Ilmastonmuutoksen vääristelyä Avoimen yliopiston luentosarjassa

Mainiosti alkanut Avoimen yliopiston luentosarja Muuttuva ilmasto sai nolon käänteen, kun emeritusprofessori Heikki Peltola sai puheenvuoron. Peltolan aiheena oli ilmastonmuutos ja terveys, mutta hän aloitti luentonsa todistelemalla, ettei mitään merkittävää ilmastonmuutosta ole edes tapahtumassa.

Peltola aloitti luentonsa mainitsemalla, ettei ole asiantuntija ilmastoasioissa. Silti hän kyseenalaisti ilmastotieteen selvitykset ilmastonmuutoksesta. Hän esitti viisi esityskalvoa ennen varsinaiseen aiheeseensa pääsyä. Näissä kalvoissa ja niiden yhteydessä hän esitti vääristeltyä tietoa.

Kalvo 1. Grönlannin lämpökehitys

Ilmastonmuutoksen kieltäjät esittävät aina silloin tällöin Grönlannin pitkän aikavälin lämpötila-arvioita jääkairanäytteisiin perustuen. Näissä tapauksissa lähes poikkeuksetta ei ole ymmärretty sitä, että menneiden ilmaston tutkimuksessa normaali käytäntö on asettaa “nykyhetki” vuoteen 1950. Tähän sortuu myös Peltola.

Peltola esittää Grönlannin lämpötilakehityksen GISP-2 jääkairanäytteestä rekonstruoituna. Kuvaaja muuten on suoraan kopioitu tunnetun ilmastonmuutoksen kieltäjän Bob Carterin yhdestä propaganda-artikkelista ja onkin hiukan surkuhupaisaa, että juuri tämän kuvaajan kohdalla Peltola kertoo kaikkien hänen esittämiensä kuvaajien olevan kansainvälisistä, hyvin arvostetuista julkaisuista. Peltolan kuvaajassa X-akselilla esitetään tilanne ennen nykyhetkeä, joka on merkitty kirjainyhdistelmällä “B.P.”. Tämä kirjainyhdistelmä on lyhenne sanoista Before Present ja tarkoittaa vuosia ennen nykyhetkeä. Nykyhetki tässä tapauksessa viittaa kuitenkin vuoteen 1950.

Menneitä aikoja tutkittaessa menneisyyttä käsitellään satojen, tuhansien ja miljoonien vuosien aikaskaalalla. Näillä aikaskaaloilla nykyhetki voi siis hyvinkin olla vuosi 1900, 1950, 2000 tai jopa 2050, eikä sillä ole suurta merkitystä. Paleoklimatologian (hienompi nimi menneisyyden ilmaston tutkimiselle) perusmääritelmä nykyhetkelle on (ainakin toistaiseksi) vuosi 1950.

Peltolan esittämässä kuvaajassa X-akselin aika loppuu vuoteen 0 “B. P.”, eli kuvaajan X-akseli loppuu vuoteen 1950. Sen jälkeistä ilmastonmuutosta ei esitetä kuvaajassa. Peltola kuitenkin sanoo tämän kuvaajan perusteella, että viimeisen sadan vuoden aikana lämpötilakehitys Grönlannissa on ollut, vaikkakin nousevaa, niin ei tilastollisesti merkitsevää.

Peltolan esittämä kuvaaja on siis lähes täysin merkityksetön siinä mielessä, missä hän sen esittää. Lisäksi yhden paikan lämpötilakehitys ei välttämättä vastaa ollenkaan maapallon keskimääräistä lämpökehitystä. Tämä on totta etenkin Grönlannin tapauksessa, sillä Grönlannissa on valtavan suuri jäätikkö, jonka hidas reagointi ilmaston lämpenemiseen näkyy myös Grönlannin lämpötilamittauksissa ja jääkairanäytteissä. Katsotaan kuitenkin ihan mielenkiinnosta, miten Grönlannin lämpötilat ovat kehittyneet viime aikoina (siis ihan oikeasti vuoden 1950 jälkeen, johon Peltola ehkä tietämättään tai tarkoituksella jätti tilanteen tarkastelun).

Grönlannin lämpötiloissa on tapahtunut verrattain vähän muutoksia samaan aikaan, kun maapallo on lämmennyt (Box 2002, Hanna ja Cappelen 2003, Chylek ja muut 2004). Joidenkin merkkien mukaan aivan viime aikoina Grönlannissa on esiintynyt lämpenemistä (Chylek ja muut 2006, Hall ja muut 2008) ja erityisesti ilmakehä Grönlannin yläpuolella on lämmennyt (Box ja Cohen, 2006). Grönlannissa, kuten monessa muussakin paikassa maapallolla, on kuitenkin myös muita lämpötilaan vaikuttavia tekijöitä kuin kasvihuonekaasut. Grönlannissa näitä tekijöitä ovat Pohjois-Atlantin oskillaatio (Box 2002, Hanna ja Cappelen 2003, Chylek ja muut 2004) ja tulivuorten vaikutus (Box 2002, Box ja muut 2009). Lisäksi, kun Pohjois-Atlantin oskillaation vaikutus minimoidaan, Grönlanti näyttää lämpenevän ennusteiden mukaan (Chylek ja Lohmann, 2005).

