva: Elina Muurinen.

Sinivuokon kukka voi joskus olla valkoinen, kuten yllä olevasta kuvasta nähdään, mutta miten sen voi erottaa valkovuokosta? Ensimmäinen vihje yllä olevassa kuvassa on tietysti se, että samassa kimpussa on sekä sinisiä että valkoisia kukkia. Jo sen perusteella voi epäillä, että onkohan kyseessä sittenkään valkovuokko. Parempiakin tuntomerkkejä kuitenkin on. Paras tuntomerkki taitaa olla kasvin lehdet. Yllä olevassa kuvassa nähdään sinivuokon lehdet ja alla olevassa kuvassa nähdään valkovuokon lehdet. Lehdet ovat aivan erilaiset.

Joskus on kuitenkin niin, että sinivuokon lehtiä ei ole näkyvissä, vaikka kukkia näkyy. Jo se varmistaa lajin; jos lehtiä ei ole näkyvissä, kyseessä on sinivuokko. Tämä johtuu siitä, että sinivuokolla lehti ja kukka ovat eri varressa, kun taas valkovuokolla lehti ja kukka ovat samassa varressa. Valkovuokolla siis normaalisti näkyy aina sekä lehti että kukka.

Yllä mainittujen seikkojen lisäksi kukistakin löytyy eroja, vaikka terälehdet olisivatkin samanväriset. Alla olevassa kuvassa on esitetty valkokukkaisen sinivuokon ja valkovuokon kukat vierekkäin. Valkovuokolla heteet ovat keltaiset kun taas sinivuokolla ne ovat valkoiset.

Eroja on varmasti monia muitakin, mutta yllä mainituilla pääsee jo varmaan pitkälle. Lisää tietoa löytyy Luontoportista: sinivuokko ja valkovuokko.

Video: kuvaretki – Yyterin ranta, maaliskuu 2019

Linkki youtube-videoon.

Hyönteisyöjälinnut ovat vähenemässä Euroopassa

Uuden tutkimuksen tuloksien perusteella hyönteisyöjälintujen kannat ovat pienentyneet vuosien 1990 ja 2015 välillä. Kantojen pienenemisen katsotaan liittyvän ensisijaisesti tehomaatalouteen ja ruohomaiden vähenemiseen.

Hiljattain on ollut keskustelua hyönteisten vähenemisestä. Hyönteiskantojen pitkäaikaisia seurantoja ei ole ollut tarpeeksi, jotta asiasta voitaisiin olla kohtuullisen varmoja. Lintujen kantoja on sen sijaan seurattu hyvin tarkasti jo kauan. Uudessa tutkimuksessa verrattiin hyönteissyöjälintujen kantojen kehitystä muiden lintujen kantojen kehitykseen vuodesta 1990 lähtien ja tarkastettiin, onko hyönteisyöjälintujen kantojen kehitys yhdenmukainen arvioidun hyönteisten vähenemisen kanssa.

Hyönteissyöjälintujen kannat vähenivät 13 prosenttia vuosien 1990 ja 2015 välillä. Kaikkiruokaisten lintujen kannat pysyivät vakaana. Myös siemeniä syövien lintujen kannat vähenivät (28 prosenttia), mutta niiden osalta arvio perustuu vähempään määrään lajeja kuin hyönteisyöjien ja kaikkiruokaisten tapauksissa.

Hyönteisyönnin vaikutus kantoihin oli voimakkaampi maatalouden yhteydessä elävillä lajeilla ja erityisesti ruohomailla elävillä lajeilla. Hyönteissyönti oli yhteydessä pitkän matkan muuttoon, mikä on myös yhteydessä kantojen vähenemiseen. Hyönteisyöjien joukossa oli myös lajeja, joiden kannat pysyivät vakaana. Näin oli erityisesti monia erilaisia elinympäristöjä hyödyntävillä lajeilla.

Tutkimuksen tuloksien kerrotaan viittaavan siihen, että hyönteisyöjälintujen väheneminen liittyy ensisijaisesti tehomaatalouteen ja ruohomaiden vähenemiseen. Kantojen väheneminen sekä hyönteis- että siemensyöjillä viittaa siihen, että lintukannat yleensä ovat muuttumassa enemmän kaikkiruokaisten lajien hallitsemaksi.