Ilmaston lämpeneminen siis todella näyttää lähteneen hitaasti liikkeelle Grönlannin pintalämpötilaa tarkasteltaessa, mutta meillä on hyvä käsitys siitä, miksi näin tapahtuu, eikä se vähennä kasvihuonekaasujen aiheuttamaa koko maapallon laajuista ilmaston lämpenemistä yhtään.

Kalvo 2. Merien pintalämpötila

Seuraavassa kalvossa kikkaillaan myös esitetyn ajanjakson kanssa. Peltola esittää meren pintalämpötilan mittauksia vuosien 2002 ja 2013 välillä, eikä esitetyssä kuvaajassa näy merkittävää lämpenemistä. Peltola kuitenkin jättää kertomatta, että meren pintalämpötiloja on mitattu paljon ennen vuotta 2002. Seuraavassa kuvassa on esimerkiksi esitetty NOAA:n merien pintalämpötilan mittaussarja vuodesta 1880 lähtien:

Kuvassa näkyy selkeää lämpenemistä. Olen lisäksi korostanut kuvaajasta Peltolan valitseman ajanjakson, jotta lukija voi arvioida, kuinka edustavan otoksen tarjolla olevasta tiedosta Peltola oli päättänyt tarjota luentonsa yleisölle.

Törkeintä asiassa on se, että Peltola kuvaa tätä sanoilla: “…ei se kamalasti ole siitä vaihdellut nyt viimeisten kymmenien vuosien aikana”. Hän yrittää siis esittää kuvaajan olevan merkityksellinen yksinkertaisesti väittämällä sen esittävän useiden kymmenien vuosien ajanjaksoa.

Kalvo 3. Atlantin monikymmenvuotinen vaihtelu

Seuraava kalvo esittää Atlantin monikymmenvuotista vaihtelua (Atlantic Multidecadal Oscillation, AMO). Minulle on hiukan arvoitus, miksi Peltola esittää tämän kuvaajan. Hän sanoo, että kuvaajassa ei näy suurta muutosta mihinkään suuntaan, millä ei ole mitään merkitystä tässä asiassa, sillä Atlantin monikymmenvuotinen vaihtelu on ilmastojärjestelmän sisäistä vaihtelua, eikä siinä edes odoteta näkyvän muuta kuin vaihtelua edestakaisin. Kasvihuonekaasujen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen kanssa kuvaajalla ei ole paljon mitään tekemistä.

Kalvo 4. Jään määrä napa-alueilla

Peltola esittää kuvaajan, jossa esitetään arktisen ja Antarktiksen alueen jään muuttumista. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että sekä Grönlannin että Antarktiksen jäätiköt menettävät jäämassaansa ja vieläpä kiihtyvään tahtiin. Kerroin tästä äskettäin ilmestyneessä artikkelissani.

Silti Peltolan kuvaajassa esitetään, että Antarktiksella jään määrä kasvaisi. Arvaan, että hän sekoittaa merijään ja mannerjäätiköt keskenään. Antarktiksella merijään määrä on tosiaan lisääntynyt ja Peltolan kuvaajassa arktisen alueen käyrässä on minimi juuri vuoden 2007 kohdalla, jolloin arktisella alueella oli merijäätä erityisen vähän. Toisaalta Peltolan kuvaajassa lukee, ja hän itse tätä myös korostaa, että Antarktiksella on 90 prosenttia maapallon jäästä. Tämä luku viittaa Antarktiksen mannerjäätikköön, eikä merijäähän. Peltola on siis (ilmeisesti) esittänyt kuvaajan napa-alueiden merijään muutoksista ja uskottelee (tai ehkä luulee itsekin?) kuvaajan viittaavan koko jään määrään.

Käydään vielä lyhyesti läpi merijään tilanne. Arktisella alueella merijää on vähentynyt huomattavasti. Samaan aikaan Antarktiksella merijää on lisääntynyt. Arktisella alueella merijään pinta-ala on vähentynyt keskimäärin noin 51 000 neliökilometriä per vuosi, kun taas Antarktiksella merijään pinta-ala on kasvanut keskimäärin noin 17 000 neliökilometriä vuodessa. Näistä saadaan siis yksinkertaisella laskutoimituksella tulokseksi, että maailmanlaajuisesti merijään pinta-ala on pienentynyt keskimäärin noin 34 000 neliökilometriä per vuosi. [Parkinson, 2009]

Kalvo 5. Suomen lämpötila

Peltola esittää seuraavaksi kuvaajan Suomen lämpötilakehityksestä ja korostaa sitä, että 1930-luvulla lämpötila oli verrannollinen nykyaikaan. Pohjois-Atlantti vaikuttaa voimakkaasti Suomen lämpötilaan ja Pohjois-Atlantilla esiintyvä vaihtelu näkyy suoraan myös Suomen lämpötilassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ilmaston lämpeneminen vaikuttaisi myös Suomen lämpötilaan.

Myöskään ilmastonmuutosta ei ole peruttu tämän takia. Kasvihuonekaasujen aiheuttama lämpeneminen vaikuttaa hiljalleen maapallon joka puolella, mutta kun tarkastellaan yksittäisen alueen lämpötiloja, sieltä usein löytyy myös muiden tekijöiden vaikutuksia, jotka voivat näennäisesti esiintyä paljon voimakkaampina kuin kasvihuonekaasujen vaikutus. Maailmanlaajuisesti kasvihuonekaasut ovat silti tärkein ilmastoa muuttava tekijä tällä hetkellä. Samaan tapaan urheilija voi voittaa kymmenottelun, vaikkei voittaisi ainuttakaan yksittäistä lajia. Kokonaiskilpailun voittamiseksi saattaa riittää sijoittuminen toiseksi kaikissa lajeissa.

Suomessa lämpötilaan tulee jatkossakin vaikuttamaan Pohjois-Atlantin olosuhteet. Ne heiluttavat Suomen lämpötilaa edestakaisin pitkällä aikavälillä tietyissä rajoissa. Kasvihuonekaasujen aiheuttama ilmaston lämpeneminen siirtää lämpötilan heilahtelurajoja pikkuhiljaa korkeammalle.

Hyvää tietoa Suomen lämpötilan muutoksesta antaa Ilmasto-opas. Yksi silmäänpistävä piirre on se, että Peltolan kuvaajassa lämpötilakehitys näyttää melko erilaiselta kuin Ilmasto-oppaan kuvaajassa. Peltolan kuvaajassa 1930 luku näkyy lämpimimpänä tai ainakin samantasoisena kuin nykyaika, kun taas Ilmasto-oppaan kuvaajassa nykyaika näyttäytyy selvästi lämpimämpänä kuin 1930-luku. Valitettavasti Peltola ei kerro lähdettä kuvaajalleen, joten on vaikea selvittää onko tässä kikkailtu vielä lisää.

Lähteet

Box, J. E. (2002), Survey of Greenland instrumental temperature records: 1873�2001, Int. J. Climatol., 22(15), 1829-1847, doi:10.1002/joc.852. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Box, J. E., and A. E. Cohen (2006), Upper-air temperatures around Greenland: 1964-2005, Geophys. Res. Lett., 33, L12706, doi:10.1029/2006GL025723. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Box, J. E., L. Yang, D. H. Bromwich, L-S. Bai (2009), Greenland Ice Sheet Surface Air Temperature Variability: 1840-2007. J. Climate, 22, 4029-4049, doi: 10.1175/2009JCLI2816.1. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Hanna, E., and J. Cappelen (2003), Recent cooling in coastal southern Greenland and relation with the North Atlantic Oscillation, Geophys. Res. Lett., 30(3), 1132, doi:10.1029/2002GL015797. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Chylek, P., J. E. Box and G. Lesins (2004), Global Warming and the Greenland Ice Sheet, Climatic Change, 63(1-2), 201-221, doi:10.1023/B:CLIM.0000018509.74228.03. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Chylek, P., and U. Lohmann (2005), Ratio of the Greenland to global temperature change: comparison of observations and climate modeling results, Geophys. Res. Lett., 32, L14705, doi:10.1029/2005GL023552. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Chylek, P., M. K. Dubey, and G. Lesins (2006), Greenland warming of 1920-1930 and 1995-2005, Geophys. Res. Lett., 33, L11707, doi:10.1029/2006GL026510. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Hall, D. K., R. S. Williams, S. B. Luthcke, N. E. Digirolamo (2008), Greenland ice sheet surface temperature, melt and mass loss: 2000-06, Journal of Glaciology, 54, 184, 81-93(13). [tiivistelmä]

Claire Parkinson, Changes in Polar Sea Ice and How They Illustrate the Complex Picture of Global Climate Change, Bulletin of the American Physical Society, APS March Meeting 2013, Volume 58, Number 1. [tiivistelmä]

Variksenlaskijat

Kuvat: Tiina Oinas.

Lintujen kannan määrää arvioidaan linjalaskennoilla. Automatkat ovat ainakin minulle melko tylsää puuhaa. Ajattelin kokeilla yhdistää nämä kaksi, jotta automatkat olisivat mielenkiintoisempia. Ensimmäinen kokeilu on nyt tehty seuraavalla tavalla.

Matkalla Parikkalasta Espooseen kirjasimme avovaimoni kanssa matkalla näkyneet varislinnut (tai siis minä ajoin ja hän kirjasi). Varislinnut valittiin siksi, että ne ovat isokokoisia ja melko helppoja tunnistaa.

Ensimmäiseksi merkittiin lähtöpisteessä auton matkamittarin lukema ylös. Tämän jälkeen jokaisen varislintuhavainnon kohdalla merkittiin havaittu laji, yksilömäärä ja matkamittarin lukema. Lisäksi merkittiin maaston tyyppi (metsä, pelto, muu aukea, kylä/kaupunki) sekä linnun sijainti tiehen nähden (tiellä, pientareella, kauempana, lennossa).

Tulokset

Matkaa kertyi 358 kilometriä. Kaikkiaan havaittiin 133 varislintuyksilöä. Varislintuja havaittiin siis noin 37 yksilöä per 100 kilometriä. Ensimmäisellä 100 kilometrillä havaittiin 82 yksilöä, toisella 43 ja kolmannella (joka ei ole kokonainen 100 kilometrin matka) 8 yksilöä. Lintuyksilöiden määrä näyttää vähenevän loppua kohden, mutta arviointia vaikeuttaa alkumatkasta nähty yksittäinen naakkaparvi, jossa arvioitiin olevan 50 lintua. Ilman tätä parvia ensimmäisen sadan kilometrin matkalla olisi havaittu vähemmän lintuja kuin toisella sadan kilometrin matkalla. Saattaa siis olla, että lintujen näennäinen väheneminen loppua kohden on vain sattuman oikku. On kuitenkin huomattava, että aivan loppumatkasta lintuja havaittiin hyvin vähän, mikä ei vaikuta sattumalta. Tämä saattaa liittyä lintujen toiminnan muuttumiseen vuorokauden ajan mukaan. Aloitimme matkamme aamulla noin yhdeksän aikaan ja saavuimme perille yhden aikaan päivällä. Linnut saattavat olla enemmän liikkeellä aamulla kuin keskipäivällä.