Tutkimusartikkeli: Bowler, D. E., Heldbjerg, H. , Fox, A. D., Jong, M. and Böhning‐Gaese, K. (2019), Long‐term declines of European insectivorous bird populations and potential causes. Conservation Biology. doi:10.1111/cobi.13307.

Lämpötilakehitys vuoden 2016 jälkeen viittaa lämpenevään tulevaisuuteen

Maapallon ilmastojärjestelmään on kertynyt melko tasaisesti lämpöä viime vuosikymmenien aikana. Tästä huolimatta vuoden 1998 jälkeinen näennäinen maapallon keskimääräisen pintalämpötilan (Global Mean Surface Temperature, GMST) nousun hidastuminen on ollut ilmastonmuutoksenkieltäjien yleisimpiä väitteitä. Julkaisimme tästä aiheesta hiljattain kaksiosaisen tutkimusartikkelin (artikkeli 1, artikkeli 2).

Monet tekijät vaikuttavat GMST:hen koko ajan, minkä takia GMST:ssä näkyy paljon vaihtelua, varsinkin lyhytaikaista vaihtelua. Tämän vaihtelun takia on lähes aina mahdollista väittää myös pitkäaikaisen lämpenemisen aikana, ettei ole lämmennyt vuoden X jälkeen (kts. esim. ns. escalator-graafi). Lämpenevässä ilmastossa X täytyy muuttaa aina silloin tällöin, koska ilmaston lämmetessä GMST:hen ilmaantuu ajoittain uusi lämpöpiikki, joka on edellisiä korkeampi. Ilmastonmuutoksenkieltäjät eivät siis voi pitää samaa arvoa vuodelle X koko ajan.

Tällä hetkellä olemme siirtymävaiheessa. Jotkut ilmastonmuutoksenkieltäjät roikkuvat edelleen vanhentuneessa arvossa X = 1998, kun taas jotkut ovat jo alkaneet käyttää arvoa X = 2016 (ja jotkut heistä kumma kyllä häilyvät jonkinlaisessa välitilassa ja väittävät, että lämpötila on laskenut takaisin “hiatus-tasolle”, mutta tämä vaatii yleensä luovaa, Y-akselin venytystä sisältävää kuvaajakikkailua).

Vuoden 2016 kirsikanpoiminta on sama kuin vuoden 1998 kirsikanpoiminta – voimakas El Niño, jonka tiedetään nostavan GMST:tä väliaikaisesti. Tämä mielessäni päätin verrata vuoden 2016 jälkeistä lämpötilakehitystä vuoden 1998 jälkeiseen lämpötilakehitykseen. Otin mielenkiinnosta vertailuun mukaan vielä vuosien 1982-1983 voimakkaaseen El Niñoon liittyvän lämpötilakehityksen. Nämä kaikki kolme voimakasta El Niñoa ovat tapahtuneet nykyisen ilmaston lämpenemisjakson aikana.

Katsotaan ensin, miten nämä kolme tapahtumaa vertautuvat toisiinsa vuoden 2016 lämpötilakehitykseen sopivassa aikaikkunassa. Alla olevassa kuvaajassa on esitetty kaikkien kolmen tapahtuman lämpötilakehitys niin, että ne on sovitettu toisiinsa vuosien 2016-2018 välistä aikajaksoa vastaavan keskiarvon avulla. Vuoden 1998 arvot on pidetty muuttumattomana ja kahden muun aikasarjan arvoihin on lisätty/vähennetty niin, että niiden keskiarvot ovat lisäyksen/vähennyksen jälkeen samat. Kuvaajan Y- ja X- akselit näyttävät vuoden 1998 tapahtuman lämpötilakehityksen arvoja.