Seuraavassa kuvassa esitetään varislintujen määrä 40 kilometrin liukuvana arvona kymmenen kilometrin välein (ensimmäinen laskettava piste on 20 kilometrin kohdalla ja siihen pisteeseen varislintujen määrä on laskettu 0-40 kilometrin välillä; toinen piste on 30 kilometrin kohdalla, johon on laskettu varislinnut 10-50 kilometrin välillä jne.).

Kuvasta voidaan arvioida se, jos jätetään alun korkea piikki ja 200 kilometrin kohdalla oleva hetkellinen nousu pois tarkastelusta, niin lintujen lukumäärä saattaa laskea loppua kohti erityisesti ensimmäisen 200 kilometrin aikana. Asian arviointi on kuitenkin melko epävarmaa.

Havaituista linnuista naakkoja oli 41 prosenttia (55 yksilöä), variksia 37 prosenttia (49 yksilöä), harakoita 17 prosenttia (23 yksilöä) sekä korppeja ja närhiä kaksi prosenttia (3 yksilöä) kumpaakin. Naakkojen suurin osuus selittyy jo aiemmin mainitulla suurella yksittäisellä parvella. Ilman sitä variksia olisi ollut lähes 60 prosenttia ja harakoita lähes 30 prosenttia havaituista linnuista. Varikset ja harakat olivat ainoita lajeja, joita havaittiin melko tasaisesti koko matkan ajan (mikä ei ollut suuri yllätys). Närhet ovat melko vaikeita havaita autosta, joten havaitut kolme yksilöäkin olivat yllätys.

Varislintutiheys

Tästä laskennasta voidaan arvioida varislintujen esiintymistiheys. Arviointi on kuitenkin hankalaa, sillä emme tiedä, kuinka leveän kaistaleen tarkastelumme kattoi. Metsäalueilla tarkastellun alueen leveys jää helposti muutamaan kymmeneen metriin, kun taas peltoalueilla voidaan nähdä satojen metrien päähän. Pitkältä matkalta ainakin harakka on vielä tunnistettavissa.

Voimme kuitenkin arvioida esiintymistiheyden karkeasti. Kokonaismatka oli 357,5 kilometriä. Arvioimme tarkastellun kaistaleen leveydeksi 50, 100, tai 200 metriä. Näillä leveysarvioilla tarkastelun kattama pinta-ala olisi ollut 18, 36, tai 72 neliökilometriä. Varislintuja havaittiin 133, joten eri leveysarvioiden perusteella saadaan 7, 4 tai 2 varislintua per neliökilometri.

Varislintujen nykyiset parimääräarviot Suomessa ovat: varis = 150 000…200 000 (keskiarvo on 175 000), harakka = 140 000…200 000 (170 000), naakka ~ 110 000, korppi ~ 21 000, närhi = 120 000…160 000 (140 000). Lajien levinneisyys Suomessa kuitenkin vaihtelee. Varovaiset arviot niiden kattamasta osasta Suomen pinta-alasta ovat: varis = 9/10, harakka = 8/10, naakka = 1/3, korppi = 1/1, närhi = 3/5. Näillä arvoilla voidaan laskea kullekin lajille tiheys, joka on: varis = 1,15 kpl/(km)², harakka = 1,26 kpl/(km)², naakka = 1,97 kpl/(km)², korppi = 0,12 kpl/(km)², närhi = 1,38 kpl/(km)². Yhteensä näistä tulee varislintujen esiintymistiheydeksi 5,88 kpl/(km)², joka on yllä arvioitujen tiheyksien sisällä. Voimme olla siis varovaisen optimistisia käyttämämme menetelmän suhteen varsinkin, jos sitä vielä kehitellään pitemmälle.

Varislinnuille arvioidusta esiintymistiheydestä 5,88 kpl/(km)² voimme arvioida, että tarkastelumme kattama leveys olisi ollut 63,3 metriä. Tällä leveydellä saadaan laskennastamme eri lajien tiheyksiksi: varis = 2,17 kpl/(km)², harakka = 1,02 kpl/(km)², naakka = 1,97 kpl/(km)², korppi = 0,13 kpl/(km)², närhi = 0,13 kpl/(km)². Nämä ovat suunnilleen oikean suuntaisia variksen ja närhen esiintymistiheyksiä lukuunottamatta. Närhen osalta selitys voisi olla se, että se on muita tarkastelussa olleita lajeja enemmän metsälintu, eikä sitä siksi voi odottaa tapaavansa automatkalla siinä tiheydessä, missä se oikeasti esiintyy. Variksen osalta selittäminen on vaikeampaa, mutta kyseessä voi olla vain menetelmän epätarkkuus. Yksittäisen automatkan sijasta tarvittaisiin useampia matkoja, jotta arviot saataisiin tarkemmaksi.