Näemme kuvaajasta, että voimakkaan El Niñon lähellä GMST:n kehitys on melko samanlaista eri aikakausina. Tämä ei ole kovin yllättävää näin lyhyen aikaikkunan tapauksessa. Vertaillaan seuraavaksi tapahtumia vuoden 1998 jälkeiseen lämpötilakehitykseen sopivalla aikaikkunalla. Aikaikkunamme on nyt 1997-2018, eli 21 vuotta. Meillä ei tietenkään ole niin paljoa mittauksia vuoden 2016 jälkeen, mutta kahden muun El Niñon jälkeen mittauksia on tarpeeksi (sivuhuomautuksena todettakoon, että tähän vertailuun voitaisiin lisätä vielä vuosien 1972-1973 El Niñon jälkeinen lämpötilakehitys ja lopputulos säilyisi jokseenkin samana). Tehkäämme siis 21 vuotta kattava kuvaaja kahden aiemman El Niñon lämpötilakehityksestä ja piirretään 2016 jälkeinen kehitys siihen päälle. Merkitään X-akseli alkamaan vuodesta 2015 ja sovitetaan kuvaajat vuoden 2016-tasolle niin, että Y-akselilla on vuoden 2016 tilannetta vastaavat arvot. Tässä kuvaajassa (esitetty alla) X-akseli jatkuu pitkälle tulevaisuuteen ja voimme kutsua tätä kuvaajaa “ennusteeksi”. Näetkö sinä, mihin suuntaan lämpötila todennäköisesti muuttuu jatkossa?

Minun mielestäni kuvaaja kertoo, että jos mennyt lämpötilakehitys ylipäätään voi kertoa meille jotain tulevaisuudesta, niin mitä todennäköisimmin jatkossa on tiedossa lisää lämpenemistä. Niin kävi vuoden 1997-1998 El Niñon jälkeen ja niin kävi myös vuoden 1982-1983 El Niñon jälkeen. Ei ole mitään syytä olettaa mitään muuta myöskään vuoden 2015-2016 El Niñon jälkeen. Jos mennyt voi kertoa meille mitään, niin se on lämpenevä tulevaisuus.

Kukintakauden 2018 värit

Kirjoitin hiljattain vuoden 2018 kukintakaudesta kukkivien lajien määrän perusteella. Katsotaan, miltä vuoden 2018 kukintakausi näytti kasvilajien kukan värin perusteella. Aiempien vuosien katsaukset: 2017, 2016 ja 2015. Yllä olevassa kuvaajassa on esitetty kukkivien kasvilajien määrä väreittäin vuosien 2014 ja 2018 välillä (vuoden 2014 havainnot ovat puutteellisia).

Valkoinen, violetti ja keltainen näyttävät olevan yleisimmät värit jokseenkin läpi koko kukintakauden. Tässä on sama asia hiukan toisella tavalla esitettynä:

Kuvasta käy ilmi sama kuin aiempina vuosina, eli valkukukkaisten lajien kukintahuippu näyttää olevan ensin, sitten keltakukkaisten ja sitten violettikukkaisten.

Huippuajankohdat eri väreillä ovat:

• Vihreä: liian vähän lajeja huippuajankohdan määrittämiseksi.
• Valkoinen: 29.5. – 2.6. keskiarvo 31.5. (vuonna 2017 kaksi huippua: 13.6. ja 9.7. – vuonna 2016 11-14.6. keskiarvo 12.6. – vuonna 2015 6.7. ja 11.7. keskiarvo 9.7.).
• Keltainen: 17.6. – 4.7. keskiarvo 25.6. (vuonna 2017 16-20.7. keskiarvo 18.7. – vuonna 2016 11.7. – vuonna 2015 11.7.)
• Sininen: 6.6. – 14.7. keskiarvo 25.6. (vuonna 2017 20.6.-4.7. keskiarvo 27.6. – vuonna 2016 3-7.6. keskiarvo 5.6. – vuonna 2015 11-14.7. ja 23-26.7. keskiarvo 19.7.)
• Punainen: 12.6. – 6.7. keskiarvo 24.6. (vuonna 2017 21-23.7. keskiarvo 22.7. – vuonna 2016 14-15.6. keskiarvo 14.6. – vuonna 2015 14-25.7. keskiarvo 20.7.)
• Violetti: 6-21.7. keskiarvo 13.7. (vuonna 2017 31.7. – vuonna 2016 16.7 ja 19. 7. keskiarvo 17.7. – vuonna 2015 28.7.-4.8. keskiarvona 1.8.)
• Ruskea: liian vähän lajeja huippuajankohdan määrittämiseksi.

Vihreiden, sinisten, punaisten ja ruskeiden lajien havaintomäärät ovat niin pienet, että niitä on turha katsoa tarkemmin.

Valkokukkaisten lajien kukintahuippu oli vuonna 2018 toista viikkoa aiemmin kuin edellisinä vuosina. Keltakukkaisilla lajeilla huippu oli vähintään kaksi viikkoa aiemmin. Violettikukkaisilla huippu ei ollut kuin muutaman päivän edellisvuosia aiemmin. Ilmeisesti vuoden 2018 kuivuus osui enemmän kelta- ja valkokukkaisten lajien kukintahuippuun kuin violettikukkaisten.

Viime vuoden tarkastelussa esille otettu valkoisten kukkien kahden kukintahuipun olemassaolo on edelleen mahdollista, vaikka vuoden 2018 kukintakaudella se ei ole niin selvä kuin parina aiempana vuotena. Kesän 2018 kuivuus varmastikin on vaikuttanut myös tähän.

Seuraavissa kahdessa kuvassa on esitetty värien prosentuaalinen esiintyminen (ensin päällekkäisinä palkkeina esitettynä ja sitten kukin väri omana käyränään):

Värien prosentuaalisessa tarkastelussa vuosi 2018 on melko samankaltainen kuin aiemmat vuodet. Kukintakauden alussa ja lopussa esiintyy suuria eroja, joka johtunee kukkivien lajien vähyydestä, jolloin satunnainen vaihtelu pääsee vaikuttamaan enemmän.

Edellisvuosina esiteltyjen kuvaajien lisäksi tein nyt kolmelle tärkeimmälle värille omat kuvaajat, jotka näytän alla. Vuosi 2018 näkyy niissäkin huipultaan aikaisimpana.

Kasvien kukintakausi 2018

Vuoden 2018 kasvien kukintakausi pääkaupunkiseudulla:

• Alku: 7.4.2018
• Loppu: 1.12.2018
• Kesto: 238 päivää
• Huippu: 7-10.7.2018

Kasvien kukintakauden seurantani on jatkunut jo viisi vuotta (edellisten vuosien raportit: 2014, 2015, 2016, 2017). Seuranta rajoittuu pääkaupunkiseudun alueelle, jossa havaintoni tapahtuvat pääasiassa Helsingin ja Espoon alueella. Menetelmä on sama kuin edellisinä vuosina (kts. edellisten vuosien raporteista tarkemmin). Menetelmän periaatteen kuvasin vuoden 2015 kirjoituksessa:

Menetelmä on periaatteessa yksinkertainen: havainnoidaan kasvien kukintaa luonnossa, kirjataan ylös kulloinkin kukkivat lajit ja niiden määrä merkitään kunkin päivän kohdalle.

Tulokset luonnontilaisilta mailta

Vuoden 2018 seurantaan osui yhteensä 226 eri lajia.

Pääkaupunkiseudun kukintakausi 2018 alkoi 7.4. leskenlehden kukinnalla. Sinivuokon kukinta havaittiin seuraavaksi (11.4.) ja sitten idänsinililja (12.4.) sekä etelänruttojuuri ja pähkinäpensas (kummatkin havaittiin ensi kertaa 13.4.).

Vuoden viimeinen kukkija oli peltosaunio, joka havaittiin kukassa vielä 30.11. Seuraavaksi viimeiset kukkivat lajit havaittiin viimeisen kerran 22.11. (keto-orvokki, siankärsämö, tahmavillakko ja valkopeippi).