Menetelmästä

On muistettava, että ylla esitetyt arviot ovat hyvin karkeita ja epävarmuuksia on paljon. Autolla ajettaessa ei suinkaan näe kaikkia tietyn pinta-alan varislintuja, vaan erityisesti maassa olevat yksilöt on vaikeampi havaita. Havainnoija ei myöskään voi seurata koko tarkasteltavaa alaa koko matkan ajan, vaan huomio kiinnittyy välillä pois maastosta varsinkin kuljettajan tapauksessa. Tämän menetelmän harrastamista ei oikeastaan voi edes suositella kuljettajille, joiden olisi syytä keskittyä auton hallintaan ja liikenteen seurantaan.

Menetelmää voidaan parantaa siten, että kuljetaan jotain tiettyä reittiä vakituisesti. Autolla kuljettaessa on melkein pakko olla kuljettajan lisäksi toinen henkilö mukana. Tätä menetelmää voisi käyttää erityisen hyvin junamatkoilla. Kävelyretkelläkin tätä voisi kokeilla. Kävellessä liikutaan kuitenkin sen verran hitaasti, että samojen lintuyksilöiden havainnointi moneen kertaan on todennäköisempää kuin nopeammin liikuttaessa. Menetelmää on syytä kokeilla eri aikoihin päivästä ja eri vuodenaikoina. Erityisesti kesällä voidaan ottaa myös muita lajeja tarkasteluun. Mahdollisia kesälajeja olisivat esimerkiksi lokit ja sepelkyyhkyt, joita on helppo havannoida. Venematkalla voisi havainnoida myös sorsalintuja. Kokeneet ja taitavat lintuhavainnoijat voisivat varmasti soveltaa tätä menetelmää hyvin moniin lajeihin.

Jäätiköt sulavat!

Uusien tutkimusten mukaan jäätiköt eri puolilla maapalloa jatkavat sulamistaan. Vain harvassa paikassa jäätiköiden massa lisääntyy talvisten sademäärien lisääntymisen vuoksi. Monessa tutkimuksessa kerrotaan lisäksi viimeaikaisesta kiihtymisestä jään vähenemisessä.

Maapallon jäätiköt ja ilmasto ovat nykyään epätasapainossa. Jäätiköt ohenevat ja vetäytyvät menettäen jäämassaansa hakiessaan uutta tasapainoa ilmaston kanssa. Mernild ja muut ovat selvittäneet jäätikköjen tilannetta maailmanlaajuisesti. Tutkimuksessa oli mukana 144 jäätikköä eri puolilta maapalloa. Tutkimuksen tuloksien perusteella jäätiköt ovat kauempana tasapainotilasta kuin aiemmin on luultu. Jäätiköiden arvioidaan menettävän vielä 32 prosenttia pinta-alastaan ja 38 prosenttia tilavuudestaan, jos ilmasto jatkuisi samanlaisena kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana (eikä lämpenisi enempää).

Viime aikoina on ilmestynyt paljon paikallisia tutkimuksia jäätiköiden nykytilanteesta. Tässä esitellään joitakin tutkimuksia eri puolilta maapalloa.

Norja

Vain pientä osaa Norjan jäätikköpinta-alasta (alle 15 prosenttia) on seurattu massatasapainon osalta ja useimmiten vain lyhyen aikaa (alle 10 vuotta). Engelhardt ja muut ovat arvioineet Norjan jäätiköiden massatasapainoa mallintamalla tilannetta lämpötila- ja sademäärähavaintojen avulla. Mallinnuksen tuloksien perusteella jäätiköiden talviaikainen jäämassa kasvoi vuosien 1961 ja 2000 välillä. Sen jälkeen sekä talven että kesän aikainen jäämassa on vähentynyt merkittävästi. Vuotuinen jäämassa on vähentynyt vuoden 2000 jälkeen. Tätä edeltäneinä neljänä vuosikymmenenä vuotuinen jäämassa joko pysyi samana tai lisääntyi.

Islanti

Islannissa jäätiköt ovat erityisen herkkiä ilmaston muuttumiselle. Suurin osa Islannin jäätiköistä on vetäytynyt vuodesta 1990 lähtien ja melkein kaikki vuodesta 1995 lähtien. Bradwell ja muut ovat arvioineet Virkisjökull–Falljökull -jäätikön vetäytymishistoriaa mittausten ja valokuvien avulla.

Tutkimuksen tuloksien perusteella jäätikkö vetäytyi vuosien 1935 ja 1945 välillä nopeammin kuin vuosien 1990 ja 2004 välillä. Kummankin jakson aikana jäätikön vetäytyminen on yhdistettävissä kesälämpötiloihin. Vuodesta 2005 alkaen jäätikön vetäytymisnopeus on kuitenkin kasvanut huomattavasti. Vetäytymisnopeus on ollut vuoden 2005 jälkeen keskimäärin 35 metriä vuodessa. Viimeisen viiden vuoden aikana jäätikkö on vetäytynyt nopeammin (noin 190 metriä viiden vuoden aikana) kuin koskaan mittausten alettua vuonna 1932.