Kukintakauden huippu oli heinäkuun alkupuolella (7-10.7.). Huippukohdalla kukassa oli 126 seurannassa mukana olevaa lajia. Jos kukintakauden huipun ajankohtaa katsotaan hieman laajemmin, niin esimerkiksi 120 lajia ylittyi ensimmäisen kerran 20.6. ja viimeisen kerran 17.7. Vastaavat arviot aiempina vuosina ovat olleet 2017: 20.7., 2016: 12.7., 2015: 14.7. ja 2014: 15.7. Vuoden 2018 kukintakauden huippu näyttää olleen aiempia vuosia aikaisemmin. Tämä saattaa johtua kesällä 2018 olleesta voimakkaasta kuivuusjaksosta.

Kukintakauden kokonaiskesto oli 238 päivää. Kukintakauden kestoarvio niin, että vähintään 10 lajia (eli noin 5 prosenttia mukana olleista lajeista) on kukassa, on 202 päivää. Edellisinä vuosina se oli: 2017: 200 päivää, 2016: 203 päivää ja 2015: 207 päivää (2014 seuranta ei ole tässä vertailukelpoinen). Kasvukausi vähintään 75 kukkivalla lajilla (32 prosenttia lajeista) kesti 76 päivää vuonna 2018 ja edellisinä vuosina 2017: 106 päivää, 2016: 124 päivää ja 2015: 100 päivää. Kuivuusjakso ei siis näyttänyt vaikuttaneen 10 lajin kukintakauden kestoon, mutta 75 lajin kukintakauden kestossa vaikutus on huomattava.

Seuraavassa kuvassa on esitetty eri vuosien kukintakausien vertailu:

Kuvasta nähdään hyvin kuinka poikkeava vuoden 2018 kukintakausi oli; ensin kukintakausi etenee samaa vauhtia kuin vuoden 2016 kukintakausi, mutta kesäkuun 20. päivän tienoilla vuoden 2018 kukintakausi jää jälkeen ja alkaa hiipua jo heinäkuun puolenvälin jälkeen, kun aiempien vuosien kukintakausilla on korkein huippu menossa. Vuoden 2018 kukintakausi alkaa toipua hiukan elokuun puolenvälin paikkeilla ja palaa aiempien vuosien kukintakausien polulle lokakuun alkupuolella.

Yksittäisten lajien kukintakausista pisin oli valkopeipillä, 196 päivää. Seuraavaksi pisimmät, yli 150 päivää kestäneet kukintakaudet olivat peltosauniolla (193 päivää), litulaukalla (191), siankärsämöllä (178), puistolemmikillä (165 – sisältää myös samannäköisen luhtalemmikin havaintoja), lupiinilla (162), keto-orvokilla (161), ojaleinikillä (157), pietaryrtillä (152) ja puna-apilalla (151). Melko hyvin havaituilla lajeilla lyhyitä kukintakausia olivat muun muassa seuraavilla lajeilla: purolitukka (11 päivää), lehtokuusama (11), taikinamarja (13), vaahtera (13), mustakonnanmarja (15).

Luonnontilaiset, niitetyt ja käännetyt maat

Seuraavassa kuvassa on esitetty seuranta luonnontilaisilta (vihreä), niitetyiltä (musta) ja käännetyiltä eli “tuoreilta” (ruskea) mailta:

Johtopäätökset kuvasta ovat samat kuin edellisvuosina: niitetyillä mailla kukintakausi on myöhäisempi kuin luonnontilaisilla mailla. Tuoreilla maillakin kukintakausi alkaa myöhemmin kuin luonnontilaisilla mailla, mutta kukintakauden huippu näyttää osuvan melko samaan kohtaan. Myös tässä kuvassa saattaa näkyä vuoden 2018 kesän kuivuus. Kukintakauden huippu niitetyillä mailla oli vuonna 2018 välillä 28.7. – 11.9. (näiden keskiarvo olisi 19.8.) ja tuoreilla mailla 9.7. – 26.7. (keskiarvo 17.7.).

Kukintakausi lajien alkuperän perusteella

Seuraavassa kuvassa on esitetty kukintakausi lajien alkuperän perusteella niin, että Suomeen luontaisesti levinneet ja ihmisen tuomat lajit on laskettu erikseen:

Johtopäätös on sama kuin aiempina vuosina: luontaisesti tänne levinneet lajit näyttävät kukkivan aikaisemmin kuin ihmisen tuomat lajit.