Alpit

Braithwaite ja muut ovat arvioineet kahdeksan jäätikön massatasapainoa Euroopan Alpeilla. Tutkimuksessa verrattiin ajanjaksojen 1961-1990 ja 1991-2010 tilannetta toisiinsa. Vuosien 1961 ja 1990 välillä massatasapaino ei muuttunut merkittävästi kyseisillä kahdeksalla jäätiköllä. Vuosien 1991 ja 2010 välillä massatasapaino oli hyvin negatiivinen (negatiivinen massatasapainon arvo tarkoittaa jäämassan menetystä). Vuonna 2003, jolloin Euroopassa oli hyvin helteinen kesä, massatasapaino oli erittäin negatiivinen. Läntiset jäätiköt näyttivät olevan herkempiä lämpötilan muutoksille kuin itäiset jäätiköt.

Rabatel ja muut ovat mitanneet Länsi-Alpeilta tasapainolinjan (raja, jonka kohdalla jäätikön sulaminen ja uuden jään muodostuminen ovat yhtä suuria) muutoksia 43 jäätiköltä vuosien 1984 ja 2010 välillä. Tuona aikana jäätiköiden tasapainolinja nousi keskimäärin noin 170 metriä korkeammalle. Samaan aikaan lämpösumma kasvoi 3000 metrin korkeudella, mutta sademäärät eivät juurikaan muuttuneet.

Bonanno ja muut ovat tarkastelleet useiden jäätiköiden alareunan vaihteluita Italian Alppien luoteisosissa viimeisen 50 vuoden ajalta. Keskimäärin jäätiköiden alareuna on vetäytynyt, mutta vuosien 1970 ja 1990 välillä jäätiköt etenivät. Jäätiköiden alareunan muutoksiin vaikuttavat eniten kesälämpötilan ja talven sademäärien muutokset. Jäätiköt reagoivat muutoksiin viiveellä siten, että kesälämpötilan muutokset vaikuttavat viiden ja talvisateiden muutokset kymmenen vuoden viiveellä. Jäätiköt ovat siis yleisesti vetäytymässä ja vetäytyminen näyttää lisäksi olevan kiihtymässä. Alareunan vetäytymisen arvioidaan olevan 300-400 metriä vuonna 2050 nykyiseen sijaintiin verrattuna.

Grönlanti

Grönlannin jäätikön massatasapainoa on viime aikoina arvioitu Grace-satelliitista tehtyjen painovoimamittauksien avulla. Itävaltalainen tutkija Oliver Baur on julkaissut tutkimuksen, jossa Grönlannin massatasapainoa arvioidaan Champ-satelliitista tehdyistä painovoimamittauksista vuosien 2003 ja 2009 välillä. Champ-satelliitin mittauksista Grönlannin jäätikön arvioitiin menettäneen noin 246 miljardia tonnia jäätä per vuosi. Grace-satelliitin mittauksista saatu arvio on noin 223 miljardia tonnia jäätä per vuosi. Arviot ovat melko lähellä toisiaan, joten arvioiden on syytä uskoa olevan päteviä. Grönlannin jäätikön massahävikki näyttää tapahtuvan erityisesti jäätikön reunoilla, mikä on melko odotettu tulos.

Barletta ja muut ovat arvioineet Grönlannin massatasapainoa Grace-satelliitista tehtyjen painovoimamittauksien avulla. He keskittyivät tutkimuksessaan Grace-mittausten epävarmuuksiin ja tarvittaviin korjauksiin. Heidän arvionsa Grönlannin massatasapainoksi vuosien 2003-2011 välillä on -234 miljardia tonnia per vuosi. Arvio on hyvin lähellä Baurin arviota. Lisäksi havaittiin, että viimeisen neljän vuoden aikana massahävikki on kasvanut. Barletta ja muut arvioivat myös Antarktiksen massatasapainon, jonka käsittelemme Antarktiksen yhteydessä.

Antarktis

Sasgen ja muut ovat arvioineet Antarktiksen massatasapainoa Grace-satelliitista tehtyjen painovoimamittauksien avulla vuosien 2003 ja 2012 välillä. Tutkimuksessa parannettiin maankohoamisen tai -vajoamisen arviointimenetelmiä, joiden avulla todellinen jäämassan muutos voidaan erottaa mittaussarjoista. Heidän arvionsa Antarktiksen jäähävikiksi on pienempi kuin aiemmat Grace-mittauksiin perustuneet arviot. Antarktiksen jäätikön massatasapainoksi arvioitiin -114 miljardia tonnia per vuosi. Itä-Antarktikselle arvioitiin massatasapainoksi 26 miljardia tonnia per vuosi, mikä tarkoittaa, että Itä-Antarktiksen alueella jäätikön jäämassa on kasvanut.

Jo Grönlannin yhteydessä mainitut Barletta ja muut arvioivat myös Antarktiksen massatasapainon. Heidän arvionsa mukaan Antarktiksen jäätikön massatasapaino vuosien 2003 ja 2011 välillä oli -83 miljardia tonnia per vuosi. Länsi-Antarktiksen massatasapainoksi arvioitiin -111 miljardia tonnia per vuosi. Viimeisen neljän vuoden aikana massahävikki on kasvanut. Itä-Antarktiksella jäämassa oli kasvanut noin 52 miljardia tonnia per vuosi. Barletan ja muiden arvio Antarktiksen jäätikön massatasapainosta on hyvin yhteensopiva Sasgenin ja muiden arvion kanssa.

Dutrieux ja muut ovat tutkineet Länsi-Antarktiksella sijaitsevaa Pine Islandin jäätikköä, jonka kautta suurin osa Länsi-Antarktiksen jäämassan hävikistä tapahtuu. Pine Islandin jäätikkö on ohentunut ainakin vuodesta 1992 lähtien. Dutrieux ja muut mittasivat jäätikön jäänvirtausnopeuksia, joiden avulla arvioitiin jäätikön vuosittain menettämän jään tilavuutta. Suurimmat jäätiköltä mitatut jään virtausnopeudet olivat 100 metriä vuodessa. Vuosien 2008 ja 2011 välillä jäähävikiksi arvioitiin 87 kuutiokilometriä per vuosi. Tämä arvio on yhteensopiva aiempien arvioiden kanssa.

Peru

Burns ja Nolin ovat arvioineet Perun Cordillera Blancan alueen jäätiköiden pinta-alan muutosta käyttäen satelliittikuvia. Elokuussa 2010 alueen jäätiköiden kattama pinta-ala oli 482 neliökilometriä, mikä on 25 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1987. Alueen eteläosissa, jossa jäätiköiden korkeus merenpinnasta on keskimäärin pienempi, pinta-ala väheni nopeammin kuin alueen pohjoisosissa. Pinta-alan muutos näyttää olevan kiihtymässä. Vuosien 2004 ja 2010 välillä pinta-ala väheni noin 3,5 kertaa nopeammin kuin vuosien 1970 ja 2003 välillä.

Aasia

Zhang ja muut ovat analysoineet Tianshanin vuoristossa (Kirgisian ja Kiinan rajalla) sijaitsevan Urumqi No. 1 -jäätikköä, jota on seurattu vuodesta 1959 alkaen. Jäätikön massatasapaino on vähentynyt nopeasti vuoden 1959 jälkeen, tasapainolinja on siirtynyt selvästi korkeammalle ja jäätikön alareuna on vetäytynyt ilmaston muuttuessa. Massatasapainon väheneminen vastaa jäätikön 16,5 metrin ohenemista (keskimäärin 0,32 metriä per vuosi). Tasapainolinja sijaitsi keskimäärin 4067 metrin korkeudella merenpinnasta ja tasapainolinja on siirtynyt ylemmäs noin 90 metriä. Jäätikön alareuna vetäytyi 199 metriä itähaarassa ja 241 metriä länsihaarassa. Massatasapainon muutoksia ohjasi pääasiassa kesäaikaisten lämpötilojen nousu.

Puyu ja muut ovat selvitelleet kuuden Tianshanin vuoristossa sijaitsevan jäätikön tilannetta viimeisen 50 vuoden aikana. Kaikki kuusi jäätikköä kutistuivat jatkuvasti. Eniten ja kiihtyen pieneni Qingbingtan No. 72, jonka alareuna vetäytyi 41 metriä vuodessa ja pinta-ala väheni 21,5 prosentilla vuosien 1964 ja 2009 välillä. Alueen jäätiköt näyttävät menettävän massaansa lämpenevän ilmaston myötä.

Gardelle ja muut ovat arvioineet jäätiköiden muutoksia Pamirin, Karakoramin ja Himalajan alueella. Viimeisen vuosikymmenen aikana Keski-Himalajan jäätiköt ovat menettäneet massaansa jonkin verran. Länsi-Himalajan jäätiköt ovat menettäneet massaansa enemmän. Karakoramin alueelta on hiljattain raportoitu jäätiköiden kasvattavan massaansa ja tässä uudessa tutkimuksessa tämä havaittiin myös, mutta lisäksi Pamirin alueella havaittiin jäätiköiden kasvattavan massaansa. Koko tutkittavan alueen jäätiköt ovat keskimäärin kuitenkin menettämässä massaansa, mutta noin kaksi tai kolme kertaa hitaammin kuin maapallon jäätiköt keskimäärin.

Zu ja muut ovat selvitelleet jäätiköiden ja jäätikköjärvien muutoksia Tiibetin ylängön keskiosissa. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana havaittiin huomattavasti muutoksia alueen lämpötilan ja sademäärien noustessa. Jäätiköt vetäytyivät, järvien pinta nousi ja jäätikköjärvien lukumäärä kasvoi. Vuosien 1977 ja 2010 välillä jäätiköt pinta-ala pieneni 22 prosenttia ja jäätiköiden kutistuminen kiihtyi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tarkastelun alla olevat jäätiköt ohenivat keskimäärin 4,48 metriä vuosien 2004 ja 2008 välillä (1,12 metriä per vuosi). Vuosien 1972 ja 2009 välillä syntyi 150 uutta jäätikköjärveä. Jäätikköjärvien pinta-ala kasvoi 173 prosenttia. Samaan aikaan Tiibetin suurimman suolajärven pinta-ala kasvoi 4,13 prosenttia (noin 80 neliökilometriä). Ilmastonmuutoksella näyttää siis olevan voimakas vaikutus Tiibetin ylängön jäätiköihin ja jäätikköjärviin.

Barr ja Solomina ovat tarkastelleet Kamtšatkan niemimaan jäätiköiden muutoksia menneinä aikoina. Nykyajan tilanteesta he toteavat, että Pienen jääkauden jälkeen niemimaan jäätiköt ovat vetäytyneet yleisesti ja että viime vuosikymmeninä jäätiköiden massahävikki on kiihtynyt.

Lähteet:

Barletta, V. R., Sørensen, L. S., and Forsberg, R.: Scatter of mass changes estimates at basin scale for Greenland and Antarctica, The Cryosphere, 7, 1411-1432, doi:10.5194/tc-7-1411-2013, 2013. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Iestyn D. Barr, Olga Solomina, Pleistocene and Holocene glacier fluctuations upon the Kamchatka Peninsula, Global and Planetary Change, http://dx.doi.org/10.1016/j.gloplacha.2013.08.005. [tiivistelmä]

O. Baur, Greenland mass variation from time-variable gravity in the absence of GRACE, Geophysical Research Letters, Volume 40, Issue 16, pages 4289–4293, 28 August 2013, DOI: 10.1002/grl.50881. [tiivistelmä]

Riccardo Bonanno, Christian Ronchi, Barbara Cagnazzi, Antonello Provenzale, Glacier response to current climate change and future scenarios in the northwestern Italian Alps, Regional Environmental Change, August 2013, DOI: 10.1007/s10113-013-0523-6. [tiivistelmä]

Tom Bradwell, Oddur Sigurđsson, Jez Everest, Recent, very rapid retreat of a temperate glacier in SE Iceland, Boreas, Volume 42, Issue 4, pages 959–973, October 2013, DOI: 10.1111/bor.12014. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Braithwaite, Roger J.; Raper, Sarah C.B.; Candela, Romain, Recent changes (1991–2010) in glacier mass balance and air temperature in the European Alps, Annals of Glaciology, Volume 54, Number 63, July 2013 , pp. 139-146(8), DOI: http://dx.doi.org/10.3189/2013AoG63A285. [tiivistelmä]

Patrick Burns, Anne Nolin, Glacier area in the Cordillera Blanca, Peru decreased by 25% from 1987 to 2010, Remote Sensing of Environment, Volume 140, January 2014, Pages 165–178, http://dx.doi.org/10.1016/j.rse.2013.08.026. [tiivistelmä ja koko artikkeli]

Dutrieux, P., Vaughan, D. G., Corr, H. F. J., Jenkins, A., Holland, P. R., Joughin, I., and Fleming, A. H.: Pine Island glacier ice shelf melt distributed at kilometre scales, The Cryosphere, 7, 1543-1555, doi:10.5194/tc-7-1543-2013, 2013. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Engelhardt, Markus; Schuler, Thomas V.; Andreassen, Liss M., Glacier mass balance of Norway 1961–2010 calculated by a temperature-index model, Annals of Glaciology, Volume 54, Number 63, July 2013 , pp. 32-40(9), DOI: http://dx.doi.org/10.3189/2013AoG63A245. [tiivistelmä]

Gardelle, J., Berthier, E., Arnaud, Y., and Kääb, A.: Region-wide glacier mass balances over the Pamir-Karakoram-Himalaya during 1999–2011, The Cryosphere, 7, 1263-1286, doi:10.5194/tc-7-1263-2013, 2013. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Mernild, S. H., Lipscomb, W. H., Bahr, D. B., Radić, V., and Zemp, M.: Global glacier changes: a revised assessment of committed mass losses and sampling uncertainties, The Cryosphere, 7, 1565-1577, doi:10.5194/tc-7-1565-2013, 2013. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Wang Puyu, Li Zhongqin, Wang Wenbin, Li Huilin, Zhou Ping, Jin Shuang, Quaternary International, Volume 311, 17 October 2013, Pages 123–131, http://dx.doi.org/10.1016/j.quaint.2013.04.031. [tiivistelmä]

Rabatel, A., Letréguilly, A., Dedieu, J.-P., and Eckert, N.: Changes in glacier equilibrium-line altitude in the western Alps from 1984 to 2010: evaluation by remote sensing and modeling of the morpho-topographic and climate controls, The Cryosphere, 7, 1455-1471, doi:10.5194/tc-7-1455-2013, 2013. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Sasgen, I., Konrad, H., Ivins, E. R., Van den Broeke, M. R., Bamber, J. L., Martinec, Z., and Klemann, V.: Antarctic ice-mass balance 2003 to 2012: regional reanalysis of GRACE satellite gravimetry measurements with improved estimate of glacial-isostatic adjustment based on GPS uplift rates, The Cryosphere, 7, 1499-1512, doi:10.5194/tc-7-1499-2013, 2013. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Wang Xu, Siegert Florian, Zhou Ai-guo, Franke Jonas, Glacier and glacial lakes changes and their relationship in the context of climate change, Central Tibetan Plateau 1972–2010, Global and Planetary Change, http://dx.doi.org/10.1016/j.gloplacha.2013.09.011. [tiivistelmä]

Guofei Zhang, Zhongqin Li, Wenbin Wang, Weidong Wang, Rapid decrease of observed mass balance in the Urumqi Glacier No. 1, Tianshan Mountains, central Asia, Quaternary International, http://dx.doi.org/10.1016/j.quaint.2013.08.035. [tiivistelmä]

Aiempia kirjoituksiani aiheesta:

Jäätiköiden tutkimusmenetelmät tarkentuvat (4.1.2012)
Jäätiköt kasvoivat keskiajan lämpökaudella (3.3.2011)
Antarktiksen jäätiköiden menneisyyden tutkimuksia (7.2.2011)
Uusi sulamisennätys Grönlannin jäätiköllä (24.1.2011)
Tutkakuvia Grönlannin jäätikön virtauksesta (7.1.2011)
Norjan katoava jäätikkö (9.5.2010)